Altzheimer it is

9 kuukautta, vanhanaikaisesti ilmaistun raskauden kestoajan,  kului aikaa ensimmäisestä visiitistä muistihoitajan luona lääkärin vastaanotolle pääsyyn. Tuloksena ei kuitenkaan ollut  vauvaa, vaan diagnoosi.

Äidillä on Altzheimerin tauti.

Tiistaina muistihoitajan vastaanotolla teetätettiin uudelleen samat muistitestit  mitä elokuussa oli tehty ja minä sain olla testin jälkeen läsnä niiden läpikäymisessä ja avaamassa läheisen näkökulmaa tilanteesta. Muistihoitaja oli todella ystävällinen ja kärsivällinen helpottaen meidän oloamme pelottavassa ja vähän ahdistavassakin tilanteessa, kiitokset hänelle siitä.

Lääkärin vastaanotolla kohtasimme (myöskin erittäin miellyttävän) geriatrin, joka kävi  testituloksia uudestaan läpi vähän tarkemmin sekä siinä sivussa kyseli monenmoisia asioita niin menneisyydestä kuin nykyhetkestäkin. Hän teki myös ihan fyysisen tutkimuksen, missä katsasti liikkuvuutta, tasapainoa ja kai varmaan vähän ohjeidenkin seuraamista tms.
Lääkäri näytti meille aikaisemmin otetut magneettikuvat ja kuvissa näkyvät muutokset sanoittaen osoitti meille miten vasemmassa etulohkossa näkyvät vauriot vahvistavat testien jo hahmotteleman diagnoosin.
Saimme rauhallisen ja selkeän selvityksen sairaudesta, sen etenemisestä, lääkityksestä sekä jatkokontrolleista. Lääkäri vastasi kysymyksiimme ja jopa henkilökohtaisesti haki painettuja materiaaleja, joita +kasikymppisten on digisujuvuudestaan huolimatta helpompi tutkailla.

Altzheimerin tautia ei voi parantaa, mutta lääkityksellä sen etenemistä voidaan hidastaa ja mikä tärkeintä, helpottaa äidin itsensä ja meidän läheisten elämää jos/kun lääke parantaa mielialaa, lisää keskittymiskykyä ja vähentää psyykkisiä-  ja käytösoireita.

Vaikka uutiset ovatkin ikäviä, niin jollakin tasolla ääneen lausuttu diagnoosi helpottaa oloa.
Tai sitten minä tapani mukaan olen naksauttanut itseni ratkaisumoodiin ja mietin vain mitä-missä-milloin pitää tekemän ja tunteet on työnnetty jonnekin syvälle, syvälle pois. En osaa itkeä, mutta mitäpä se auttaisikaan.

Nyt on vain suru, itku tulee sitten, kun kestän sen itkeä.

perhe terveys oma-elama
Kommentit (11)
  1. Toivon sinulle voimia. Kokemus siitä, miten oma vanhempi alkaa murentua, on raastava. Tiedän sen. Onneksi on lääkkeet, jotka hidastavat ja ennen muuta pitävät toimintakykyä yllä. Muista hoitaa itseäsi.

  2. Olen seurannut sua kauan, mutta viime aikoina vähän löyhemmin; otsikosta hetken ajattelin, että diagnoosi on tehty sulle 😅! (Liittyen osin siihen, kuinka serkkuni, ei kovin paljoa sua vanhempi, sai saman diagnoosin (Ja se OLI pysäyttävää). Onneks ei sentäs!
    Tsemppiä!

    1. En taitaisi kyllä uskaltautua mitään testejä edes tekemään tällä hetkellä. Enkä todellakaan haluaisi jonkin geenitestin perusteella kuulla omaavani extra-alttiuden muistisairaudelle. Mutta eipähän se mikään tauti kysele, josko haluaa tai ei.
      PÄiväkerrallaan ja joka hetki eläen on vain mentävä etiäpäin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *