Tällä hetkellä unelmoin siitä, että jonain päivänä elättäisin itseni freelancerina. Suoraan sanottuna olen unelmoinut siitä jo pitkään, ennen opintojanikin.  Lehtijuttuja kirjoittamalla saisin toivottavasti leivän pöytään, muulla ajalla tahtoisin kirjoittaa romaaneja. Radiohommatkin kiinnostavat taas pitkästä aikaa. 

Ajatus, joka tuntuu olevan ainakin vakitöistä haaveilevissa opiskelijapiireissä tavallaan kielletty, on se, että en ole koskaan erityisemmin toivonut olevani vakitöissä. Kaipaan arkeeni vapautta, vaikka se tarkoittaisi pienempiä tuloja ja epävarmempaa arkea. 

Siksi tuntuu tosi tyhmältä yrittää sopia siihen muottiin, jossa kannustetaan hakemaan jokaista työpaikkaa, koska niin nyt vain kuuluu tehdä. Koska työkokemusta ei vielä liikaa ole, pohdin jatkuvasti pitäisikö vielä yrittää tunkea itseäni tuohon muottiin. Oman alan töissäni olen viihtynyt tosi hyvin, kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että kahdeksasta neljään -työ ei ole se, mitä minä haluan elämältäni. 

Tuntuu, että jokainen tunti, jonka käytän työhakemusten tekoon, on poissa siitä, että yrittäisin päästä kovasti kilpailuille freelancer-markkinoille. Kun näistä työhakemuksista harva edes tuo töitä, tuntuu koko homma ajan tuhlaukselta (tiedän, ei se sitä ole, kokemustahan se hakemusten kirjoittelukin tuo).

On hassua, miten moni omaan ikäluokkaanikin kuuluva edelleen tavoittelee päivätyötä, tai vähintään pitää sitä ainoana oikeana tapana toimia työelämässä. Meillä nykypäivän länsimaalaisilla nuorilla aikuisilla on hirveästi eri mahdollisuuksia saada elantonsa, ja oikeasti monille lähes kaikki on mahdollista. Tässä valossa ajatus siitä, että pakottaa itsensä ulkopuolisten asettamaan muottiin on kummallinen. Omalla alallani tilanne tuntuu olevan usein se, että vakipaikkoja on vain vähän, ja niistäkin suuri osa pienillä paikkakunnilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Siinä kohtaa herää kysymys, kuinka moni on valmis muuttamaan työn perässä toiselle puolelle Suomea? 

Mikä on järkevyyttä? Hakea määräaikaisuuksia ja erilaisiin oman alan pätkätöihin, kunnes on jotenkin valmiimpi toimittaja? Vai alkaa toden teolla yrittää freelancer-elämää, ja hakea töitä, jos siitä ei tule mitään? 

Olen ehkä tehnyt tästä suuremman ongelman kuin mitä oikeasti onkaan. Siitä huolimatta, onko täällä samojen asioiden kanssa pyöriskeleviä kohtalotovereita?

Jutun kuvat ovat viime vuodelta Splitistä, Tammerfestista ja Berliinistä eli reissuista ja tapahtumista, jotka olen maksanut niillä kesätyöpaikoista ja muista pätkistä tienaamillani rahoilla.