Miltä aikuisuus tuntuu?

Muistan jo aika varhaisilta ajoilta, kuinka todella odotin aikuisuutta. Ei mitään sitten-saa-syödä-karkkia-niin-paljon-kuin-haluaa -juttuja, vaan ihan oikeasti halusin olla aikuinen. Viihdyin teini-ikäisenä aikuisten kahvipöydässä, mielestäni oli kiva kuunnella aikuisten juttuja ja odotin innolla aikaa, jolloin pystyisin olemaan oikeasti osa keskustelua.

Sama teini-ikäinen minäni odotti palavasti myös aikuisuuden mielenrauhaa ja toisaalta rohkeutta. Sitä, että olisi jotain. Että ei enää jännittäisi uusia tilanteita, olisi aina kuin kala vedessä. Osaisi hoitaa kaikki asiat oikein, tietäisi kaiken olennaisen. Olisi oman elämänsä herra/rouva, eikä tekisi mitään noloa. Ymmärtäisi talousuutisia ja politiikan kiemuroita. Osaisi vaihtaa lamput ja huoltaa kodinkoneet. Ja niin edelleen.

Väittelin jostain asiasta x erään silloisen perheenjäsenen kanssa ja hän sanoi, että kyllä minun pitäisi olla jotenkin toisin, olenhan ollut aikuinen jo monta vuotta. Tosi vaikea kuvata tilannetta, kun en muista mistä oli kyse, mutta olin tuolloin 20- tai 21-vuotias. All grown up siis. Vierastin jo silloin ajatusta, että ihminen olisi yhdessä yössä aikuinen täytettyään 18 vuotta. Mielestäni aikuisuus on muutakin kuin lupa ostaa alkoholia tai äänestää. Ja mihin muuhun 18-vuotias nyt onkaan oikeutettu tai velvoitettu lain silmissä. No, olen nyt 30-vuotias ja näin ollen voisi kuvitella, että olen aikuinen. Miltä se sitten tuntuu? Tai miltä se ei tunnu?

1. Työ. En ole ollut päivääkään oman alan töissä ja oikeastaan koko työelämä on minulle ihan vieras planeetta. Opiskelujen ohella olin toki töissä, mutta se oli pitkälti sellaista liukuhihnahommaa, jossa ei tarvinnut niitä taitoja, joita olisin kiinnostunut käyttämään työssäni. Itselläni ei ollut juuri vaikutusvaltaa mihinkään, mitä tein, joten ei hirveästi tullut myöskään perehdyttyä mihinkään, mikä ei suoraan liittynyt työn suorittamiseen. Sen puolesta ei siis tunnu aikuiselta. Pitäisihän aikuisen nyt olla töissä. Tai edes etsimässä töitä. Tai töistä vapaalla. Jotenkin linkittynyt työhön.

2. Suhteellinen ikä. Lukuunottamatta ikätovereitani (hehheh) olen useimmiten viettänyt aikaani itseäni vanhempien kanssa. Osittain se on johtunut olosuhteista, mutta usein se on liittynyt myös siihen, että nuorempana en tuntenut olevani ihan samalla aaltopituudella useimpien ikäisteni kanssa ja minulle oli usein luontevinta olla itseäni aavistuksen vanhempien seurassa. Tästä syystä olen aina kokenut itseni nuoremmaksi muihin nähden, ovathan ympärilläni olevat olleet ihan oikeastikin minua vanhempia. Mutta koska hekin ovat kuitenkin olleet silmissäni nuoria aikuisia, itse en enää oikein ole mahtunut siihen aikuis-kategoriaan. Olen aina nähnyt itseni askeleen päässä aikuisuudesta. Tämä tunne on pysynyt korostuneesti pinnalla pitkälti myös siksi, että puolisonikin on minua vanhempi.

3. Ikuinen opiskelija. Tämä liittyy ensimmäiseen kohtaan. Siinä missä muut lähipiiristä ovat töissä, minä se vaan opiskelen. Varmuuden vuoksi heti valmistumistani seuraavana vuonna hain uudelle kierrokselle. En toki siksi, ettei tarvitsisi aikuistua, mutta kuitenkin. Etenkin ensimmäisen tutkinnon aikoihin koin voimakasta alemmuutta opiskelemisesta, koska se toi vielä voimakkaammin esiin sen, että olin muita nuorempi. Valmistumisen myötä tunne helpotti, eikä se ole tullut takaisin samalla tavalla, vaikka sainkin taas opiskelupaikan. Eli oikeastaan nyt tuntuu vähän enemmän aikuiselta. Minä olen maisteri. Minun siis täytyy olla aikuinen. En opiskele enää siksi, että on pakko, vaan koska haluan.

4. Kahvi. Lapsuudessani ja nuoruudessani kaikki aikuiset joivat kahvia. Olin varma, että minäkin joisin kahvia aikuisena. Jossain vaiheessa teini-ikäähän moni luokkakavereista alkoi juoda kahvia, mikä näin jälkikäteen ajateltuna on aika älytöntä, mutta sellaistahan se teini-ikä on. Niin minäkin yritin, mutta hyi helkkari, että se oli pahaa! Välillä silti kyläpaikoissa join, koska yritin kovasti päästä siihen aikuisten joukkoon ja karaistua. Jossain vaiheessa luovutin ja minusta tuli teenjuoja. Jännä juttu kuitenkin: tänä syksynä olen karaistunut ja silloin tällöin keittänyt kupillisen, jotta jaksan paremmin. Itse saan usein tehtyä jopa hyvää (!) sumppia, mutta esimerkiksi naapuri-ABC:n pannussa on jotain järkyttävää kuravettä. Eli, ehkä tässä on vähän aikuisuuden tuntua. Siedän kahvia, mutta järkevänä aikuisena vältän koukuttamasta itseäni turhuuksiin. (Suklaa ei ole turha.)

5. Auktoriteetti. Välillä hämmennyn tästä, mutta totta tosiaan, lasten silmissä todellakin olen aikuinen. Naapurin ennen niin söpöt, nyt varhaisteinit, jopa kesällä uhosivat ja haistattelivat. Silloin tuli fiilis: holy shit, olen aikuinen! 

Mielessä on muutama muukin kohta, mutta huomaan jokaisen jollain tavalla liittyvän tuohon työ-kohtaan. Jäänkin innolla odottamaan, miltä tuntuu, kun siirryn tästä työelämään. On myös aika kiinnostavaa, että työ on niin iso määrittäjä tässä asiassa. Kai se liittyy jotenkin tähän ajatusketjuun: aikuinen on vastuullinen ihminen, vastuullinen ihminen käy töissä, aikuinen käy töissä.

Mistä te muut huomasitte olevanne aikuisia vai oletteko yhtä pihalla kuin minä?

 

– D