Melkoinen vuosi lopuillaan! Siihen sisältyi esimerkiksi uuden perheenjäsenen syntymä, häät sekä asuntokauppa + muutto ihan häiden alla. Nyt on hyvä hetki makustella, miten tästä kaikesta selvittiin, ja mitä siitä opittiin. 

Raskaus määritti alkuvuottani, kevättä kohti aina vain suuremmalla painoarvolla. Joskus helmikuussa oloni oli vielä suhteellisen sutjakka, hehkuva ja jaksava. Pidimme silloin pienen rakkausloman Helsingissä Pariisin kevään levynjulkaisukeikan merkeissä. Keikka oli ihanista ihanin, silkkaa tähdenlentosadetta. 

Helmikuun lopulla sain reilun vuoden kestäneen urakan päätteeksi kirjoitettua loppuun nuortenkirjan, jonka tarina ja hahmot ovat minulle rakkaita. Kustantamot ovat olleet kanssani eri mieltä. Onneksi jokainen uusi hylkäys tuntuu edeltäjiään helpommalta. Tärkeintä olikin huomata pystyvänsä ylipäätään kirjoittamaan kirjan mittainen tarina valmiiksi. Luotan siihen, että minulla on koko loppuelämä aikaa kirjoittaa, ja että kirjoittaminen on minulle tärkeämpää kuin kirjan julkaiseminen. 

Talven muuttuessa kalenterin mukaan kevääksi minä olin jo aikamoinen maitoa tiputteleva valas. Lunta satoi aina vaan, ja me huomasimme ajavamme vasta hankitulla farmariautolla mihin tahansa Prismaan haalimaan vielä puuttuvia vauvatavaroita. Siinä sitten tirskuimme tekemisiämme epäuskoisina, me vanhat kapinalliset hipit. 

Raskauden pari viimeistä viikkoa kirosin vaivaista olotilaani jatkuvasti. Supistusten viimein kertoessa h-hetken koittaneen, olin hyvin määrätietoinen hoitamaan homman ja saamaan uuden kansalaisen kohdustani maailmalle. Synnytys sujui ihmeellisen hyvin. Onneksi jätin ilokaasut väliin tällä kertaa. Tajusin tapahtumien kulun noin tuhat kertaa kirkkaammin kuin ensimmäisellä kerralla. Myös synnytyksestä toipuminen oli suorastaan mukavaa ilman episiotomiahaavaa. Olen onnellinen toisen lapsen synnytyksen ja vauvavuoden helppoudesta ensimmäisiin verrattuina, monta niihin liittyvää kytevää traumaa on kakkoskierroksella korjattu. Huipulla on hyvä lopettaa. Niinpä katson kuopukseni kasvua myös haikein mielin, koettaen kerätä mahdollisimman paljon tästä vauva-ajasta sydämeeni talteen.

Kesä meni melkoisessa vauva/häät/muuttohumussa ja sumussa. Jälkeen päin en edes tajua, miten siitä kaikesta selvittiin tulematta kovin hulluiksi. Rakkaus se kai on kantanut. Minun piti monesti osata itse pysähtyä ja myöskin pysäyttää mieheni hetkeksi, jos stressierkkeily ja ympäriinsä säätäminen oli ottamassa liikaa vallan.

Miksi nämä kaikki piti sitten tunkea samoihin aikoihin tapahtuviksi? Häiden päivämäärä oli sovittu jo ennen kuin yllätysraskauduin. Päätettiin sitten, että hittoako sitä muuttamaan, meneväthän muutkin naimisiin vauva-aikana. Avioliittoon halusimme joka tapauksessa. Asuntokauppa tuli bonusyllätyksenä, kun huomasimme samassa pihapiirissä olevan hyvin edullisesti myynnissä tosi mukavan ja laumallemme pitkäksi aikaa tarpeeksi ison asunnon. Rakastan elämäntavassamme juuri sitä, että uskallamme Elää ja tarttua tilaisuuksiin. Epäonnistumisten pelko estää elämästä. Jos ottaa kopin siitä, mitä elämä heittää, ei tarvitse jäädä jossittelemaan ja katumaan käyttämättä jätettyjä tilaisuuksia. Olemme viihtyneet uudessa kodissamme todella hyvin.

Häämme olivat ihanat! Tunteellisia puheita, minulle rakkaan artistin esiintyminen, yllätysilotulitus, saunomista, palju, aamuyön autokatosdisko… Niistä juhlista jäi monta tarinaa kerrottavaksi. Teimme lähes kaiken itse, lukuunottamatta taitavien tuttavien leipomia kakkuja ja pikkusiskoni ilmiömäistä kykyä tyhjentää porukoiden nurkat rojuista. Kaiken sateen keskellä puutarhahäitämme juhlittiin kauniissa säässä, mikä oli niin uskomaton onnenkantamoinen, että äitini virnuili jonkun yläkerrassa tykkäävän meistä pakanoista.

Kesän jälkeen keskityimme hengittelemään ja rauhoittumaan. Tuore aviomieheni kävi vielä sellaisilla touhukierroksilla, että otin kädestä, ehkä jopa hartioistakin kiinni, hain katsekontaktin rakkaisiin levottomiin silmiin ja sanoin, että nyt me pysähdymme nauttimaan siitä, mitä meillä on. Meillä on kaikki tosi hyvin. Hirvittävän paljon rakkautta ja onnea, ja niin helppo nähdä kauas tulevaisuuteen kanssasi. 

Mutta… minulla täytyy aina olla jokin mieluinen projekti menossa, iso tai pieni. Niinpä kehittelin tämän blogin. Tänne kirjoittaminen on aina puhdistavaa, ja antaa oivalluksia elämäni polkujen mutkista. Olen mielissäni siitä, että tästä muotoutui hyvin tasavertainen meille molemmille. Keskustelemme paljon teksteistämme niiden kaikissa vaiheissa ideoinnista jälkipuintiin. Melko säännöllinen blogiin kirjoittaminen on vahvistanut molempien kirjoittajaidentiteettiä. Vaikka päivätyömme ovat vielä muualla, mikään ei estä meitä haaveilemasta toisenlaisesta elämästä, jossa työtä tehdään kotona. Siinä ihanassa vanhassa puutalossa, joka tulee olemaan myös ällöttävän idyllinen mummula.

Jossain mahtavassa mielenhäiriössä päätin myös tehdä suurimman osan joululahjoista itse, ja niinpä loppuvuotta ovat värittäneet vahvasti ympäriinsä lojuvat lankakerät ja virkkuukoukun viuhuminen. Käsillä tekeminen on yllättävän tyydyttävää ja rentouttavaa, onneksi löysin siihen taas kipinän pitkän tauon jälkeen. 

Joulua vietettiin meillä isolla extended family -porukalla, ja kaikki sujui hämmästyttävän leppoisasti, lämpimästi ja rennosti. Joulu näytti minulle, miten olen kasvanut viime aikoina. Osaan keskittyä olennaiseen. Osaan olla läsnä. Osaan näyttää rakkauteni ja luoda iloa ympärilleni. Ennen kaikkea ja tärkeimpänä: saan perheenjäseneni kukoistamaan, joutumatta luopumaan mistään itselleni tärkeästä tai uhrautumaan liikaa kenenkään vuoksi. Rakkaus toimii kahteen suuntaan, ja vapaus syntyy lopulta siitä, että löydät paikkasi ja tyyppisi, joiden kanssa ilma on raikasta hengittää.

Vuosi käärittiin pakettiin samoissa merkeissä kuin sitä alkuvuodesta availtiin, Pariisin kevään keikalla nimittäin. Nyt sain tanssia villimmin, vauvavatsan verran pienempänä. En koskaan lakkaa rakastamasta musiikkia, varsinkaan Pariisin kevättä. Se kertoo minulle, että on ihan ok ja just hyvä, jos on pää vähän tähdissä. Ja jos saa lempimusiikin soidessa suudella intohimoisesti aviomiestään, ei elämä voisi olla enää parempaa. Siinä hetkessä on kaikki, mitä tarvitsen.

Ihanaa, elämänmakuista vuotta 2018 ruusuineen ja rosoineen meille kaikille!