10 asiaa jotka tuottavat minulle iloa juuri nyt

Listoja siellä ja listoja täällä, listoja listojen päällä!

Niinpä ajattelin tehdä oman listan minäkin ja aivan asiakseni vieläpä keskittyä positiivisuuteen, eli asioihin/ilmiöihin/ihmisiin, joiden olemassaolo tuo iloa arkeeni. Mainitut asiat eivät ole paremmuusjärjestyksessä!

Kesämökki
Olen viettänyt nyt toista viikkoa kesämökillä itsekseni ja jotenkin löytänyt uudestaan tämän paikan ihanuuden.
Aamuisin tosin maisemaikkunoista tulviva valon määrä herättää jo neljän aikaan, mutta ylösnoustua aamuteen kanssa nautiskeltu järvimaisema
korvaa aikaisen herätyksen.Orvokit
Susirajalla kevät on alkutekijöissään eikä hirveästi mitään vihreää vielä luonnossa kuusien ja mäntyjen lisäksi pilkahtele, joten puutarhalta
kotiin kannetut orvokit täyttävät mielen ilolla ja ilahduttavat silmää ilmeikkäillä kukinnoillaan. Ja huom! kestävät keväiset lumipyryt ja
yöpakkasetkin hyytymättä.

Yksin oleminen
Tämä arkipäivien yksinolo sopii minulle todella hyvin. Työpäivän ajan keskityn työhön ja kun nappaan duuniläppärin kiinni, voin omaa tahtiani tehdä mitä haluan tai olla tekemättä. Nautin siitä kun on päiviä ettei tarvitse huomioida ketään toista minkään asian suhteen ja olla myrröttää vain oman itsensä kanssa.Viikonloppuperhe
Yksinolon vastapainoksi nautin suunnattomasti myös siitä, että perjantain saapuessa, saapuu myös rakas perheeni. Talo täyttyy hälinästä ja halauksista, Turjake elmukelmuilee ikäväänsä, mutta en hermostu siitä, koska olen viikon viettänyt kosketusvapaata. Syödään jotain hyvää, katsotaan leffa ja juodaan pari lasia viiniä. Pelataan Unoa tai jotain muuta korttipeliä.
Mie olisin oikeasti mahtava etäsuhteessä eläjä! 24/7 parisuhteessa alan helposti ärsyyntyä jos vaikka mistä ja kaipaan ympärilleni hengitystilaa enkä jaksa olla niin huomioonottavainen, kuin usein olisi tarpeen.
Kun nyt ollaan oltu yhdessä vain viikonloppuna, niin miekin jaksan olla se rakastava puoliso ja vastaanottaa rakkautta toiseltakin.

Mörkö-kissa
Tyttären Mörkö-kissa on koko perheen lemmikki ja sen seura saa verenpaineen laskemaan, hengityksen tasaantumaan ja hymy nousee väkisinkin huulille. Karvakorvan tullessa puskemaan jalkaan tuntee olevansa maailman ihanin ihminen.BookBeat
Luojan kiitos BooBeatista, joka mahdollistaa kaltaiseni ahmatin tauottoman lukemisen!Kuinka ihanaa onkaan upota selailemaan eri genrejen tarjontaa ja poimia sieltä juuri kuhunkin hetkeen kutsuva kirja. Kirjastossa käydessä on aina jonkinlainen kontrolli päällä jo senkin takia, ettei jaksa yletöntä kirjamäärää kotiin kantaa, mutta nyt matkassa on koko ajan tuhansia lukemattomia kirjoja, minun vain poimia halujeni mukaan!

Kevät
Rakastan erityisesti vuodenaikoja, joissa muutos on suurta ja nopeaa. Keväällä energiaa pursuaa joka tuutista, kastemadot möyrivät maassa, kaikki vihreä kasvaa kohisemalla ja kaikki eläimet maassa ja ilmassa ja vedessä riekkuvat sellaisella intensiteetillä että sivustakatsojaa suorastaan heikottaa.
Ihanaa!Kevyt  (5%) Aamupalajuusto
Aikoinaan painonvartijoissa viisiprosenttinen aamupalajuusto oli se ainoa juusto mitä söin. Ja minä tykkäsin siitä silloinkin. Viime vuosina on kuitenkin tullut muututtua sellaiseksi juustohifistelijäksi(tai Turjake on innostunut ), että pöydässä on yleensä jotain pitkään kypsytettyä, täysrasvaista ”laatujuustoa” kevytsulatejuustojen sijaan. MUTTA! Viisiprosenttinen aamupala on parhautta! Nyt itsekseni mökillä elellessä olen ostanut tänne ison paketin tuota namijuustoa ja herkuttelen sillä itsekkäästi iloiten. Ja kylläkyllä, maailma ei pelastu kun se on yksittäispakattua, mutta…joskus on oltava huonompi ihminen.Vaahtokarkin paahtaminen takkatulessa
Isojen vaahtokarkkien paahtaminen malliin Ressu ja Kaustinen Tenavat-sarjakuvassa, on iltojen ilo ja vatsamakkaroideni kirous. Mutta oi kuinka nautinkaan kun kerroskerrokselta paahdan vaahtistani takan ääressä ja varovasti suuta polttamatta sen sitten herkuttelen sormet ja suupielet tahmeina.Telmonselkä
Tuon mökin ikkunasta näkyvän veden nimi on Telmonselkä ja joka aamu minä sitä tuijottelen tovin heti herättyäni. Samaa järveä tuijottelen myös pitkin päivää ja illalla viimeiseksi ennen nukkumaan menoani. Maisema tekee minut onnelliseksi. Vielä kun sieltä kalaa saisi virvelöityä, niin olisipa iloni suuren suuri jos ei suorastaan rajaton!

Mistä sinä saat iloa juuri tänään?

Kommentit (4)
  1. Ihania juttuja.
    On mahtavaa kuinka kykenet löytämään hyvän pienestä ja tavallisesa. Toivoisi näin olevan useamman ihmisen kanssa.
    Mörkö muistuttaa Rusinaa. Rusinaa ei enää ole, mutta aikoinaan lasten ollessa pieniä, hän ilahdutti monella tavalla.

    1. Ihana nimi tuo Rusina!
      Mie olen monessa detaljien ihminen, valitettavasti kykenen myös löytämään varsin pienestä ne takkuavatkin asiat 😀

  2. Ihana postaus! Ja voihan elmukelmuilija. 😄

    Minut saa iloiseksi muunmuassa luonnon vihreys! Nurmikko on kunnolla vihreä, koivuissa on pienet lehdet, tulppaanipenkki on täynnä pian aukeavia kukkia ja kylmästä säästä huolimatta näyttää ihan keväältä! ❤

    1. Niin teillä kevät näkyy jo enemmän. Suomi on hauska maa kun se on niin ”pitkä”, että vuodenajat saman maan sisällä ovat totaalisen eri tahdissa edistymisensä kanssa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *