Tähän aikaan vuodesta minulla tapaa olla hillitön, haikea ikävä kesän kahta kohokohtaa, jotka ovat nii-in lähellä mutta silti niin saavuttamattomissa:

1. Suomen juhannusta ja
2. Glastonburyn rockfestareita

Juhannuksesta ei sen enempää, koska tiedättehän te. (Jaa, miksi ei tultu Suomeen jussiksi? Koska Eddie ja Eddien synttärit. Ja kaikkien vauvakollegoiden synttärit. Eikä mökkiä. Vielä. Mutta kyllä meillä vielä joku vuosi on se oma mökki, juhannuskokko järvessä, sauna ja vihta, kalaa savustuspöntössä ja valkkari helmeilevänä lasissa! Eikä toivottavasti villasukkia.)

Mutta Glastonbury! Maailman parhaat festarit, rokkia, rauhaa ja rakkautta, maailman paras musiikki, paras fiilis, aurinkoa ja mutaa, 150 000 pöhnäistä, likaista ja iloista ihmistä somersetiläisellä pellolla, farkkusortseja ja kumisaappaita, lämmintä punkkua ja kylmiä ämpärisuihkuja… jos jaksaa jonottaa tunnin. Yleensä ei jaksa, vaan nelisen päivää mennään vauvan pyllypyyhkeillä. Käsittämättömät jonot joka paikkaan, mutta silti kaikki ottavat iisisti. Yöllä naapuritelttalaiset vääjäämättä keksivät joko tunnelmoida bongorummuin tai harrastaa kovaäänistä festariseksiä läpi yön – ellei sitten ole kaukaa fiksu ja salakuljeta telttaansa perheleirintäalueelle, jonne periaatteessa ei pääse ilman lapsia. Siellä sentään saa nukkuakin! (Toisin kuin lapsiperheissä yleensä, heh.)

Minä olen onnistunut saamaan järjettömässä lipunmyyntikaaoksessa liput Glastonburyyn kolmesti: kaksi kertaa hyvän ystävän kanssa, kerran Miehen. Jokavuotisista kärttämisestäni huolimatta Mies ei ole suostunut enää lähtemään – sanoi kylläkin, että voisi harkita, jos hommaan meille majoituksen asuntoautossa tai luksusjurtassa. Hmph. Ei se ole ihan sama. Mutta jatkan väsytystaistelua… Onko mitään söpömpää kuin hiekkainen ja takkuinen hippilapsi jammaamassa Billy Braggin tahtiin isänsä olkapäillä, häh?!

Tänä vuonna eli viikon päästä Glastonburyssa esiintyvät ainakin Jack White, Lana Del Rey, Lily Allen, Rodrigo y Gabriela, Dolly Parton, Suzanne Vega, Massive Attack, Ellie Goulding, Kasabian, Goldfrapp, Yoko Ono Plastic Ono Band, Kaiser Chiefs, Lykke Li, London Grammar, Alison Moyet, Fatboy Slim… ja noin tsiljoona muuta artistia, joiden tahtiin voisin hyvinkin jammata yhden pitkän viikonlopun. Omat upeimmat Glasto-muistoni ovat Leonard Cohenin, Manu Chaon ja REM:in keikat (2008, 2008 ja 2003) – tosin ihan kaikkein mieleenpainuvin muisto taitaa olla kesältä 2005, jolloin ukkosmyrsky yllätti festarikansan keskellä yötä niin, että mekin ylämäessä nukkuneet heräsimme aamuyöstä siihen, kun teltan läpi virtasi puro… Me emme kuitenkaan tuolloin menettäneet tulvalle koko omaisuuttamme, kuten jotkut onnettomat notkonpohjassa nukkuneet. Sinä vuonna kyllä rämmittiin mudassa maihareiden koko syvyydeltä. Aika hidasta oli eteneminen lavojen välillä, muistelen.

Mikä palaa? En enää muista.

Oi, tuolloin vasta kihlapari!

Festivaalimuotia 2008. Apua, kaapissa roikkuu vieläkin koko tuo garderoobi oranssia kassia lukuunottamatta! (Okei, en taida olla vetänyt Gettagripejä jalkaani sitten tuon viimeisen Glaston.)

Kuvat Glastosta 2008. Aiemmat festarikuvat ovat jossain tietokoneen syövereissä, joista ne saa kaivettua vain Miehen taidoilla, eikä Mies ole mailla halmeilla.

Mitenkäs on siellä ruutujen toisella puolen, löytyykö festareitten rakastajia? Mitkä ovat lempifestarinne? Itselläni on Glastonburyn lisäksi kokemusta Ruisrockista, Ilosaarirockista sekä briteissä Readingin ja V:n festareista; Roskildeen ja Provinssiin haluan myös vielä joku vuosi. Entä lähtisittekö festareille lasten kanssa? (Oletteko kenties lähteneetkin?) Kunhan juhannuksen juhlinnalta tokenette, oi jakakaa parhaat festarimuistonne tälle mutsille, josta tuntuu, ettei hän enää ikinä pääse minnekään kivaan!

Mainiota juhannusta joka iikalle sinne Suomen melko vähälumiseen suveen! 

 ***

This time of year I tend to feel slightly miserable about missing (1) the Finnish midsummer and (2) Glastonbury festival. O Glastonbury! I’ve managed to get there three times, in 2003 when REM was headlining, 2005 when the freak thunderstorm flooded the fields and created the mudfest of the century, and 2008 when Leonard Cohen and Manu Chao (separately 🙂 ) played some of the most memorable gigs of my lifetime. DH has since refused to go unless I provide him with a motor home or a luxury yurt… But one day I will take Eddie there! Surely that’s my responsibility as a cool parent? – What about you, would you take kids to a rock festival? Oh, and happy midsummer too!