Lukusuositus: unelmista ja rohkeudesta
Tämä kirja on vanha tuttu lapsuudestani. Kuuluin Lasten omaan kirjakerhoon ja Viluinen pingviini oli yksi kuukausittain postilaatikkoon kolahtavista kirjoista. Minun on täytynyt olla todella pieni silloin, mutta minulla on aivan kirkas muistikuva, kun olen kävellyt äitini kanssa postilaatikolle katsomaan, olisiko siellä kirjaa. Muistan myös muovisen kehikon, johon kirjat tuohon aikaan pakattiin. Nostalgia-huuruissani liitin myös esikoiseni aikanaan kerhoon, mutta aika on ajanut tällaisen kirjakerhon ohi ja vähitellen toimintaa uudistettiin karsimalla ja supistamalla, kunnes lopulta koko homma tuli ihan vasta tiensä päähän. Surullista sinänsä, mutta enpä ollut itsekään enää valmis vastaanottamaan uusia kirjoja kuukausittain.
Mutta itse kirjaan. En muista mikä oli suhteeni juuri tähän kirjaan omassa lapsuudessani, mutta ainakin sen verran monta kertaa se tuli jo silloin luettua, että tarina ja kuvat olivat vielä hyvässä muistissa kun parikymmentä vuotta myöhemmin avasin kirjan omien lasteni kanssa. Tästä tuli heti hitti ja olemme lukeneet tämän iltasatuna varmasti jo sata kertaa. Meille kirja on ”Plabo” (keskimmäiseni mukaelma 3-vuotiaana Pablosta), mutta oikean nimensä mukaisesti kirja kertoo viluisesta pingviinistä ja vasta tänään tajusin koko kirjan hienouden. Let’s face it, kaikki muka lapsille suunnatut piilomerkitykset menevät kyllä lapsilta ohi ja nyt aikuisena iltasatuja tulee luettua aika usein ihan nollat taulussa. Tarkoittaa sitä, että puolessa välissä kirjaa ihmettelee miten tähän on tultu ja miten osaan lukea ääneen huomaamattani. Mutta tänään olin selvästi ihan kartalla!
Tässä kohtaa on varmaan viisainta varoittaa juonipaljastuksista. Jos siis haluat yllättyä juonenkäänteistä, lopeta lukeminen tähän.
Eli päähenkilö Pablo on pingviini, joka kuitenkin poikkeaa radikaalisti lajitovereistaan, koska hän ei voi sietää talvea ja kylmää. Yhtenä päivänä hän päättää, että vain koska yleinen käsitys pingviineistä on yhdenlainen, hänen ei ole pakko olla juuri sellainen. Ja niin alkaa Plabon, siis Pablon, matka kohti unelmia.
Hän kokee vastoinkäymisiä eikä hänen lajitoverinsa osoita hänelle tukeaan. Päinvastoin he mollaavat Pablon unelmien tavoittelua ja vähättelevät hänen kykyjään onnistua. Sellaistahan se on meillä ihmisilläkin, ainakin täällä kylmässä pohjoisessa. Jos ei muut yritä puhua meitä unohtamaan ”typerät” unelmamme, teemme sen varmasti itse. Pablo ei kuitenkaan luovuta ja lopulta hänen sinnikkyytensä ja kekseliäisyytensä palkitaan. Hän löytää itselleen sopivan kodin.
Meidän kaikkien tulisi ottaa mallia Pablosta. Hänellä kesti aikansa hyväksyä, että hän ei ole samanlainen kuin valtaosa muista pingviineistä, mutta että hänen ei olisi pakko olla sen vuoksi onneton. Onnea on niin monenlaista, jokaiselle omanlaista. Ihanteellisinta on, kun ympäristö tukee omia tavoitteita, mutta niin ei aina ole eikä omaa unelmien tavoittelua tule rakentaa sen varaan, että kaikki tukevat sitä. Päinvastoin pitää sulkea korvansa vastaanpistäjiltä ja rohkeasti etsittävä oma tiensä. Vaikka se kulkisi eri reittiä kuin muiden.
– D