Somestrategia.

Hesarin ”datajournalisimi guru” Esa Mäkinen on kirjoittanut Totuuskuutio-blogiin lasten nettiyksityisyydestä otsikolla Innokkaat äitibloggaajat ja some-vanhemmat tärvelevät lastensa digitaalisen jalanjäljen. Jostain syystä tuo teksti ärsytti mua, vaikka siinä on ihan hyviä pointteja ja myönnän, että en varmastikaan ole ihan tarpeeksi kärryillä kasvojentunnistusteknologian kehityksestä.

Silti mun mielestä on jotenkin vammainen ajatus, että netti olisi joku muusta elämästä irrallinen sfääri, jossa ihmiset leikkisivät, että lapsia ei olisi, koska heidän yksityisyyttään pitää varjella. Ainakin mulle some on jo niin luonteva jatko sille IRL-sosiaaliselle elämälle, että en osaa nähdä sitä minään yksityisyyttä riistävänä hirviönä. Eikö tuo nyt ole aika kalkkis ajatus, vaikka Mäkinen antaa ymmärtää, että nykyvanhemmat ovat niitä kalkkiksia ja tuo niin noheva diginatiivi nykynuoriso taas osaa säädellä yksityisyyttään? Lol. Jos se keino on Snapchat niin ei ne meitä nyt ihan hirveesti oo edellä.

Moni on myös kysellyt multa ihan tosissaan, että mikä mun linja lapseni nettipresenssiin on, eli aihe on tärkeä ja mietityttää ihmisiä. Siksi ajattelinkin ottaa Esaa hieman rakentavamman lähestymistavan ja pohtia, mikä on hyvä tapa kertoa lapsen elämästä läheisille ja muille elämässä oleville (näitä voivat joidenkin tapauksessa olla esimerkiksi blogin lukijat). Listaan pari pointtia, olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mitä muilla olisi niihin lisättävää.

  • Julkaise lapsestasi aina kaikille vain hyvän maun mukaisia kuvia tai tekstejä. Miksi sitä nyt pitäisi nöyryyttää yhtään missään? Astu hetkeksi tulevaisuuden teinin tai yritysjohtajan asemaan, mutta älä ryhdy vainoharhaiseksi.
  • Facebook on verrattavissa ihan julkiseen julkaisuun kuten blogiin. Mutta voihan sinne tehdä vaikka jonkun yksityisen Seuraa Saimin elämää -ryhmän kaikille niille, joita uskot sen kiinnostavan. Tai sellaisen voi tehdä Whatsappiin. Ei se oo mitenkään hölmöä, se on kätevää. Sitten vauvakuvavihaajien ei tarvi nähdä niitä kuvia ja niille joita kiinnostaa, se voi olla antoisaa. Joo, on totta, että FB varmasti omistaa kuvat sittenkin, mutta kyllä mun mielestä kommunikaation helppous ajaa edelle. 
  • Instagram-tilin voi pitää myös yksityisenä tai hanki vaikka kaksi tiliä. 
  • Älä käytä blogissa jne. koko nimiä ja ehkä ei sitten kasvojakaan, jos asia mietityttää. Sinulla on kuitenkin oikeus jakaa elämäsi asioita nykykanavissa, lapsista ja vanhemmuudesta keskusteleminen ja jakaminen on tärkeää, vaikkakin tällä hetkellä kaoottista ja usein tuomitsevaa. Henkilökohtainen on poliittista.

Itse hieman kummastelen tekstissä myös tuota kiusaaja-argumentin korostamista. On totta, että normaalia vauva- tai lapsikuvaa on aika vaikea määritellä ja yllättäviä kuvia voi varmasti käyttää ihmistä vastaan, mutta silti tuo on mun mielestä lähinnä ihmisten ilmaisua ja kommunikaatiota rampauttavaa. Olisin myös toivonut selvennystä siihen, että miten some tunkeutuu yksityiselämään niin paljon syvemmin kuin perinteisessä mediassa esiintyminen. Näin varmasti on, mutta olisin kaivannut tuon argumentin avaamista.

Teiltä olisi myös kiinnostavaa kuulla ihmisten raskaussomestrategioista. Itse en ole postannut mitään suoraan, mutta joku näppärä on voinut päätellä asian mun FB-päivityksistä. Osasyy, miksi aloitin tämän blogin oli se, että kun elämässä on niin iso asia, jota ei voi käsitellä somessa omalla nimellä, tarvitsen siihen jonkun kanavan ja yksityinen päiväkirja ei ole enää mun juttu. Ystävistäni tästä blogista tietää vain muutama.

Kommentit (8)
  1. E_from_Italy
    6.1.2015, 08:58

    Facebookiin laittanut kahden ja puolen vuoden aikana ihan muutaman kuvan lapsesta,siellä on kavereissa niin sekalaista porukkaa, että ei ole tehnyt siellä mistään sen enempää antaa.
    Instagramiin taas olen laittanut juurikin lapsesta kuvia, koska tiedän tasan ketkä seuraa ja pidän tilini yksityisenä.
    En ole ehkä edes tarpeeksi huolestunut aiheesta – iik – pitäisi varmaan kunnostautua tällä saralla!

    1. E, älä nyt ainakaan lakkaa laittamasta niitä kuvia Instaan, ois ihan boree!

  2. Sinänsä en näe edes suurta ristiriitaa teidän kahden (sinun ja Mäkisen) kirjoitusten välillä. Ihan asiaa molemmat.

    Somekäyttäytymisessä tuntuu olevan suuria eroja paitsi eri ikäluokkien myös eri ammatti- ja koulutusalojen suhteen. Mainittakoon nyt että itse olen muutaman vuoden alle kolmekymppinen media-alalle kouluttautunut nainen, jonka mies on it-konsultti. Olemme sen ikäisiä että myös osa meidän vanhempiemme ikäluokasta (n. 50v+) on jossain määrin mukana sosiaalisessa mediassa. Heillä tuntuu olevan pallo melko hukassa. Omassa ikäluokassani hövelisti materiaalia jakavat lähinnä ihmiset, joiden kiinnostuksen kohteet/koulutus ovat jossain muualla kuin viestinnässä/mediassa tai tietotekniikassa. Mitä syvemmällä ymmärrys on sitä vähemmän tai strategisemmin somea käytetään. Osa käyttää näitä medioita itsensä brändäämiseen (= ammatillinen etu), toiset taas ovat palveluissa lähes näkymättömiä. Kaikki viestintä käydään yksityisesti. Lasten kuvia ei näy uutisvirrassa lainkaan vaan ne jaetaan esimerkiksi facebookin chatissa. Teinejä en varsinaisesti tunne, joten niistä en osaa sanoa mitään.

    Edelliset havainnot ovat yleistäviä ja yksinkertaistettuja, mutta selkeästi kehitys on minunkin mielestäni menossa siihen suuntaan että he jotka tietävät enemmän jakavat vähemmän ja/tai suunnitellummin. Meidänkään lasten kuvat eivät facebookin uutisvirtaan päädy, eikä instagrammiin postata kuin korkentaan jotain vauvavarpaiden fiilistelyä.

    Mainitsemasi yksityisasetukset ovat sinulle (ja minulle) itsestäänselvyyksiä, mutta yllättävän moni somen käyttäjä on täysin ulalla siitä kuka hänen sisältönsä näkee. Esimerkiksi meidän lapsemme isovanhempien kanssa täytyy erikseen keskustella siitä että lapsemme kuvia ei laiteta facebookiin. Isovanhempien yksityisasetukset sinänsä ovat kunnossa, mutta heidän ystävänsä puolestaan voivat jakaa söpöjä lapsikuvia eteenpäin täysin holtittomasti ja heidän käyttäjätilinsa voivat olla täysin julkisia muutenkin.

    ”Olisin myös toivonut selvennystä siihen, että miten some tunkeutuu yksityiselämään niin paljon syvemmin kuin perinteisessä mediassa esiintyminen.” Tästä vielä. En siis ole mikään asiantuntija, mutta lähes päivittäinen blogivirta lapsen kuvista, elämästä ja elinympäristöstä on täysin eri asia kuin esimerkisi julkisuuden henkilöiden lapsista napatut paparazzi-kuvat tai yksittäiset haastattelut. Perheblogia seuraamalla (tietenkin blogista riippuen) lukija rakentaa mielessään kuvan lapsen luonteesta, aktiviteeteista ja ulkonäöstä. Tämä kuvan rakentaminen voi jatkua vuosia ja pienistä välähdyksistä kasvaa valtava määrä dataa. Julkisuuden henkilöiden lapset toki tunnistetaan kadulla, mutta heidän arkielämästään tai luonteenpiirteistään ulkopuolisella ole tietoa. Mieleeni ei tule tällä hetkellä yhtään lasta, jota systemaattisesti haastateltaisiin julkisuuden henkilönä useamman vuoden ajan.

    Blogit ovat kivaa viihdettä ja luen niitä säännöllisesti. Itse en kuitenkaan voisi ikinä asettaa lastani esille blogiin. Selkärankani ei siis riitä siihen, että jättäisin vaikkapa Puutalobabyn lukematta vain koska itse en julkaisisi vastaavaa sisältöä omasta lapsestani. Ja kyseinen blogi on siis minusta hyvällä maulla toteutettu. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää kun nämä somelapset kasvavat isommiksi.

    1. Kiitos mahtavasta ja pohdiskelevasta kommentista! Ja tosiaan, oon varmasti tavallaan aika samoilla linjoilla kuin Mäkinen, ehkä mua häiritsi tässä eniten se, että hänen tekstissään äitibloggaajat esitetään vähän hyvää tarkoittavina hölmöinä eikä aiheen käsittelyä pidetä merkittävänä. Siksi provoisoiduin.

      Ja erittäin hyvä pointti isovanhemmista ja niiden kavereista. Lisättäköön neuvoihin siis ehdottomasti:

      • Opeta myös isovanhemmat ja muut ei niin kovat nettiosaajat kunnioittamaan lapsen yksityisyyttä. Sano kuvia otettaessa, että niitä ei saa jakaa Facebookkiin julkisesti ja selitä miksi.

      Kuvailit myös hyvin valottavasti tuota somen kerrainnaisvaikutusta lapsen persoonan kuvailussa! Mä mietin kumminkin sitä, että voihan tollaisten asioiden tallentaminen olla myös lapselle rikkaus. Onhan ihmiselle mielenkiintoista lukea omista vaiheistaan. Ennen näitä on kirjoiteltu vauvakirjoihin ja sen sellaisiin, nyt niistä on tehty sosiaalisia. Jännää muuten, että me kaikki painitaan kysymysten kanssa, jotka ovat ennen koskeneet lähinnä kirjailijoita.

      Itsekritiikkinä mietin, että onko mun agumentti hyvästä mausta vähän munaton, kun se rakentuu kuitenkin aika kovan sosiaalisen pääoman haltsaamiseen. Puutalobabyn Krista on just tosi mielenkiintoinen esimerkki: hän paljastaa elämästään todella todella paljon, ehkä liikaakin lasten näkökulmasta, mutta mulle se tuntuu ihan ok:lta, koska hän tekee sen ihan tyylikkäästi. Muistaako kukaan, onko hän pohtinut tätä teemaa blogissaan? Onko joku muu käsitellyt sitä kiinnostavasti?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *