Mä oon tehnyt mielestäni kiinnostavan havainnon: noin 19-26-vuotiaille ihmisillä on ihan omanlaisensa tapa suhtautua vauvoihin. Ja se on lähes täydellinen välinpitämättömyys. Muut lapset ja teinit on usein kiinnostuneita ja söpöilee Pirkolle. Kolmenkympin hujakoilla olevat juttelee yleensä jo aika luontevasti lapsista ja lapsille, tuntemattomatkin huomioi jotenkin. Ikäviä poikkeuksia lukuun ottamatta keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset on lapsia ja vanhempia kohtaan lämpimiä, ymmärtäväisiä, avuliaita ja huomioonottavia.

Mutta parikymppiset, ne katsoo vaan läpi ja jättää oven avaamatta. Niitä ei vauvan hymy sulata! Huomasin tämän erityisen hyvin, kun kävin taannoin opiskelijaruokalassa syömässä. Mietin myös sitä, kun itse olin vuosia sitten jossain opintoihin kuuluvassa seminaarissa, jossa yksi nainen esitteli työtään hyssytellen vauvaa polvellaan. Seminaarin vetäjä suhtautui tilanteeseen esimerkillisen lämpimästä. Me muut opiskelijat ihailimme naisen keskittymiskykyä kitisevän vauvan kanssa, mutta pohdiskelimme, että oliko vauvan mukaan ottaminen nyt niin sopivaa. Nyt mietin, että miksi ihmeessä mä en tarjoutunut ottamaan sitä vauvaa syliin. Olin siis itsekin tällainen.

Onko kukaan muu huomannut tällaista? Onko täällä joku tohon ikähaarukkaan kuuluva, joka voisi selittää tän mulle?