Tag: yhteiskunta

Stereotypioista ja sukupuolirooleista lapsen kasvatuksessa

Stereotypioista ja sukupuolirooleista lapsen kasvatuksessa

Meille tulee poikavauva. Se on ehkä rivien välissä käynyt jo ilmi tästä blogista, mutta nyt kirjoitan sen ensimmäistä kertaa. Meille oli alusta lähtien selvää, että haluamme tietää etukäteen vauvamme sukupuolen. Tuntuu, että ensimmäisen lapsen odotukseen liittyy niin paljon uusia asioita ja epätietoisuutta, että sukupuolen selviäminen oli yksi jännitettävä asia vähemmän. Kun saimme rakenneultrassa tietää odottavamme […]

Mistä tietää, milloin on valmis vanhemmaksi?

Mistä tietää, milloin on valmis vanhemmaksi?

Mistä voi tietää, milloin on valmis vanhemmuuteen? Kirjoitin jo aiemmin postauksen siitä, milloin on oikea aika hankkia lapsia. Aiempi kirjoitukseni käsitteli aihetta enemmän ulkopuolisten tekijöiden, kuten elämäntilanteen ja yhteiskunnan näkökulmasta. Olen myös miettinyt paljon sitä, mistä voi tietää, milloin itse haluaa lasta tarpeeksi, jotta olisi niin sanotusti oikea aika alkaa yrittämään raskautumista. Osalle ihmisistä tulee […]

Kirjastokortti – paras lahja lapselle

Kirjastokortti – paras lahja lapselle

Jos saisin päättää yhden asian tai ominaisuuden, jonka voisin välittää itseltäni tulevalle lapselleni, se olisi intohimo lukemiseen.  Kuten olen aiemmin kertonut, olen pienestä asti rakastanut lukemista. Opin lukemaan ensimmäisellä luokalla, kuten varmaan suurin osa omasta ikäluokastani. Jo kauan ennen tätä selailin satukirjojen kuvia ja kotonamme olevia Aku Ankka -lehtiä toivoen, että ymmärtäisin niiden tarinat ilman aikuisen apua. Ehkä […]

Black friday ja ajatuksia kuluttamisesta

Black friday ja ajatuksia kuluttamisesta

Kävin perjantaina ruokakaupassa. Samalla reissulla päätin ostaa miehelleni joululahjan, sillä hänen toivomansa asia oli black fridayn vuoksi urheiluliikkeessä alennuksessa. Kassalle jonottaessani katselin ympärilläni olevaa vaate- ja urheiluvälinepaljoutta ja aloin pohtimaan, mitä kyseisen kaupan ja kaikkien muidenkin kauppojen myymättömille tuotteille tapahtuu. Urheilu- ja vaateliikkeiden valikoimat tuntuvat uudistuvan vähintään parin kuukauden välein, eikä kaikkia tuotteita varmasti saada […]

Miksi suomalaiset eivät hanki lapsia?

Miksi suomalaiset eivät hanki lapsia?

Pari päivää sitten saimme kuulla Suomen tulevaisuuden kannalta merkittäviä uutisia: syntyvyys on jyrkässä laskussa.Viime vuonna syntyvyys oli mittaushistorian alhaisin, ja tänä vuonna tullaan todennäköisesti tekemään uusi ennätys. Jos syntyvyys pysyy jatkossa yhtä alhaisena kuin viime vuosina, Suomen väkiluku kääntyy jo 17 vuoden kuluttua laskuun. 2050-luvulla eli reilun 30 vuoden kuluttua väkiluku olisi jo pienempi kuin tällä […]

Milloin on oikea aika hankkia lapsia?

Milloin on oikea aika hankkia lapsia?

Välillä tuntuu, että naisena lasten hankkimisen suhteen on mahdotonta tehdä oikein. Mitä tahansa päätätkin tehdä, aina löytyy joku, joka kritisoi valintojasi. Saitko lapsen opiskeluaikana? Väärin tehty, opintosi viivästyvät ja veit opiskelupaikan joltain toiselta, joka valmistuisi puolessatoista vuodessa tohtoriksi kokopäivätyön ohella. Lykkäsitkö lapsen hankintaa valmistumiseen asti, vaikka vauvakuume oli vaivannut jo pari vuotta? Väärin tehty. Siirryit […]

Äitiyspakkaus – suomalainen instituutio

Äitiyspakkaus – suomalainen instituutio

Muutama päivä sitten tuntui, kuin joulu olisi saapunut etukäteen: saimme nimittäin haettua äitiyspakkauksen! Heti raskauden alusta lähtien minulle oli itsestään selvää, että tulen ottamaan äitiysavustuksen nimenomaan pakkauksen, enkä rahan muodossa. Äitiyspakkaus on mielestäni yksi parhaista innovaatioista koko suomalaisuuden historiassa. Uskon, että aikanaan äitiyspakkauksella on ollut todellinen vaikutus lapsikuolleisuuden vähenemiseen. Mahtavaa, että tätä ideaa on nyt […]