Ilo irti voimavaroista
Täällä kirjoitin ajan riittämättömyydestä ja vaikka ajallemme on ominaista ”lisää enemmän ja kovempaa” -ajattelu, ratkaisu aika usein on kuitenkin tämä: tee vähemmän. Enkä tarkoita mitään laiskottelun ihannointia (vaikka sillekin on paikkansa ja aikansa) tai omien resurssien jatkuvaa alittamista, vaan puhun nyt voimavarojen järkevästä kohdentamisesta.
On tärkeää puhua voimavarojen lisäämisestä oman jaksamisen tueksi ja miettiä mitkä ylipäätään on niitä omaa hyvinvointia lisääviä tekijöitä sekä miten niitä saisi sijoitettua omaan arkeen. Vähintään yhtä tärkeää on silti pohtia, mihin niitä voimavarojaan käyttää ja jopa tuhlaa.
Itse ainakin huomaan tekeväni arjessa ihan turhia asioita ja tuntuu, ettei aika tahdo riittää niihin tärkeisiin, kuten lasten kanssa olemiseen. Näiden tunnistaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Ajattelinkin listata tähän muutaman turhan energiasyöpön omasta arjestani, ehkä näistä on jollekin hyötyä omien pohdintojen käynnistämiseen.
Siivous
Siivoaminen itsessään ei toki olla turhaa, mutta se tapa miten sitä teen, on tässä elämäntilanteessa ihan pöljä. Siedän sotkua jonkun verran, enkä kaipaa ympärilleni kliinistä siisteyttä. Sehän se vasta ahdistaisikin, kun jokainen pölyhiukkanenkin olisi napattava aina välittömästi. Siivous ei myöskään ole prioriteettilistallani ykkösenä eikä edes kakkosena, joten olen miettinyt siivousrutiinejani uudelleen, jotta ne vastaisivat toisaalta toiveitani siisteyden tasosta, mutta sopisivat myös siihen aikahaarukkaan, jonka olen valmis uhraamaan niille. Toisille sopii se, että tekee asiat sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu. Olen yrittänyt tätä, mutta uskon epäonnistumisen johtuvan pitkälti siitä, että sellainen toimintatapa ei sovi minulle. Prosessi on edelleen käynnissä, mutta yksi minulle sopiva rutiini on aiemminkin mainitsemani asioiden pilkkominen pienempiin osiin ja tehtävien jakaminen eri päiville tai eri ajankohtiin päivästä. Varttisiivous (siivoa vartissa niin paljon kuin ehdit) on myös hyvä ja jo lähes klassikoksi muodostunut rojulaatikkosysteemi.
Ruoka
Ruokahuolto vie kaikkinensa hirveästi aikaa lapsiperheessä. Ruoka ja ravinto ovat minulle tärkeitä asioita, ja hetkittäin saatan heittäytyä aikamoiseksi nillittäjäksi ruoasta. Olen kuitenkin todennut, että kaikesta ei tarvitse ottaa niin hirveää stressiä kaiken muun päälle. Olen antanut itselleni siunauksen käyttää puolivalmisteita ihan säännöllisesti, toki käytän huomattavan määrän energiaa niidenkin syynäämiseen, mutta hei, rajansa kaikella. En myöskään jaksa enää tuhlata aikaani sipulin pilkkomiseen, kun pakastealtaasta ne saa valmiiksi kuutioituna. Vaikka edelleen ostan paljon tuoreitakin juureksia, ei aina tarvitse. Todellakaan. Pakastimestamme löytyykin nyt aina jotain valmiiksi pilkottua, onpa perunamuussikkin välillä tehty peruna-sipulisekoituksesta. Käymme myös viikottain syömässä muualla ja maksamme ilomielin jollekin muulle ruoan valmistamisesta.
Some
No voi luoja, kyllä voi ihminen heittää aikaansa roskikseen hirveät määrät! Somessa on paljon hyvää ja tykkään tästä tavasta olla osa erinäisiä yhteisöjä ja inspiroitua. Mutta paljon on myös turhanpäiväistä selailua, mistä pitäisi kyllä päästää jo irti. Tähän ajattelin harjoituttaa itseäni pienehköin askelin rajaamalla itseltäni ensin käyttötiheyttä. Katsotaan mihin se johtaa.
Muiden miellyttäminen
Mikään ei ole turhempaa kuin jonkun muun elämän eläminen. Muiden ihanteet hyvästä elämästä eivät välttämättä ole omiamme, eikä kenenkään tarvitse hurahtaa fitnekseen tai smoothieihin tai edes pillifarkkuihin vain siksi, että muutkin tekee niin. Yhdenkään äidin ei tarvitse leipoa itse sämpylöitä siksi, että kuvittelee hyvän äidin tekevän niin. Jokainen eläköön sellaista arkea, joka itsestä tuntuu hyvältä ja jokainen harrastakoon sitä, mikä tuottaa itselle iloa.
On tärkeää kuunnella itseään; mikä on minulle (ja perheellemme) tärkeää? On ajan tuhlausta yrittää täyttää kaikki ulkopuolelta tulevat vaatimukset, odotukset ja toiveet. Se on oman elämän hukkaan heittämistä. Tee itsellesi palvelus ja mieti, mihin haluat aikasi käyttää. Mitkä asiat ovat tärkeitä ja pakollisia, mitkä turhia ja vapaaehtoisia. Mitä voisit muuttaa, jotta tylsiin, mutta pakollisiin asioihin menisi vähemmän aikaa? In time on kiinnostava elokuva ja juuri tähän aiheeseen sopiva. Siinä valuuttana ei olekaan raha, vaan aika. Jos sinulla on vain kolme päivää, mihin haluat sen käyttää? Mitä ostaisit niillä minuuteilla? Suklaata? Jumppatrikoot? Elokuvalipun? Huvipuistorannekkeen? Kankaita? Kirjan?
Aika on rajallista, mihin sijoittaisit omasi?
– D