Kun muutin 18-vuotiaana omilleni, minulla oli todella voimakas itsenäistymisprosessi menossa ja se on oikeastaan jatkunut näihin päiviin asti. Olen pyristellyt irti niistä tavoista ja perinteistä, jotka tulivat minulle annettuina ja yrittänyt löytää kuka minä olen. Millaiset tavat ja perinteet tuovat minulle iloa ja ovat minulle tärkeitä. Ihan konkreettinen esimerkki on lintulauta. Joskus kuulin lintujen ruokkimisen olevan siitä huono idea, että sitten sitä täytyy tehdä koko ajan. Sen enempää asiaa miettimättä olin tatuoinut kommentin selkärankaani, kunnes muutama vuosi sitten totesin, että so not. Lintujen ruokkiminen on ihana tapa ja niinpä meillä onkin ollut lintulauta jo useamman vuoden.

Joulu alkoi joskus ahdistaa todella paljon. Oli mielestäni kiusallista saada lahjoja. Minua hermostutti osasinko reagoida ”oikein”. Osasinko ilmeilläni ja sanoillani ilmaista, kuinka mahtavia lahjoja sain. Oli myös turhauttavaa ostaa toisille lahjoja, kun ei rahaa ollut juurikaan käytössä (nythän sitä tulee ovista ja ikkunoista!) ja kuitenkin halusin antaa jotain kivaa. Olin todella huono keksimään mitään lahjoja. Lahja-asia stressasi minua koko päivän aina lahjojen avaamiseen asti. Kun muutin omilleni ja etenkin kun muutin nykyisen mieheni luokse alkoi ihan muut ahdistukset. Missä ja miten joulua vietetään?

Iso osa jouluahdistuksesta uskoakseni johtui juuri siitä, että minulle tarjotut joulut poikkesivat siitä, miten itse halusin joulua viettää. Ainakin osittain. Kun saimme esikoisemme, alkoi mieleen vähitellen hiipiä ajatus joulun viettämisestä keskenään. Olemme kuitenkin vasta kerran olleet kaikki joulupyhät kotona ja nyt on edessä toinen sellainen. Minusta on vähitellen kuoriutunut ”jouluihminen”, kun on saanut viettää sitä omien lasten kanssa. On ikäänkuin voinut siirtää oman taakan sivuun ja tehdä lapsille joulua. Tänä vuonna olen kuitenkin päässyt ihan uudelle tasolle ja minusta tuntuu, että olen vihdoin vapautunut useimmista jouluun liittyvistä kahleista. 

Vapautuminen ei tarkoita sitä, että olisin hylännyt kaikki sukujemme perinteet ja keksinyt ihan omia, vaan että olen löytänyt minulle sopivia ja avoin aloittamaan uusia. Vihdoin olen tajunnut sen, mistä sattumalta bongaamassani kolumnissakin puhuttiin: ketä varten joulua tehdään? Tarvitseeko minun toteuttaa kaikkia perinteitä, jos ne eivät tuota minulle iloa ja joulufiilistä? No ei.

Tajusin ihan vastikään, että sellainen suomalaisille aika ominainen (kokemuksieni mukaan tehty hävytön yleistys) synkistely kuuluu jouluun(kin). Hiljentyminen, rauha ja hartaus, kaikki ihan hyviä asioita, mutta tottumuksesta olen antanut niille ihan liikaa painoa, kun oikeasti haluaisin korostaa iloa. Minä rakastan amerikkalaistyylistä överiä joulussa. Minusta on ihanaa, että kuusi on runsas ja rehevä sekä täynnä koristeita. Rakastan kuplivia ja iloisia joulurallatuksia. Ihania ovat Varpunen jouluaamuna ja Tonttu, mutta yleisfiilikseen kaipaan juuri sitä All I Want for Christmasin menoa ja Have Yourself a Merry Little Christmasin rauhaa. Haluan valoa pimeyteen ja kuorruttaa kaiken glitterillä ja ilolla. 

Tästä otankin itselleni nyt koordinaatit kohti itseninäköisiä jouluja nyt ja tulevaisuudessa. Mies kun ei tunnu hirveästi välittävän, miten joulu käytännössä toteutuu, kunhan on jouluruokaa ja -herkkuja, joten glitteröverit it is!

– D