Miksi emme kutsu sukulaisia lapsen synttäreille?
Olen jo muutamana synttäritohinayönä miettinyt, että mikä järki tässä oikein on? Olen esimerkiksi harmitellut, että vaivaan sukulaisia moisilla pirskeillä: tuokaa mun lapsille lahjoja! 99 prosenttia kutsuttavista kun siis asuu kaukana, parin tunnin ajomatkan päässä (osa jopa kolme kertaa kauempana). Ensin ajavat tänne ja sitten vielä kotiin. Vain yksien juhlien takia. Monta kertaa vuodessa.
Minä rakastan leipomista ja olen väkertänyt ties mitä kakkuja lapsille sekä muita niin suolaisia kuin makeita herkkuja. Periaatteella: pöytä notkumaan, eikä mitään osteta valmiina. No ehkä karjalanpiirakoita, mutta ei niitäkään aina, koska en kerta kaikkiaan voi tarjota samaa kahta kertaa peräkkäin. Leivon yleensä ainakin viikon etukäteen, puolivalmiiksi tai valmiiksi pakkaseen kaiken minkä voi. Kakun koristeisiin voi tuhrautua monen monta iltaa. Sitten ne vieraat tulevat sieltä pitkän ajomatkan päätteeksi ja hädin tuskin maistavat mitään, koska yksi ei syö sitä, toinen on tällä dieetillä ja kolmas ei vain halua. Vaikka kuinka koitan huomioida kaikki, aina tuntuu, että kaikki se vaiva ja rakkaus, jonka leivon näihin herkkuihin, valuu hukkaan. Tai no, jää meidän syötäväksi. Leivo vähemmän, niinpä. Mutta kun ei ole sekään helppoa. Olisi kamalaa, jos yhtenä kertana kaikki söisivätkin kuin hevoset ja tarjoilut loppuisivat kesken!
No sitten kun olet sen pari viikkoa suunnitellut ja toteuttanut, leiponut ja riidellyt puolison kanssa siivoamisesta ja vihdoin koittaa juhlapäivä, se on hetkessä ohi. Eikä itse ole ehtinyt vaihtaa muutamaa sanaa enempää niiden kaikkien rakkaiden kanssa, joita ei välimatkan vuoksi tosiaan usein näe. Harmittaa. Tulee kaiken lisäksi tosi syyllinen olo, kun on niin surkea emäntä.
Ja sitten kirsikkana kakun päällä: ketä varten nämä juhlat oikein järjestetään? Lastako? No, saahan lapsi lahjoja ja herkkuja, mutta sen lisäksi ihana synttärisankari saa myös moneksi päiväksi kireän ja poissaolevan äidin sekä kiireisen isän. Vaikka aikuiset juhlissa toki yrittävät ehtiä touhuta lastenkin kanssa, huomio luonnollisesti on myös niissä toisissa aikuisissa, joita ei ehkä ole nähnyt taas pariin kuukauteen ja kaikki haluavat vaihtaa kuulumisia. Olen todella miettinyt, mikä ilo näissä sukulaissynttäreissä on lapsille? Tai onko ilo riittävän iso, että se kaikki työ ja harmi kannattaa kokea joka kerta?
Viime vuonna esikoisellamme oli ensimmäistä kertaa kunnon kaverisynttärit ja huomasin kuinka kiva niitä oli järjestää. Vähän jännitti miten kaikki menee, mutta loppujen lopuksi ne oli juuri ne parhaat kekkerit. Osasi itsekin ottaa rennommin tarjottavien ja siivouksen suhteen ja ennen kaikkea, lapsella oli varmasti hauskaa. Sankari oli todellakin nyt se keskipiste ja hänellä oli leikkikavereita. Nämä juhlat oli selvästi synttärisankaria varten.
Vielä keskimmäiselle järjestettiin sekä sukulais- että kaverivastaanotto, mutta kuopuksen 1-vuotisjuhlat olivat vain meidän perheen kesken. Vuosia kytenyt ajatus sai tuulta alleen, kun voimavarat olivat nollassa ja mitä se 1-vuotias olisi välittänyt niistä juhlista? Halukkaat sukulaiset saavat kyllä tulla kylään synttärikahveille ja herkkuja on varmasti tarjolla, mutta en enää halua ottaa sitä stressiä järjestämisestä kolmesti vuodessa, joka vuosi. Sen lisäksi on kiva, kun ehtii vähän jutellakin ja lapset saavat enemmän huomiota onnittelijoilta.
Nyt onkin edessä toinen kerta, kun sukujuhlat jää välistä ja huomenna järjestetään sen sijaan kavereille pienet hulabaloot. Oikeana juhlapäivänä muutaman päivän päästä ei todellakaan pyyhitä pölyjä ja tiuskita hermostuksissa lapsille, vaan vietetään päivä päivänsankarin mielen mukaan. Olen kuullut, että HopLop saattaisi kiinnostaa ja ihan varmasti mennään, jos mieli ei muutu matkan varrella!
Miten teidän perheessä on ratkaistu synttärien viettäminen?
– D