Koko perhe kasvattaa

Viikonloppuna tuli opittua se että koko perheellä on kasvatusvelvollisuus kun siskonpojat oli viikonloppuna kyläilemässä.

Viikonlopun kunniaksi pojilla oli meillä illalla vapaasti karkkia ja tabletti aikaa tarjolla.

Pojat ilmoittivat että haluavat katsoa tableteillaan kontenttia. Hetken ajattelin että kyseessä on joku älyvapaa reality, nuorten sarja ja tai joku Roni Back tyyppinen harmiton tubettaja. Voi elämä olisipa ylisuuri karkkikasa ollut ainut ongelma tuona iltana. Pahaa aavistamattomana menin poikien vieraan katsomaan tätä siinä kohtaa vielä mysteeristä kontenttia. Silmän oli palaa vaikka en varsinaisesti ole mikään moraalitantta. Pikkujätkät katsoi tubettajaa joka imuroi takapuoltaan työnnettyään sinne korvatikun ja yritti näin saada tikku pois takapuolestaan. Samalla tubettajalla on myös muuta arveluttavaa materiaalia kuten paprikan ja kastelukannun työntämistä perseeseen jonka jälkeen soitetaan mummolle että persettä särkee. Sain kuulla olevani boomeri kun lopetin kontentin katsomisen tuohon hetkeen. Mielelläni olen boomeri mutta mielestäni tällaiset videot ei sovi esiteinien silmille vai mitä sanotte te lukijat. Tässäpä muutama esimerkkejä videoista Esim 1.Esim 2.Esim 3.

Sukelsin noin 20 minuutiksi kontentin maailmaan ennen kuin katsoin voivani keskustella poikien kanssa enemmän siitä miksi tuollaista ei pidä katsoa. Kysyin ensimmäiseksi pojilta että antaako muka siskoni eli heidän äitinsä katsoa tuollaista ja sainkin vähemmän yllättäen vastauksen että ei sitä kotonakaan saisi katsoa. Perusteettomat kiellot tunnetusti on täysin hyödyttömiä joten oli pakko alkaa keskustelemaan aiheesta poikien kanssa. Perustelin katselu kieltoa sillä että kontenttia tekevät henkilöt eivät ole mieleltään terveitä ja heidän toiminnassaan ei ole mitään hauskaa ja sen katseleminen ja sille naureskelu vain ruokkii tekijöiden ongelmien pahenemista. Ja kun kerta kasvatuksen makuun on päästy eihän sitä kesken halua jättää. Keskustelimme poikien kanssa myös siitä mitä pitää tehdä jos kaverit alkaa käyttäytymään tuolla tavalla. Tämä siksi että pojat kertoi että joku / jotkut on koulussa matkineet tuota kontentin tekijää. En myöskään poikia näinkään vähällä päästänyt vaan päätin myös keskustelua siitä että tuo kontentin tekijä on myös syrjäytynyt ja siitä että ennen kuin tuohon tilanteeseen päädytään, on monenlaista apua saatavilla ongelmiin ja siitä miten sitä haetaan.

Minä epäilen että tuollaisten kontentin tekijöiden katselu juontaa juurensa johonkin kylähullun kaipuuseen. Aina on ollut erikoisia / mieleltään sairastuneita ihmisiä ja niille on naureskeltu mutta nyt se on paikallisten Teboilien ja nuorisotalojen kahvipöydistä siirtynyt nettiin ja niiden keskustelupalstoille. Tuollaisten kontentin tekijöiden toiminta on ennen kaikkea äärettömän surullista mutta pidän jollakin tasolla hyvänä että nuoret näkee näitä ei viihteen vuoksi vaan ainoastaan ”valistamis” mielessä. Niiden pohjalta voi sitten käydä keskustelua juurikin päihde ja syrjäytymis ongelmista sekä mielenterveysongelmista.

Lopulta pystyn vain toteamaan että tällaisissa tilanteissa olen onnellinen että esiteinit tempauksineen ei ole omia ja ne voi kyläilyn päätteeksi lähettää kotiinsa kasvamaan ja toivottaa taas tervetulleiksi parin viikon tai no josko aikaisintaan kuukauden kuluttua.

Perhe Vanhemmuus Vastuullisuus

Rakkaat naapurit

Meillä on ihan ok naapurit mutta niillä on tapana olla rupattelu tuulella juuri silloin kun mulla olisi kaikkein hirvein kiire. Väitän nämä väärään aikaan ja väärässä paikassa rupattelemaan tulevat ihmiset joilla on aina joku muotti, johon ovat jumittuneita juttuineen.

Pahin näistä väärään aikaan tunkevista jutustelijoista on ihminen joka kantaa perheessämme liikanimeä isänmaallinen hienostelija. Puhu hänen kanssaan mistä tahansa on loppu tulema sitä että kaikessa suomalainen on kyllin hyvää. Kyseinen ihminen on myös jyrkän maahanmuutto kriittinen ja ei jätä sitä puheissaan tuomatta esiin. Olen vuoden aikana saanut kuulla kaiken ”Ukrainalaisista huorista” (kyllä hän on myös Venäjämielinen ja näkee Ukrainalaiset uhkana), uus ruotsalaisista terroristeista, matu ja somppu sanat kuulee hänen suustaan usein. Todellisuudessa tämä isänmaallinen hienostelija on huonosti käyttäytyvä ja mt ongelmainen ihmisraunio. Tämän kanssa ei oikein voi puhua muuta kuin siitä mistä hän tahtoo ja kovasti kaipaa juttukaveria mutta juttujen taso on, mitä on ja vastaan väittäminen johtaa siihen että joutuu ilkeämielisten huhujen kohteeksi. Ei voi kuin todeta että voi sitä perheparkaa joka yritti olla tälle ihmiselle ystävällisiä ja nyt saa sitten kaiken kakan niskaan vain sen vuoksi että perheen isä on Virolainen.

Toiseksi pahin näistä väärään aikaan tunkevista jutustelijoista on ihminen joka kantaa perheessämme liikanimeä koiruli mummo. Tämä ihminen tihkuu niin hyvässä kuin pahassa paikallis tietoutta. Tästä mummosta voisi olla koko kyläyhteisölle mielettömästä iloa jos energiansa käyttäisi vaikkapa kirjan kirjoittamiseen mutta mieluummin juoruilee enemmän tai vähemmän pahantahtoisesti. Tämä ihminen on itse asiassa ihan mukava ja helposti lähestyttävä mutta hänelle ei kannata juuri mitään omasta elämästään kertoa tai löytää itsensä vielä kylää kiertävistä juoruista.

Uusimpana tähän rupattelijoiden kerhoon on liittymässä ns satunnainen moikkailija jonka kanssa en ole heippaa kummempaa tainnut oikeastaan koskaan sanoa. Sitten kun kerrankin hirvittävä kiire niin juuri silloin juttua olisi riittänyt aivan loputtomiin esimerkiksi oravista, jänöistä, ketuista ja lumitöistä.

Lopuksi

Miten näistä tilanteista voi livetä kasvojaan menettämättä. Suoraan sanottuna suoraan sanominen siitä että on kiire, tuntuu jotenkin törpöltä. Olen sitten yrittänyt luikerrella ties millä nuudelit palaa uuniin ja perunat kiehuu yli tekosyillä. Vertaistukea tähänkin asiaan kaivataan.

Koti Oma elämä