Kun suomalaiset erehtyivät lisääntymään
Vähän väliä tapetille nousee suomalaisten yksi suurimmista ärsytyksen aiheista. Imetys. Tai siis JULKI-imetys. Sanoisin ensinnäkin sen, että tämä jos mikä on first world problem. Miettikääs: vedetään herneet nenään, kun jonkun toisen ihmisen tapa ruokailla häiritsee. Vaikka ei vedettäisi mitään afrikkalaista nälänhätää mukaan keskusteluun, onhan ”ongelma” aivan älytön jo itsessään.
En tiedä, miten tätä lähtisi purkamaan, mutta aloitetaan vaikka siitä, että miksi jotain itselle vastenmielistä pitää tuijottaa ihan ärsyyntymiseen asti? Eikö voi vaan todeta, että ahaa, tuonne en enää käännä katsettani, vaan keskityn tähän omaan ateriaani, seuraani, puhelimeeni, matkantekooni tai mitä ikinä olinkaan tekemässä? Tai miksi pitää edes ärsyyntyä tuollaisesta asiasta, joka ei millään tavalla vaikuta omaan elämään? Olisiko pieni vilkaisu omaan elämänasenteeseen paikallaan?
Minun on myös vaikea käsittää, että miksi tässä asiassa juuri ne imetettävät jätetään niin helposti heikompaan asemaan. Miksi niiden tirkistelevien nipottajien tunteita pitää niin kovin kumarrella? Nimeltä mainitsemattoman ravintolan ratkaisu oli ohjata äidit ruokailevine vauvoineen vessaan! Onkin tosi hygieenistä imettää käsienpesualtaan ja käsipaperien välissä. Juu en menisi. Ja senkin jälkeen, kun imetyksemme loppuu, en aio astua kyseiseen ravintolaan. En aio tukea syrjimistä.
Sillä sitähän se on. Syrjimistä. Äitien pitää se kestää, koska ovat itse valinneet äitiyden ja imetyksen. Jos pahoittaa siitä mielensä, on itsekäs oman navan tuijottelija, joka ei näe vauvakuplansa läpi. Entä jos kyse olisikin jostain muusta asiasta tai ihmisryhmästä? Jos pyydettäisiin syvä kaula-aukkoisiin pukeutuneita naisia ruokailemaan perimmäisessä nurkkapöydässä, ettei muilta asiakkailta mene ruokahalu. Ulkomaalaiset voisi syödä vaikka pihalla, ettei perussuomalaisilla mene perunat väärään kurkkuun. Äänekkäiltä voisi ihan suorilta vain kieltää pääsyn koko ravintolaan. Kuka tässä on itsekäs oman navan tuijottelija?
Sitten vähän faktaa vauvakuplasta. En usko, että kukaan imettävä nauttii imettämisestä julkisella paikalla. Ei kukaan sen vuoksi kotoa poistu, että pääsisi imettämään vieraiden ihmisten eteen. Tai mahtuuhan meitä tänne kaikenlaisia ihmisiä, mutta melko marginaali osa äideistä kuuluu tähän porukkaan, väittäisin. Minä pitäisin mielelläni imetyshetket kotona, mutta aina ei voi valita. Kuitenkin aina välillä on pakko poistua kotoa vauvan kanssa ja toisinaan ihan jopa haluaa käydä jossain muualla, ettei järki katoa lopullisesti päästä. Lapseni ei ymmärrä sitä, että imetys pitäisi rajoittaa vain kotiympäristöön. Enkä muuten vielä ole tavannut ihmistä, jonka mielestä vauvan itkua on kiva kuunnella.
Monen vanhemman tuskanhikipisarat kodin ulkopuolella aiheutuu muutenkin juuri siitä, että jännitetään iskeekö lapselle juuri siellä bussissa hirveä hallitsematon huutokohtaus tai vedetäänkö ravintolassa spagetit tukkaan. Siis naapuripöydän rouvan tukkaan. Sitä tulee välillä vääntäydyttyä jos vaikka minkälaiselle mutkalle, ettei ne omat lapset millään tavalla häiritsisi muita. Aina sille ei vain voi mitään. Lapset ovat ihmisentaimia. He opettelevat, ihan kaikkea. Heille koko maailma on valtava leikkipaikka, jossa on loputtomasti tutkittavaa. Samalla kuitenkin itsesäätelytaidot ovat aivan keskeneräiset. Vähemmästäkin kuppi kaatuu nurin, kun ympäristön tuki tässäkin on pakkasen puolella. Miksi Suomessa ollaan niin lapsivastaisia?
Minun imetykseeni ei muiden mielipiteet vaikuta, koska minulle se ei ole mielipideasia. Imetän edelleen siellä, missä tarve tulee. Mahdollisuuksien mukaan valitsen rauhallisen paikan. Vauvani vuoksi, en kenenkään muun. Minä en imettäessäni pälyile ympärilleni häiriintyäkseni töykeiden ihmisten katseista. Älä sinäkään tuijota meitä ja ärsyynny näkemästäsi. Koska me emme ole siinä ärsyttääksemme. Olemme täyttämässä vauvan tarvetta. Sellaisen, jollainen sinäkin olet joskus ollut.
-D