Kotielämän kiroukset

Taasko tuo paistinpannu pitää tiskata, mietin kun vilkaisen keittiötäni.

Lapsen hoito ei oikeastaan kyllästytä – ei edes loputon neljän palan palapelin pelaaminen, tornin rakentaminen tai pallon ihmettely. Ja vaikka Puppe on löytänyt kaikki maatilan eläimet jo vähintään sata kertaa, kirjojen lukeminen on edelleen kivaa. Mutta siivoamisesta en ole koskaan tykännyt ja kun on paljon kotona, on kotitöitäkin aivan liikaa. Pyykkien pesua, ripustamista ja viikkaamista, tiskikoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, imuroimista, lelujen siivoamista, roskien viemistä. Ja pöytiä riittää pyyhittäväksi loputtomiin, ja jokainen niistä pitää ensin tyhjentää tavararöykkiöstä.

Luonteeni on epäonninen yhdistelmä sotkevaa siivoamisen välttelijää ja tiukkista jota sotku ahdistaa. Tällä kombolla saa jatkuvasti miettiä että pitäisi, pitäisi, pitäisi siivota ja olla loputtoman tyytymätön.

Tällaiselle ihmiselle kotiäitielämä on kauniisti sanottuna haastavaa vaikka lapsen kanssa onkin ihanaa. Kun kotona on tosi paljon, sotkua ehtii katsoa aivan liikaa (juu, ei se tarkoita että alkaisi siivota). Huomaan ajattelevani, että ainakaan sitten kun menen töihin ei tarvitse pestä espressopannua joka hemmetin päivä, vaikka sehän siis johtuu ainoastaan siitä että sitten en juo joka päivä kotona maitokahveja kuten tässä lattemammailuelämässäni. Ja silloin kun edes oman päänsä sisällä valittaa latten juomiseen liittyvistä ongelmissa ollaan kyllä aikamoisella tasolla.

Perhe Vanhemmuus

Äiti hakee töitä, osa 2

img-20180207-wa0001.jpg

Kun äiti hakee töitä, lapsi sotkee menemään. 

Olen viimeisen reilun kuukauden aikana hakenut töitä aktiivisesti. Paikkojen etsimiseen ja hakemusten tekemiseen menee sen verran paljon aikaa ja energiaa, että moni muu juttu saa usein väistyä. Muun muassa siivoaminen. Kotimme onkin aikalailla jatkuvassa kaaoksessa.

Jos hakemukset jotenkin saakin tehtyä ja vieläpä onnistuneesti, edessä on seuraava haaste, eli haastattelut.

On aina hyvä fiilis, kun tulee kutsu haastatteluun, mutta jo kutsupuhelun aikana ehdin kelata mielessäni, että mistäköhän se lapsenvahti tällä kertaa järjestyy. Olen toistaiseksi saanut kutsun kolmeen haastatteluun ja joka kerta lapsenvahdin hankimisessa on ollut oma säätönsä. 

Työhaastattelut ovat tietysti päiväsaikaan, ja silloin lapsenvahdin saaminen on minulle kaikista hankalinta, koska kaverini ovat tietysti töissä (tai muutamat ovat toki itse äitiyslomalla, mutta heidän hankala ottaa toinen pieni hoitoon). 

Ekan haastattelun ajaksi päädyin palkkaamaan lapselle MLL:n lapsenvahdin. Se toimi hyvin, eikä reilun parin kympin hintakaan ollut paha, mutta vähän silloin kyllä mietin, että paljonkohan tämä työnhaku lopulta tulee maksamaan, jos pitää käydä monissa haastatteluissa (kun yhteenkin paikkaan voi olla jopa kolme haastattelua).

Säädön keskellä mietin taas, pitäisikö lapsesta mainita mitään. Kertaalleen lapsi on alkanut itkeä kesken puhelun, ja silloin tilannetta on ollut ihan pakko selittää.

Ja sitten tulee se haastattelu, ja huomaan olevani ihan hukassa. Postauksen kuva on Räntä Hilppula -taiteilijanimeä käyttävän kaverini näkemys minusta työhaastattelussa. Olen hihitellyt sille nyt loputtomasti, lähinnä koska se on aikalailla osuva.

Kun päräyttää haastatteluun keskeltä lapsenhoitoa saa miettiä että onkohan mekolla puklua ja että mitäköhän minä joskus teinkään työkseni. Ei sillä että uskoisin, että ammattitaito olisi tässä alle vuodessa johonkin kadonnut, mutta kyllä sen työvaihteen palauttelu ehkä kuitenkin puolisen työpäivää vähintään vie – niinhän se on kesäloman jälkeenkin. Työhaastattelussa pitäisi vielä saada itsestään esiin se kaikista parhain osa, ja siinä on nyt ollut vähän haastetta.

Että juu, on siellä tosiaan tullut mainittua niin pubivisasta kuin päiväkotikuvioistakin. Jälkeenpäin tekee välillä mieli lähinnä facepalmata omalle menolle. 

Perhe Vanhemmuus Työ