Olen omassa lähipiirissäni ensimmäinen sukupolveni edustaja, joka saa lapsen. Meillä ei siis ole tuttuja vauva- tai lapsiperheitä, joiden elämää olisimme voineet seurata sivusta, vaan kaikki pitää opetella kantapään kautta. Tässä muutamia tähänastisia huomioitani raskauteen ja lastenhankintaan liittyen.

1. Raskauteni ei ole vain minun ja puolisoni välinen asia. Se vaikuttaa myös perheisiimme ja läheisiimme. Uuden perheenjäsenen syntymä on tärkeä merkkipaalu elämässä myös tuleville isovanhemmille, etenkin, jos heistä on tulossa mummeja ja ukkeja ensimmäistä kertaa. Sama pätee myös lapsen tuleviin täteihin, setiin ja muihin läheisiin, joilla kaikilla on omat odotuksensa uudesta roolistaan. Läheisillämme tuntuu olevan yllättävän paljon oletuksia siitä, millaisia valintoja tulemme lapsemme suhteen tekemään. Reaktiot ovat olleet enemmän tai vähemmän epäuskoisia tai jopa järkyttyneitä, kun olemme kertoneet, ettemme suinkaan tule toimimaan kuten he ovat olettaneet. Jos suunnittelet iloisten perheuutisten paljastamista, varaudu myös siihen, että pääset (tai joudut, riippuen näkökulmasta) kuuntelemaan muilta äideiltä, mummeilta ja kummeilta muistelua heidän omasta raskausajastaan ja synnytyksistään.

2. Kuinka paljon ihmiset haluavat kosketella raskausmahaani. Osasin varautua tähän vain osittain. Ilmeisesti meillä ihmisillä on jokin biologinen, sisäänrakennettu tarve ja halu koskettaa ja silittää raskaana olevien naisten vatsoja. Toisaalta se on aika suloista, mutta en osannut varautua siihen, kuinka paljon ihmiset pyytävät saada koskea vatsaani. Osa myös tekee sitä kysymättä lupaa. Yllätyin siitä, kuinka intiimiltä tuntuu, kun joku yhtäkkiä tulee kokeilemaan vatsaani. Se tuntuu rikkovan henkilökohtaista tilaani, mutta asiasta huomauttaminenkaan ei tunnu oikealta. Ei se toinen henkilö tarkoita mitään pahaa, hän vain toimii vaistomaisesti. 

3. Millaista salatiedettä vauvan vaunujen ja turvaistuimien valinta on. Kun kävimme ensimmäistä kertaa ummikoina puolisoni kanssa lastentarvikeliikkeessä, meinasin pyörtyä kaikesta uudesta informaatiosta. Siis tarvitseeko lapsi todella ainakin kolme erilaista turvaistuinta ennen kuin voi matkustaa tavallisesti takapenkillä? Miten ihmeessä pystyn valitsemaan kymmenien eri vaihtoehtojen ja versioiden väliltä meille sopivat vaunut ja turvakaukalon? Ai pitäisikö niiden olla keskenään jotenkin yhteensopiviakin? Myyjä ehkä näki järkytyksen ilmeestäni, sillä hän ystävällisesti jätti meidät pohtimaan asioita eikä edes yrittänyt myydä meille sillä kertaa mitään. Sen jälkeen päätin ryhtyä googlaamaan ja löysin pari erittäin hyödyllistä Facebook-ryhmää. Facebookissa Lastenvaunuhullut (kyllä, sellainen ryhmä on oikeasti olemassa) on erinomainen paikka eri vaunuvaihtoehtojen välillä pohtiville. Seurattuani pari viikkoa keskustelua, koin olevani jo paljon viisaampi sen suhteen, millaisia eroja eri vaunujen ja rattaiden välillä on. Päädyimme pian jo ostamaan omatkin vaunut (itse asiassa ne eivät taida olla edes vaunut, vaan rattaat, mutta siitä ehkä lisää joskus myöhemmin omassa postauksessaan). Turvakaukaloiden ja -istuinten osalta sama pätee Turvaistuimet / Bilbarnstolar -nimiseen Facebook-ryhmään. Voin suositella lämpimästi myös Turvaistuin-blogia, jossa on hyvin kattavasti selitetty asioita, joita tulee turvaistuinten ja -kaukaloiden osalta ottaa huomioon.

4. Raskaus on psyykkisesti vähintään yhtä iso muutos kuin fyysisestikin. Samalla kun vatsa kasvaa ja keho muuttuu, mieli yrittää sopeutua muuttuvaan tilanteeseen ja valmistautua tulevaan. Ensimmäisen lapsen saaminen on hyppy tuntemattomaan, eikä paluuta enää ole. Vaikka näen vatsani päivä päivältä kasvavan ja tunnen vauvan liikkeet, minun on jotenkin vaikea kuvitella että sisälläni oleva olento on jo ihan oikean vauvan näköinen.  En myöskään osannut varautua siihen, miten tarkkaan huomioin jokaisen tuntemani vauvan liikkeen ja miten huolestuttavalta jokainen vatsan alueen kipu, vihlaisu ja kolotus tuntuu. Tämä kuulostaa varmaan tosi oudolta, mutta ihan kuin kehossani olisi sisäinen antenni, joka on viritetty tietylle kanavalle ja joka ottaa jatkuvasti vastaan raskauteen liittyviä tuntemuksia.

5. Kuinka hitaasti aika tuntuu kuluvan. Nämä saattavat olla elämäni pisimmät yhdeksän kuukautta. Vaikka samaan aikaan on hirveästi valmistautumista, ostettavaa ja mietittävää tulevaan lapseen liittyen, aika tuntuu silti matelevan eteenpäin. Etenkin alkuvaiheessa tuntui ikuisuudelta odottaa ensimmäistä neuvolakäyntiä. Sitten ensimmäistä ultraa. Sitten toista ultraa. Ehkä tässä on kyse enemmän siitä, millainen luonne- tai ihmistyyppi on kyseessä. Kärsimättömänä luonteena voin kuvitella, kuinka tuskaisilta viimeiset viikot tulevat tuntumaan, etenkin, kun ensimmäinen raskaus tulee todennäköisesti menemään yli lasketun ajan. Siihen päälle vielä muiden kyselyt siitä, että eikö se lapsi ole vieläkään syntynyt?

Niin, ja vielä yksi ekstra: En todellakaan tajunnut, että joutuisin juoksemaan öisin vessassa heti alkuraskaudesta lähtien! Luulin, että se on vasta viimeisen kolmanneksen juttu?