Kun äiti, joka halusi blogata sai vauvan, joka ei nuku

Niinhän siinä sitten kävi. Juuri, kun vauvan kanssa oli alkanut tulla sen verran rutiineja, että ajattelin pystyväni taas jatkamaan blogia, vauva-arki yllätti. Vauva nukkuu hyvin vähän päivisin, joten kirjoittamiselle ei vain tunnu löytyvän aikaa. Sen sijaan joka päivä tulee hetkiä, jolloin mietin, että tästä haluaisin kirjoittaa blogiin.

Vauva on pian neljä kuukautta vanha, ja joka kerta, kun olen kuvitellut, että nyt alan handlaamaan tämän homman, on vauva päättänyt toisin. Se, mikä vielä eilen tai viime viikolla toimi, onkin tänään ihan toisin. Minulle on tullut yllätyksenä se, että vauvan kehitys ei ole lineaarista, vaan se tapahtuu sykäyksittäin. Yhden viikon aikana saattaa tulla kaksi uutta taitoa ja kolme vanhaa kehittyy eteenpäin, ja sitten ollaankin samassa pisteessä monta viikkoa. On ihanaa nähdä oman lapsen oppivan uutta, mutta sen vastapainona on usein lisääntynyt kiukkuisuus. Ei mikään ihme, sillä onhan kokonaan uusien taitojen oppiminen vauvalle valtava ponnistus.

Itse olen oppinut, että äitiys on suurten tunteiden värittämää. Oman vauvan naurun kuuleminen ensimmäisiä kertoja (ja vielä myöhemminkin) on maailman kaunein ääni. Monesti sitä vain katsoo vauvaa ja miettii, miten on mahdollista rakastaa jotain näin paljon. Sattuu sieluun, kun vauva itkee lohduttomasti eikä tiedä, mikä siihen on syynä tai ei pysty auttamaan vaikka haluaisi (esimerkiksi silloin, kun vauva on liikkuvassa autossa sidottuna turvakaukaloon. Eräs tällainen hetki johti siihen, että kurvasimme kauppakeskuksen parkkihalliin, jotta pystyin imettämään vauvaa). Tuntuu toivottomalta, kun äitinä haluaisi  suojella pientä lastaan kaikelta pahalta mitä elämässä tulee vastaan, mutta tietää, ettei se ole mahdollista.

Olen oppinut myös, että äitiys on sarja epäonnistumisia. Vaikka kuinka tekee parhaansa, täydellinen äitiys on mahdotonta. Jokainen äiti tekee virheitä ja mokia, joista sitten soimaa itseään. Ja epäonnistumisia pitää oppia sietämään, koska niitä tulee olemaan edessä vielä paljon lisää. Itse en ole pystynyt sitä vielä täysin hyväksymään, ja siksi ruoskin itseäni välillä turhaan.

Aion kuitenkin oppia olemaan itselleni armollisempi. Myös tämän blogin kanssa. Blogi päivittyy aina silloin, kun minulla on mahdollisuus kirjoittaa. Se voi olla huomenna tai ensi kuussa, mutta se päivä tulee vielä.

Kommentit (3)
  1. Teillä on torkkuja. Mä esikoisen kohdalla neuvolassa kysyin, että mitä ihmettä kun lapsi nukkuu 15-40 min pätkiä. Että kun kaikkialla aina toitotetaan miten vauvat vaan nukkuvat. Sain kuulla, että meillä on torkkuja. Samanmoinen oli myös kuopus vauvana. Toisaalta, yöt nukuttiinkin sitten hyvin. Parempi niin!
    Ja kun lapset oli ehkä noin 6kk, niin päiväunet alkoi vakiintua pidemmiksi. Parit 1-2h unet päivässä. 🙂

  2. Samanlaisia ajatuksia täälläkin päin. Poika nyt kolme kk ja nukkuu 20-30min pätkiä pari kertaa päivässä. Yleensä käytän sen ajan joko syömiseen tai paikkojen järjestämiseen ja harmittaa kun ei aika riita kaikkeen mihin haluaisi. Meillä poika hereillä olo aikanaan vaatii jo paljon virikkeitä ja huomiota eikä kauaa viihdy yksinään (päivästä riippuen) enkä halua istua koneella vaan keskittyä poikaan ja hänen kanssaan touhuamiseen. Vaunulenkit myös voittavat jos täytyy valita istuuko kirjoittamaan vai lähdenkö ulos. Mutta kyllä sitä aikaa löytyy aina joskus jostakin mutta turha sitä on stressata. Vauva on pieni vain hetken 💖

    1. Sun kommentti olisi voinut olla kuin mun näppäimistöstä! Mä oon välillä vähän hajoillut tähän, että saatiin keskimääräistä vaativampi vauva. Mutta niinä hetkinä oon muistuttanut itseäni juuri siitä, että vauva-aika on loppujen lopuksi ihan hirveän lyhyt. Näitä päiviä tulen myöhemmin haikeana muistelemaan, kun aika on kullannut muistot 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *