Vaiheesta vaiheeseen – helpottuuko vanhemmuus?

Mieleeni on jäänyt jonkun postauksen kommenttiboksista luettu kokemus, että vanhemmuus ei tule koskaan helpommaksi, haasteet vain muuttuvat toisiksi. Kommentin kirjoittaneen lapset olivat jo isoja, en muista olivatko ihan aikuisia kaikki, mutta ainakin teini-ikäisiä. Eli mistään valvotuista öistä uhmaan -vaiheista ei ollut kyse.

Mielessäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Piiskasin itseäni, että en ymmärtänyt vanhemmuudesta mitään, kun kuvittelin elämän helpottuvan lasten kasvaessa ja toisaalta piehtaroin itsesäälissä, että eikö tämä oikeasti ikinä lopu. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että joko kirjoittajan elämä oli poikkeuksellisen ikävää tai sitten tarkastelukulmamme vain on erilainen. Ehkä kirjoittaja ajatteli huolta, joka ei koskaan lopu, edes silloin kun konkreettista syytä huolelle ei ole. Tai ehkä hänellä oli syytäkin olla huolissaan lapsistaan. Ehkä hänen oli vaikea sopeutua uuteen vanhemmuuteen, jossa pitäisi oikeasti päästää irti ja antaa lasten lentää. 

Tiedän, että elämä vanhempana on yhtä vaiheesta toiseen liitämistä. Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ymmärrän myös, että tämänhetkiset murheet ovat aivan eri mittakaavassa kuin tulevat huolet. Tunnen jo aavistuksen siitä sydämessäni. Tiedän kuitenkin myös sen, että niin paljon kuin olenkin rakastanut näitä taaperoaikoja, nämä eivät ole minua varten. Rakastan pieniä söpöjä palleroita, jotka oppivat koko ajan uutta. Huumaannun puhumaan opettelevista pikku nassikoista, joiden suussa minulle tutut sanat saavat aivan uusia muotoja ja joiden korjaantumista kammoan, koska niiden mukana häviää palanen taaperosta. Monella tavalla taaperot ovat lapsia söpöimmillään, ainakin omani.

Mutta. Tämä on myös aivan käsittämättömän raskasta. Päättömät raivokohtaukset, joissa ei ole päätä eikä häntää. Tuleehan niitä isompienkin kanssa, mutta taaperorage on ihan oma lukunsa. Taistelut milloin mistäkin, usein kaikesta. Mikään ei ole hyvä, edes se kun teet juuri niin kuin taapero tahtoo. Sekin on huono. Nukuttamissekoilut, joita ei meillä enää isommilla ole, joillakin toki jatkuu pidempäänkin. Maitohampaiden puhkeaminen. Vaaratilanteita aiheuttava uteliaisuus. Voisin jatkaa listaa aika kauan. 

Nyt kun minulla on myös 5- ja kohta 8-vuotiaat lapset, tiedän kuinka elämä oikeasti helpottuu tästä näkökulmasta. Kyllä, heidän kanssaan on ihan muita haasteita, tasoa pään hakkaaminen seinäänkin on mukavampaa, mutta yksi ihan selkeä ero tässä kuitenkin on. Tai useampikin. Mutta tärkein on se, että näistä isommista lapsista saa välillä luonnollista taukoa ja siis ihan pitkin päivää joka päivä. He menevät jo itsenäisesti naapurissa asuvien kavereiden kanssa, eikä heitä tarvitse joka hetki vahtia. He eivät tuhoa kaikkea jokaisella askeleella ja heidät voi luottaa pitemmäksikin aikaa näköpiirin ulkopuolelle. Heidän motorisiin taitoihin voi luottaa. 

Taaperon kanssa täytyy jatkuvasti olla läsnä ja se on minulle todella raskasta. Tarvitsen paljon aikaa olla omissa ajatuksissani ja omassa rauhassa. Se ei ole kovin helppoa, jos talossa on vilkkaansorttinen taapero. Ei todella. Kuten sanoin, rakastan taaperoaikaa(kin), mutta jaksan sitä paremmin pienissä erissä. Minusta on aivan mahtavaa tehdä isojen lasten kanssa isojen juttuja, käydä teatterissa tai leffassa ilman, että ensimmäisen 10 minuutin jälkeen heitä täytyy lahjoa nonstop-rusinoilla ja että sittenkin 20 minuutin jälkeen täytyy poistua aulaan kävelyttämään taaperoa. Tai että kylässä voi huoletta keskittyä aikuisiin lasten touhutessa keskenään. On kivaa, että esimerkiksi nukkumaanmenosta voi huolettomammin joustaa ilman katastrofaalisia seurauksia. Ja niin edelleen.

Joskus elämää on ihan liikaa. Se on ihan okei, kun tietää, että se ainakin jollain tavalla helpottuu. Jonain päivänä kaikki perheemme maitohampaat ovat puhjenneet (neljää enää!). Jonain päivänä käsilaukkuun ei tarvitse muistaa pakata vaippaa ja/tai vaihtovaatteita.  Jonain päivänä kaikki hoitavat iltapesut itsenäisesti (ehkä jopa pyytämättä). Sitä ennen yritetään painaa mieleen kaikki parhaat ja vähemmänkin parhaat hetket (jälkimmäisistä saa hyvät naurut sopivan ajan kuluttua).

Muutaman vuoden päästä tulen kertomaan kuinka vaihtaisin koska tahansa silloisen nykyhetken takaisin taaperovuosiin ;)

 

– D