Työtilan merkitys

// Postaus julkaistu jo helmikuussa, mutta muokkaamisen ansiosta se hyppäsi uusiin julkaisuihin!

Oletko koskaan miettinyt, voisiko työskentelyn ”huono flow” johtua paikasta, jossa työskentelet? Oletko pistänyt merkille, että tietyntyyppisissä tiloissa olet motivoitunut ja ajatus rullaa eteenpäin kuin unelma? On todella tärkeää tiedostaa, millaisessa ympäristössä juuri sinä olet produktiivisin. Minun esimerkiksi kannattaa poistua kotoa, kun haluan olla tehokkaimmillani. Viime keväänä kävelin hymyssä suin Oulun kaupungin kirjastoon, kun oli aika aloittaa lukeminen. Siellä oli hyvä olla ja opiskella. Useat ystäväni taas nauttivat kotona opiskelusta ja saavat siellä yhtä hyvin tehtyä.

Joskus Jyväskylässä kaipaan Oulun kirjastoa ja sen avaria ikkunoita. Olikin hauskaa muutama päivä sitten käydä muistelemassa pääsykoeaikoja siellä. Valo on itselleni merkittävä asia ja voin sanoa, että mielelläni opiskelen niinä hetkinä päivästä. Kannattaa kokeilla edes aloittaa opiskelu valoisaan aikaan, vaikka se tähän vuodenaikaan kestääkin vain hetken. Silloin ainakin minä kerkeän saavuttamaan hyvän flown ja jaksan jatkaa loppuun saakka. 

IMG_8554.jpg
Seikkoja, joita arvostan opiskelutilassa. 

  • Valoisa
  • Miellyttävä sisustus / huonekalut
  • Tarpeeksi hiljainen (Yleensä olen kuulokkeet korvissa, joten pieni häly ei haittaa.)
  • Muita ihmisiä ympärillä (Jokin psykologinen vaikutus tehokkuuteen, kun näet muidenkin tekevän töitä!)
  • Tarpeeksi tilava
  • Mahdollisuudet omien eväiden syömiseen

Paikassa tulee siis omien sanojeni mukaan olla ”hyvä fengsuikkeli”! 😀
(fengshui = ympäristö, joka edistää ihmisen hyvinvointia)

Joskus luin myös kotona, mökillä tai kahviloissa. Pääasiassa kuitenkin kirjastossa. Kahvilat ovat kivoja, mutta kalliita päivittäiseen lukemiseen. Kotona luin joskus viikonloppuisin, mutta omaan mieleeni siellä on aivan liikaa häiriötekijöitä. Ihan varmasti jokaisella on kokemusta siitä, että tiskit on tiskattava tai vessa siivottava ennen kuin on hyvä hetki aloittaa opiskelu. Kotona väsyn lukemiseen myös todennäköisemmin. Jos kuitenkin luet kotona, niin pidä koti siistinä ja huolehdi opiskeluajoista. Minulla ainakin on vaikeuksia ajatella selkeästi sotkuisessa paikassa. Kotona lukemisen hyvä puoli on se, että sinun ei tarvitse raahata eväitä mukaasi ja kahviin ei kulu niin paljoa rahaa. Itse näen tuon kuitenkin pienenä asiana kirjaston hyötyjen vierellä.

Monilla on kummallisia ennakkoluuloja kirjastosta. Jos sinulla on ongelmia keskittymisessä tai motivaatiossa, suosittelen ainakin kokeilemaan kirjastoa. Siellä saattaa päästä aivan eri moodiin kuin kotona. Ainiin ja muistakaa nauttia niistä valoisista tunneista! 

IMG_8548.jpg

Olisi kiva tietää, mitkä on teidän lempipaikkoja opiskella ja miksi tykkäätte juuri niistä? 🙂

Tunnustele eri paikkoja työskennellä. Jos huomaat paikassa häiritseviä tekijöitä, kokeile seuraavana päivänä jotain toista paikkaa.

Tsemppiä!

