On sillä isäkin.

Tähän raskauteen liittyvistä huolista yksi iso on tietenkin se, että tuntuu mun mielestä tosi epäreilulta, että mä oon tehnyt tämän päätöksen yksin. Mua ei siis huolestuta se, miten selviän yksin. Kyllä kaikki jotenkin hoituu. Mua huolestuttaa vastentahtoisen isän asema. Mies joka ei haluaisi olla paska faija, mutta kokee, että ei nyt voi olla muutakaan.

Meille aina hoetaan, ihan aiheesta, että kyseessä on naisen ruumis ja naisen päätös ja nyt minä päätin sitten matkustaa tällä lipulla. Mun ruumis, mun päätös, niinhän se on. Mutta itsekäs päätös se on joka tapauksessa ja on mun mielestä erittäin ok, että vähän koen siitä syyllisyyttä.

Siksi, että tää on mun projekti, olen päättänyt ja yrittänyt olla lapsen isälle super reilu. En halua siltä yhtään mitään.

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu melkein kokonaan jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta uskallan ryhtyä julkaisemaan näitä. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja välillä jotain uusia.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Pro Choice

Kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt tehdä abortti. Kun sitä harkitsin, ehdin kyllä myös tajuta, että se ei ole juttu eikä mikään. Vaikka se ei ole ehkäisykeino, on se niille vähän niin kuin jatkoa. Varsinkin tilanteessa, jossa ehkäisyä jopa on käytetty, siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Tai oikeastaan, mitä hittoa mä selitän, miksi muutenkaan? Eihän nyt ketään pidä pakottaa synnyttämään. (Disclaimerinä sanottakoon, että jonkinlaista viikkoihin jne. perustuvaa säätelyä aborttilainsäädännössä pitää varmaan olla.)

Ehdin itse asiassa varata paniikissa jo ajan terveydenhoitajalle keskeytystä varten. Propsit terveyskeskukselle siitä, että sen sai nopeasti. Mutta nopeasti mun mieli sitten muuttui. Enkä varmaan tule ihan ymmärtämään, että miten. Harmittoman pikku operaation sijaan päätin sitten lähteä siihen, että laitan elämässäni lähes kaiken mahdollisesti uusiksi. Ihminen on kummallinen eläin.

Olin kyllä aiemminkin sanonut, että jos tulen raskaaksi, en tee aborttia. Että olenhan mä jo 28-vuotias, niin se ei vaan jotenkin käy. En kyllä oikein ymmärrä miksi. En vain sitten jotenkin kai halunnut ottaa sitä riskiä, että katuisin sitä tai jotain. Tässä täytyy huomioida, että katumista ei mun mielestä ole se, että joskus elämää pohdiskellessaan pohtisi, että kappas, mulla voisi olla nelivuotias lapsi, vaan sellaista katumista, joka valvottaa. Kai siinä saattaa olla taustalla myös jotenkin ajatus, että sitten olisin ihminen, joka on tehnyt abortin. Mikä on ihan absurdia, koska en mielestäni ajattele ihmisistä, jotka ovat tehneet abortin, yhtään mitään.

Siihen nähden, miten usein ehkäisy pettää (TJEU), mun ystäväpiirissä on yllätysvauvoja vähän. Eli varmasti aika moni on tehnyt abortin, mutta jostain syystä ei halua siitä puhua. Mä melkein uskon, että ei siksi, että asia on niin kipeä, vaan siksi, että se ei ole ja sen muka pitäisi olla. Uskon ja toivon, että tämä päätös on saanut mut huomaamaan osan piilotetuista asenteista, joita mulla on saattanut olla aborttia kohtaan ja saa mut vielä painokkaammin puolustamaan naisen oikeutta valita, että lähteekö jatkaamaan raskautta.

Tämä teksti on oikeasti kirjoitettu melkein kokonaan jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta uskallan ryhtyä julkaisemaan näitä. Ensin tulee siis monta vanhaa tekstiä ja välillä jotain uusia.

Ps. Areenassa on kokonainen uusi kausi Teiniäitejä! Parasta!

Suhteet Oma elämä Terveys Uutiset ja yhteiskunta