Monimutkaisuus.

Luin tämän ihastuttavan tekstin lesboparista, joka hankkii lapsen. En itse ole yhtään samassa tilanteessa, mutta jotenkin koin uudenlaista empatiaa paria kohtaan. Pohdin hetken, että miksi. Olen tietenkin aina ollut ehdottoman kova homojen oikeuksien puolustaja, mutta lapsen hankinnan oikeuden kanssa en ehkä ole ollut ihan niin varmoilla. Adoptio-oikeus, totta kai. Mutta tanskalainen sperma? No miksei. Kohdunvuokrauksen kohdalla olenkin ollut jo suhteellisen epäileväinen.

Mun mielestä lapsella on kova tarve tietää biologisista juuristaan (tuossa jutussa olevan parin lapsi tuleekin tietämään) ja sen kieltäminen vain sen takia, että haluaa lapsen, on mun mielestä vähän itsekästä. No, niinhän se lapsen hankinta taitaa kuitenkin aina olla. Että mikäs minä olen sitä kritisoimaan. Elämä on monimutkaista ja ihmisille tulee monenlaisia tilanteita eteen. Yhteiskunnan pitäisi vaan rakentua niin, että mahdollisimman moninaiset ihmiset ja perheet voisivat elää siinä onnellisina, koska kaikki eivät kuitenkaan koskaan tule sopimaan muottiin. Aika perusjuttuja.

Vaikka ajattelen olevani liberaali tyyppi, ehkä mä olen kuitenkin aika kiinni sellaisessa ydinperhemallissa, jossa mä olen itse kasvanut. Eli tekee ihan hyvää tämäkin kokemus muunlaisesta perheestä.

Suhteet Oma elämä Uutiset ja yhteiskunta

Tavoitteita.

Chättäsin tässä taannoin lapsen isän kanssa ja naureskelimme omien elämiemme hallintaongelmille. Arvasin, että sen kylppärin lamppu on edelleen vaihtamatta, koska se olisi todennäköisesti mullakin. Mulla ei ole mitään uskomattoman suuria tavoitteita myöskään muuttaa itseäni tai käyttäytymistäni kun saan lapsen, mutta kyllähän sitä nyt pari pikku juttua on toki mielessä. Niitä pohtiessani tuli sitten mieleen pari muutakin juttua.

Ensinnäkin toivoisin, että jaksaisin tehdä himassa innovatiivista ruokaa, joka syötäisiin joka päivä pöydän ääressä. Sitä ennen aion syödä pitsaa sängyssä läppärin kanssa senkin edestä. Toisekseen toivoisin, että jaksaisin siivota vähän enemmän tai että mulla olisi varaa palkata siivooja. Muita konkreettisia juttuja varhaislapsuuteen liittyen on ehkä se, että haluaisin, että jaksaisin kantaa lasta tosi paljon. Mun mielestä maissa joissa ihmiset kantaa lapsia rattaissa kärräilyn sijaan, ne itkee vähemmän. Esimerkiksi nyt täällä missä oon, oon lapsia ihan joka paikassa ja super paljon, mutta tosi harvoin kuulee niiden itkua. Mä oon ihan varma, että se on siitä että niiden ei selässä roikkuessaan tarvi huutaa vaan kommunikaatio hoivaajan kanssa voi olla hienovaraisempaa. 

Hieman abstaktimmasta tavoitteista mulla ei ole oikeastaan ole mielessä muuta kuin, että lapsen kanssa olisi hyvä jutella. Siis tosi paljon ja ihan kaikesta. Ja sitten kannustaisi sitä aina juttelemaan muillekin ja olemaan kohtealias ja kiinnostunut. Todella abstarktina tavoitteena olisi sitten jotenkin saada sille hyvä itsetunto. Sitä varten pitäisi jotenkin saada sille sellainen fiilis, että se on hyväksytty juuri sellaisena kun se on ja että se kuuluu johonkin.

Tulihan näitä sitten. Jotain tavoitteita pitää toki olla, mutta eiköhän mun mielenterveyden pelastus tule olemaan, että en ole paha perfektionisti. Ymmärrän, että ihminen on aina paras vanhempi silloin kun sillä ei vielä ole lapsia. Olen pitänyt itsekuriani surkeana, mutta sain taannoin juostua puolimarathonin, kun sen asiakseni otin, joten enköhän mä nyt jotain saa aikaan.

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe