Mistä MINÄ tykkään?
Gilmoren tytöissä on jakso, jossa Lorelai alkaa epäillä omia mieltymyksiään. Hän miettii, tykkääkö jostain siksi, että hänen äitinsä ei hyväksyisi tai sietäisi sitä tai peräti onko hänen äitinsä saanut hänet pitämään jostain. Ihan älytön suo, mutta tunnistan kyllä tilanteen. Joskus on ihan tietoisesti toistanut tai ollut toistamatta jotain asiaa menneisyydestä ja nyt sen sijaan olen ihan toden teolla alkanut pohtia, mistä minä sitten oikeasti tykkään.
Tämä alkoi tällä kertaa karkkihyllyn edessä niinkin perustavanlaatuisen päätöksen äärellä kuin millähän sitä vetäisi sokeriöverit. Rakastan herkkuja karkista täytekakkuun, ja vaikka koen olevani ainakin jossain määrin altis jäämään sokeriin koukkuun, en kelpuuta herkukseni mitä tahansa. Minulle on tärkeintä maku ja sokeripiikin sijaan haen nimenomaan makuelämyksiä. Siksi nämä 2000-luvun karkkihyllyt ovat minun maanpäällinen helvettini netin loputtomien leivontablogien rinnalla. Joskus vuoden 2012 aikoihin minulla alkoi ihan älytön leivontabuumi ja halusin jatkuvasti kokeilla uusia reseptejä ja hakea sitä uutta elämystä. Sama siellä karkkihyllyllä (ja jäätelöaltaalla!): uutuuksia on päästävä maistamaan. Se minkä vihdoin todella oivalsin siellä karkkihyllyllä, oli ollut aavistuksena jo jäätelöaltaalla ja kotikeittiössä sähkövatkain kädessä: jos aina etsin uusia ja parempia makuja, milloin ehdin kokea uudestaan niitä jo hyväksi havaittuja?
Siinä karkkihyllyllä vatvoessani ja suklaapatukoita vertaillessani mietin, mistä minä ihan oikeasti tykkään? Mitä haluan vain siksi, että en ole pitkään aikaan maistanut? Mitä haluan siksi, että en ole koskaan syönyt sitä? Mitä haluan vain kokeakseni uutta? Mitä haluan siksi, että se on hyvää? Päädyin lopulta ikivanhaan klassikkoon: Pätkikseen. Osittain kokeilunhalusta, olisiko tämä nyt se best of the best ja osittain siksi, että Pätkiksen kanssa ei tule yllätyksiä. Ja voi pojat, mikä makumatka se olikin! Rakenne, suutuntuma, muoto, maku, kaikki kohdallaan! Ja ison Pätkiksen myötä kokokin vastaa jo himontaltutusmittoja. Pätkiksiä onkin tarttunut matkaan jokunen kilo tässä syksyn mittaa, siitä ehkä lisää tuonnempana.
Luonnollisesti tämä Pätkis-asia sai aivan järjettömät mittasuhteet päässäni. Tapausta voisi melkein kutsua Pätkis-gateksi. Samalla kun on hakenut niitä uusia makuelämyksiä, on iän ja ruuhkavuotistumisen myötä korostunut, ettei halua tuhlata aikaa ja energiaa mihinkään turhaan. Niin myös suklaapatukoiden kuin vaikka ravintoloiden ruoka-annosten suhteen. Etenkin kun sen kerran lähtee ilman lapsia syömään jonnekin muualle kuin ABC:lle, sitä haluaa niin törkeän hyvää ruokaa, että taju lähtee.
Toisaalta onko ihmekään, että tässä loputtomien valintojen maailmassa päätösten tekeminen on niin hiton vaikeaa? Paitsi jos olet Bill Gates ja voit ostaa kaikki maailman suklaapatukat ja olla loppuelämän menemättä töihin, jotta ehdit testata kaikesta kaiken. Vaikka ei kyllä taitaisi Billinkään aika riittää. On jotenkin perustavanlaatuisen pysäyttävää tajuta, että aika ei kerta kaikkiaan riitä kaikkeen. Enkä tarkoita nyt mitään ”koska ruuhkavuodet”, vaan ihan oikeasti, elämä on liian lyhyt. Pitää tehdä valintoja. Ja sitten niihin pitäisi sitoutua. Kun valitsee Pätkiksen, ei pidä kassalla miettiä, mistä kaikesta jäi nyt paitsi, mitä kaikkea jäi hyllyyn. Pitää nauttia siitä Pätkiksestä silloin kun se on siinä. Koska ensinnäkin, se on ehkä maailman mutkattomin ja maistuvin patukka, siis täydellinen, mutta toisekseen, seuraavalla kerralla voi sitten halutessaan valita toisin. Se jos mikä olisi kuitenkin kokemuksen hukkaan heittämistä, jos ei nauttisi siitä, mitä on käsillä. Omien valintojen takana täytyy voida seistä, ainakin siihen asti kunnes muuttaa mielensä.
Edelleen minua varmasti kiinnostaa uutuudet, mutta jatkossa aion miettiä tarkemmin. Aina ei tarvitse kokeilla uutta, sillekin on aikansa, mutta joskus tarvitsee jonkun tutun luottovalinnan, joka ei petä. Ennen kaikkea haluan puhdistaa makunystyräni ulkoapäin tulevilta painostuksilta ja miettiä, mikä ihan oikeasti on minun juttuni. Minun taakkani on tunnesyöminen ja haen suklaasta usein lohtua. Herkut kuuluvat myös iloon, mutta viime aikoina on ollut tarvetta enemmän lohdulle. Silloin ei jaksaisi miettiä tuhansien valintojen joukosta, mikähän nyt mahtaisi toimia, vaan olisi kiva, kun voisi vain sivuuttaa kaikki muut ja kävellä suoraan sen luottoystävän eteen.
Pätkiksestä voi päästä aika syviin vesiin. Ja Fazer, kyllä olen kiinnostunut yhteistyöstä ;) Pätkis-gate ei muutenkaan missään nimessä päättynyt tähän, vaan jatkuu vielä myöhemmin. Koska en olisi minä, jos ei yhden suklaapatukan valinta aiheuttaisi minussa usean postauksen tunnekuohua.
– D