Katariina

Kommentit (9)
  1. Hei Kati, kiitos ehdotuksesta! Alan suunnittelemaan postausta pikimmiten. Riittämättömyyden tunne on yleinen fiilis, mitä koetaan pääsykokeisiin lukiessa. Kannattaa muistuttaa itselle, että tunteet ovat vain tunteita. Se miten asiat oikeasti ovat, näkyy työsi jäljessä ja siinä etenetkö suunnitelmiesi mukaan. Jos näet suunnitelmasta, että etenet hyvää tahtia ja et ole hirveästi jäljessä / kerkeät kirimään, olet tehnyt täysin riittävästi. Jos taas huomaa esimerkiksi laiskotelleensa turhan paljon, voi ottaa itseä niskasta kiinni ja suunnata eteenpäin! Joskus tunteet huomauttavat tärkeistä asioista, mutta joskus ne vain yrittävät turhaan pelotella. <3

  2. Olen valmistunut jo pari vuotta sitten, mutta aihe kiinnostaa koska a) oppiminen on mulle sydämenasia (valmistuin kasvatustieteen maisteriksi :D) ja b) aloitin melkein heti uuden tutkinnon suorittamisen. Olen huomannut jännän jutun, hakemukseni vähän myöhään, mutta parempi kai sekin kuin ei koskaan. Minä en nimittäin voi opiskella täydessä hiljaisuudessa ja kirjasto on kaikessa muussa ihanuudestaan vähän huono paikka minulle. Koska siellä kaikki pienetkin rasahdukset kiinnittävät huomioni. Musiikin kuuntelu ei käy, koska alan kuunnella sanoja. Itselleni optimaalinen tila on sellainen, jossa en erota selkeitä keskusteluja tms., mutta on koko ajan tasainen taustahäly.

    Osittain voi johtua siitä, että kolmen lapsen äitinä korvani ovat tottuneet jatkuvaan hälyyn ja sen keskellä toimimiseen, mutta luulen, että olen aina ollut sellainen. Jo ennen lapsia huomasin, että kirjastossa oli vaikea keskittyä. Se on harmi, koska muuten mielestäni kirjastot ovat ihania ja inspiroivia paikkoja. Etenkin oman yliopistoni pääkirjasto on ilmapiiriltään ihana ja jotenkin tietoa lisäävä, siellä tuntuu, että tieto vain valuu sisään 😀

    Itse kirjoittelen blogissani kaikenlaista arjen hallinnasta suklaapatukoihin, mutta yksi teema on myös opiskelu ja oppiminen. Motivaatiosta jo vähän kirjoitinkin, mutta tulossa myös oppimisstrategioista/opiskelutaidoista.

    Kiva, että aloitit juuri nyt tämän blogin pitämisen, toivottavasti moni apua tarvitseva löytää tiensä tänne. Ja iloa ja menestystä omiin opintoihisi!

    1. Moikka! Oppiminen on kyllä ihanaa ja siinä ei varmasti koskaan tule täysin valmiiksi. 🙂 Oletko kokeillut kuunnella musiikkia, jossa ei ole sanoja? En itsekään pysty keskittymään lauletun musiikin kanssa, koska silloin keskittyminen herpaantuu sanoihin. En usko, että se samaan aikaan lukemisen kanssa on mahdollista tai ainakaan tehokasta kovinkaan monelle. Se johtuu siitä, että silloin kumpikin asia kuormittaa samaa aivoaluetta. On kuitenkin tutkittu, että instrumentaalinen musiikki voi edistää oppimista. Se ja lukeminen yhdessä eivät kuormita samalla tavalla toisiaan!

      Tsekkasin blogisi ja se vaikutti myös kivalta. 🙂 Kiitos ja menestystä sinullekin opintoihin, jos vielä innostut jotain uutta aloittamaan! 

      1. Hei hyvä idea tuo musiikki! Pistänkin heti huomenna kokeiluun kun pääsen lukuhommiin 🙂

        1. Kiva, jos pystyin auttamaan! Spotifyssa keskittyminen-kategorian alla lempisoittolistojani ovat ”Reading Soundtrack” ja ”Peaceful Piano”. Youtubesta löytyy myös pitkiä listoja opiskeluun tarkoitettua musiikkia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *