Parasta kolmessa lapsessa

Kirjoitin täällä lapsiluvun täyttymisestä ja siitä haikeudesta, kun yksi elämänvaihe on ohi. Aloinkin miettiä, miksi juuri nämä lapset, tässä määrässä ja näillä ikäeroilla on parasta ikinä. Meille. 

Jokainen lapsistani on erityisen rakas ja jokainen heistä olisi ”riittänyt” yksinään, mutta silti kuopuksemme synnyttyä jokin loksahti kohdalleen. Nyt siis luvassa vähän hehkutusta!

1. Elämän äänet 

Meillä ei oikeastaan koskaan ole hiljaista päivisin. Joskus harvoin kuopus saattaa nukkua samaan aikaan, kun isommat ovat esimerkiksi kavereiden kanssa muualla. Sekään ei silti ole sellaista tyhjää hiljaisuutta, kuten esimerkiksi silloin kun olen oikeasti ollut yksin muun perheen ollessa pari päivää reissussa. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta, kun on elämää koko ajan ympärillä.

2. Monipuoliset puuhailut 

Lapsillamme on noin 2,5-3 vuoden ikäerot, mikä tarkoittaa sitä, että meillä on aika eri vaiheisia lapsia. Joskus on harmittanut, kun jotain asiaa ei ole voitu ihan niin yksinkertaisesti tehdä tai jonnekin mennä siksi, että vanhimman ja nuorimman välillä on vuosia melkein kuusi. Mutta loppupeleissä on mahtavaa, että välillä voi pelailla lautapeliä, leikkiä poneilla tai rakentaa palikkatornia. On virkistävää saada vaihdella läsnäolon muotoa pitkin päivää.

3. Aktiivisuus 

Joskus olisi kiva, kun voisi röhnätä koko päivän kotona. Juuri niinä päivinä, kun olet nukkunut liian vähän ja huonosti, ja ulkona sataa räntää vaakatasossa. Sitten taas toisaalta se pakko lähteä viemään ja hakemaan lapsia sinne ja tänne rytmittää mukavasti päivää, tuo vaihtelua ja pakottaa vähän liikkumaan. Samalla saa raitista ilmaa, mikä sekin tekee hyvää erityisesti juuri sille väsyneelle mielelle. 

4. Ei koskaan tylsää 

Paitsi lapsilla. Vanhemmilta sen sijaan ei tekeminen lopu. Yhden lapsen kanssa päivät tuntuivat välillä todella pitkiltä, eikä aika tahtonut kulua millään. Nyt kolmen lapsen kanssa tilanne on aivan toinen. Vaikka olisi vapaapäivä ja ei olisi edellä mainittuja kuljetuksia, kolme lasta saa jatkuvasti aikaan jotain happeningia. Taaperolla nyt on ikänsä puolesta aina joku tilanne päällä, mutta sen lisäksi isommat saavat aikaan kaikenlaista yhdessä ja erikseen. Salaisuus piilee siinä, että aikuisia on liian vähän suhteessa lapsiin. Kaksi lasta pystyi vielä erottamaan, mutta yksi aikuinen ja kolme lasta? Siitä seuraa se, että jos esimerkiksi nappaat taaperon tanssimasta pöydältä, kaksi muuta voivat kehittää painimatsin. Aika todella kuluu sitä nopeammin mitä enemmän on lapsia!

5. Seura 

Vauva-/taaperoarki on ihan erilaista, kun on koko ajan seuraa. 7- ja 4- vuotiaiden kanssa voi jo höpötellä ja tehdä kaikenlaista, eikä koko ajan tule tuijotettua vauvaa. Toisaalta lapsista on toisilleen aivan valtavasti seuraa. Isommat voivat leikkiä keskenään tai vaikka sitten tapella. Molemmat touhuavat mielellään myös pikkuveljen kanssa. Isommista on myös turvaa toisilleen silloin, kun itse olen toisaalla kiinni pienimmässä. Muutaman kerran isot ovat myös auttaneet toinen toisiaan tekemällä välipalaa tms. sillä aikaa kun itse olen hoitanut kuopusta.

6. Taloudelliset hyödyt 

No tämä nyt on tällainen lohdutus itselle, koska kyllähän kolmeen lapseen saa ihan kiitettävästi uppoamaan rahaa! Mutta jos on ollut oikein fiksu, on voinut säästää edes jotain vaatetta tai tarvikkeita, jolloin ei a) ole tarvinnut ostaa uudestaan samoja asioita ja b) saa paremman hyödyn kertaostoksesta, kun sen voi kierrättää oman perheen sisällä. Sisävaatteita en juuri ollut säästänyt, mutta vaunut, turvakaukalo, villa- ja ulkohaalarit ym. olin sinnikkäästi säästänyt. Samoin nyt kaappeihin kertyy luistimia ja monoja sekä ties vaikka mitä odottamaan, että tulevat huolella käytetyksi.

7. Oma porukka 

On ihanaa, että jo omasta perheestä saa aika ison porukan, esimerkiksi joulupöydän ääreen. Nautin omasta rauhasta, mutta on myös tilanteita ja tapahtumia, jolloin on kivaa, että on hälinää ja hyörinää. On kiva, ettei sitä varten tarvitse aina kutsua erikseen ihmisiä, vaan jo oma tiimi tuo sopivan tunnelman. Vieraat ovat kuitenkin aina eri, vaikka kuinka olisi läheisiä.

8. Suhteellisuudentaju 

Jokainen lapsi tuo mukanaan tätä, joten ei liene yllätys, että kolmannen lapsen kohdalla ollaan ihan eri suhteellisuustajussa kuin yhden lapsen kanssa. Tässäkin asiassa on luultavasti jokin saturaatiopiste, mutta ainakin vielä kolmas on opettanut minulle tätä taas lisää. Monesti puhutaan, että se viimeinen lapsi pääsee helpoimmalla, koska vanhemmat ei enää jaksa tai viitsiä. Oma kokemukseni ei kuitenkaan ole noin ainakaan negatiivisessa mielessä. Tässä vaiheessa viimeistään on tullut oma rajallisuus vastaan ja samalla myös kokemuksen tuomaa viisautta. Jotkin ennen niin tärkeiltä tuntuvat yksityiskohdat eivät enää olekaan niin tärkeitä, eikä niistä siksi enää halua vouhkata. Ylipäätään kolmannen kanssa on tullut vouhkattua vähemmän, eikä se johdu siitä, ettenkö välittäisi mitä hän puuhaa. Olen vain oppinut, että vähän vähempikin riittää ja on aika usein jopa parempi. Kolmas lapsi saa ”paremmat” vanhemmat kuin ensimmäinen, näin rajusti tiivistäen.

Paljon olisi vielä varmasti listattavaa ja tulee varmasti monta henkistä facepalmia, kun tajuan mitä olisi vielä voinut lisätä. Olkoon tämä nyt kuitenkin sitä suhteellisuudentajua, että vähempikin riittää viemään viestin perille.

Positiivista viikonloppua!

 

– D

 

perhe vanhemmuus ajattelin-tanaan