Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Ehdinkin jo Instan puolella puuskahtaa kuinka upea tämä Rottien pyhimys on, mutta halusin vielä hehkuttaa sitä täällä blogissakin.

Anneli Kanto on kirjoittanut huimaavan kertomuksen Hattulan keskiaikaisen kirkon maalaamisesta ja 1500-luvun elämästä sitä ympäröivässä maailmassa.
Tarinassa on totta ja tarua, legendaa ja lumoa, lukija pääsee tutustumaan kirkkomaalareihin,kirkonmiehiin, ylimyksiin ja kyläläisiin sekä saa  sisäpiirin kurkkauksen Hattulan kirkon maalausten taustoihin.

En muista onko mikään toinen kirja sitten Anneli Kanton Pyövelin, ihastuttanut minua näin paljon jo pelkästään kielen takia.
Kirjan kieli on riemastuttavan vanhahtavaa, rikasta  ja suorastaan lumoavaa kaikkine sävyineen ja tunnelmineen.  Henkilöiden puhe ja  maailman ymmärryskin liikkuu totaalisesti eri universumissa mitä itse elää tässä ja nyt.

En ole uskonnollinen ihminen, mutta maalarimestarin kertomukset avuksi palkatulle Pelliinalle avasivat uskon maailmaa minulle epäuskoisellekin kauniisti ja oivaltaen. Voi jos osaisikin uskoa noin ehdoitta, voisi olla elo helpompaa henkisesti!

Kirjaa lukiessa maalaukset alkoivat kiinnostaa minua yhtä paljon kuin itse tarinakin ja löysin netistä artikkelin ja videon, jossa Kanto itse esittelee Hattulan kirkkoa! Eiväthän tuon ajan maalaukset meillä ole mitään Michelangeloa tai Da Vinciä, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan niiden kauneus aukeaa kyllä tällaiselle puusilmällekin.
Ja luulenpa, että ensi kesän automatkakohteeksi alan kuin ohimennen ehdotella Turjakkeelle Hattulan seutuja…

Alkuvuoden upein luku- ja kuuntelukokemus. Kiitos Gummerukselle kirjasta!

 

 

Kommentit (6)
  1. Matti Hämäläinen
    22.4.2021, 02:03

    Miksi pilkun käyttö tässä kirjassa on täysin holtitonta? Ainakin minua häiritsi lukiessä se, että sivulauseita ei eroteta päälauseesta pilkulla. Ilman pilkkuja on monta sivua peräkkäin. Sitten taas muutama sivu, joilla pilkut ovat paikoillaan. Kenen huolimattomuutta ja lukijan aliarvioimista tällainen on?

    1. itse koin pilkuttomuuden osaksi kirjoitetun puhekielen ”rikkautta”ja se kuvasti minusta hienosti puhujien tilannetta ja ajatuksenjuoksua!

    2. Pilkuttomat jaksot ovat Pelliinan omaa, ”päänsisäistä” puhetta, tajunnanvirtaa.
      Kun kirjailija palaa kolmannessa persoonassa tapahtuvaan kerrontaan, pilnutkin otetaan taas käyttöön.
      Ei siis mitään huolimattomuutta vaan tyylikeino.

  2. Kiitos lukuvinkistä! Ei ole tullutkaan vastaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *