Terveydellä ei sitten leikitä.
Miehen isä on köhinyt, pärskinyt ja kakonut kuin henkensä hädässä kuukauden. Ei luolamieshän ei ole kehotuksista huolimatta mennyt lääkäriin vaan vähätellyt vaivojaan. Nyt vasta kun luolamies on kaatunut leirinuotionsa ääreen, saatesanoilla mä oon niin kipee niin on poppamiehen luona käynti ruvennut tuntumaan hyvältä vaihtoehdolta. Luolamiehellä oli todettu yhtä sun toista vaivaa ja poppamieskin oli kehdannut sanoa että voisi tulla ajoissa lääkärissä käymään. Sairaala reissulta vältyttiin lähinnä hyvällä tuurilla. Eilen sitten lähdimme käymään miehen vanhemmilla tätä oman elämänsä luolamiestä katsomaan, joka on nyt kaatuneena leirinuotion ääreen valittamaan oloaan. Ja totta kai luolamies kaipaa sairaana tuliaisia ja sääliä. Tuliaisiksi napattiin kirjahyllystä pokkari ja kaapista syömättä jääneet joulusuklaat ja lähdettiin tapaamaan luolamiestä.
Sääliä tuolle oman elämänsä luolamiehelle ei ollut tarjolla vaan tiukkasanainen puhuttelu aiheesta omalla terveydellä ei leikitä. Luolamieheltä löytyy tuhat ja yksi hyvää ja vähemmän hyvää selitystä ja tekosyytä miksi poppamiehen puheille ei voi ikinä, koskaan, milloinkaan mennä ajoissa vaan aina pitää odottaa tilannetta jossa juuri ja juuri kunto kestää poppamiehen pakeille menemisen omin jaloin. Luolamies ei ilmeisesti tule jatkossakaan hoidattamaan vaivojaan ajoissa sillä hän ei ole omasta mielestään yhtään vanha ja hänen iässään terveydellä leikkiminen ei ole kuulemma yhtään haitallista tai vaarallista. Joskus on aika raskasta että perheessä on ikinuori luolamies, joka kokee olevansa iässä, jossa on sytyttänyt vasta elämänsä ensimmäisen kerran leirinuotionsa tuleen, heiluttanut piikkipalloa ja juossut lenkkimakkarapaketin perässä urhoollisesti tähdäten sitä jousella vai mikä lie nuoli onkaan ollut käytössä.
Lopuksi
On vain pakko todeta että perheessä raskaimpia ovat ne ihmiset jotka ei koskaan suostu ymmärtämään omaa parastaa.
