Puolison kynästä: Pitkänukkainen joulumatto

Kuten niin moni muukin asia, myös joulu oli lapsuudessa paljon taianomaisempi asia kuin nyt vanhempana. Muistan tarkkailleeni mummolan harmaiden puuvillaverhojen raosta iltapäivässä hämärtyvää pihamaata tonttujen varalta, tyylillisesti 50-luvulle jämähtäneestä keittiöstä leijailevan jouluruoan tuoksun ja viininpunaisen, pitkänukkaisen joulumaton, jonka mummo aina laittoi marraskuun tienoilla olohuoneen lattialle.

Muistan kiireettömät ja loputtomilta tuntuvat joulupäivän aamut ja hautausmaalle kävelyt kirpeässä pakkasilmassa. Vähän nuorempana mummo jaksoi vielä vetää minut hautuumaalle pulkassa, mutta vanhempana enää ei. Nuorena mummo oli terästä.

Muistan talviset illat, kun mentiin ukin kanssa miehissä saunaan ja laitettiin pönttökiukaaseen makkaraa kypsymään. Välillä käytiin kuistilla vilvoittelemassa, jossa loputon rupatteluni katosi höyrynä tähtikirkkaalle taivaalle. Ukki ei paljoa jutellut, kuunteli vain, veti punaista norttia ja hymyili.

Vietin jokaisen lapsuuden jouluni ja valtaosan muistakin lomistani mummolassa, jonne lähtemistä odotin aina innokkaasti. Siellä arki väistyi, tunnelma oli lämmin eikä mitään tarvinnut pelätä. Mummolassa oli aina turvallista ja mukavaa, enkä muista yhtään kertaa jolloin mummo ei olisi kyynelehtinyt pikkumeikäläisen astuessa kotiin tuovaan junaan. Kotona ei aina tuntunut kodilta, mummolassa tuntui aina.

Viimeisen jouluni mummolassa vietin ehkä kuusitoistavuotiaana, jolloin suurin osa joulun mystiikasta oli jo rapissut polkujen varsille, mutta tunnelma ja perinteet olivat vielä tallella. Muistan vielä silloinkin arvostaneeni suloista toimettomuutta ja suurta rauhaa, kun lueskelin jotain kirjaa saman vanhan pitkänukkaisen maton päällä makoillen ja seinäkellon kloksutusta kuunnellen. Tässä vaiheessa ukki oli jo siirtynyt polttamaan kevytsavukkeita, koska lääkäri oli sitä varoitellut tupakoinnin vaaroista, ja hautausmaallekin jouduttiin menemään taksilla koska mummo ei enää jaksanut kävellä niin reippaasti, mutta muutoin kaikki oli ennallaan.

Sitten vierailut harvenivat. Muutin omilleni asumaan seitsemäntoistakesäisenä ja innoissani järjestin itselleni ihan oman joulun. Kaupasta laatikot ja pieni kinkkurulla, kasa hyviä elokuvia ja oma rauha. Viimeinkin oma rauha. Välipäivinä hengailtiin kavereiden kanssa minun luonani, tupakoitiin ja pelailtiin lautapelejä. Oli hienoa, kun olin porukan ensimmäinen, jolla oli oma kämppä, jossa saatiin tehdä mitä haluttiin. Mummolasta tuli joulukortti ja pari seteliä. Mummo kirjoitti, miten pihapuussa on paljon lintuja ja että se oli voittanut bingosta (taas) kinkun. Toivoi myös minun kirjoittavan kuulumisistani. Ihan liian harvoin tuli kirjoiteltua sinne, kun aina se muisti korteissa asiasta mainita.

Armeijaa käydessäni piipahdin pääsiäisenä mummolassa, kun ilmaiseksi pääsi (lomamatkat olivat varusmiehille maksuttomia, vähän kauemmaksikin). Ukille taisi tulla pieni liikutus, kun sen lapsenlapsi niin jämeränä ja reippaana, puhtauttaan kiiltävässä loma-asussa asteli pihapolkua pirttiin. Armeijajuttuja juteltiin ja olo tuntui jo vähän mieheltä. Illalla olin taas pieni lapsi, kun käytiin miehissä saunassa ja makasin olohuoneen matolla kirjaa lukemassa. Lähtiessäni takaisin kasarmille lupasin, että tulisin jouluksi taas mummolaan. Marraskuussa ukki kuoli ja sinä vuonna, ukin hautajaispäivän iltana makoilin viimeisen kerran lukemassa kirjaa mummolan pitkänukkaisella joulumatolla.

Noista ajoista on kulunut useita vuosia, ja vaikka lähellä ollaan käyty, aika harvassa ovat olleet yhtä rauhalliset ja vapaat hetket kuin lapsena mummolassa, vaikka niitä onkin enemmän kuin aiemmin, kiitos ihanan perheen ja maailman parhaan vaimon. Meille tulee tänä vuonna hyvä joulu, kodissa jossa ei kenenkään tarvitse ahdistua tai kokea riittämättömyyden tunteita. Meidän koko ensi vuosi on hyvä, kodissa joka on epävarmuuksien ja alkoholismin sijaan täynnä iloa ja hyväksyntää. Meidän lasten turvasataman ei tarvitse olla mummolassa. Meillä ei tarvitse pelätä.

Meillä levitetään pitkänukkainen joulumatto lattialle vuoden jokaisena päivänä.

Hyvää joulua!

asasasa.jpg

 

Kommentit (1)
  1. Ahh, mulla on ihan samanlaisia lapsuus- ja nuoruusmuistoja mummolasta! Siellä tosiaan oli turvallista eikä viina sanellut joulun tekemisiä (tai tekemättä jättämisiä). Mummun mies kuoli jo mun äidin ollessa pieni, mutta eno (myöhemmin perheineen) oli aina myös mummun luona jouluna.

    Oli perinteisten jouluruokien tuoksu, tosiaan kirpakassa pakkasessa kävely/potkukelkkailu haudoille, joulusauna ja sen jälkeen uusi pyjama päälle, mummun kutomat villasukat jalkaan ja uutta kirjaa lukemaan. Mummu laittoi aina jouluna ”parempaa päälle”, sillä oli leninkejä joita se käytti vain juhlapäivinä.

    Mun kotiin ei tosin mummun luota tämän kuoltua lähtenyt matto, vaan lapinaiheinen ryijy poroineen ja revontulineen. Ja yksi mummun vanhoista leningeistä (50-luvulla hänelle teetetty), jonka nyt itse laitan päälle joka joulu. Nyt on minun vuoroni kutoa sukat.

    Hyvää joulua teille myös! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *