Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Omassa elämässä on ollut lähipiirin kohtaamisia ja kokemuksia niin jehovalaisisten,  lestadiolaisten kuin anorektikkojenkin kanssa, mutta Camilla Nissisen Meitä vastaan rikkoneet toi teemat jotenkin jopa enemmän iholle kuin oikeiden ihmisten, ystävien kertomukset ja niissä kanssaeläminen.
Toisaalta kirjan lukemisen ulkopuolisuus on varmasti itselle myös helpompaa kuin kuunnella ja katsoa vierestä  niistä avautumista läheisen vereslihalla tässä ja nyt eläessä, mutta Siljankin tarina tuntui minusta niin todelta, että ahdisti.

Siljan elämässä valta tuntui olevan kaikella muulla/muilla kuin hänellä itsellään, kun vahvasti uskovat vanhemmat sekä vaativa, valvova ja  tuomitseva yhteisö sanelevat askelmerkit ja sallitut ajatuksetkin.
Silja on älykäs ja oppivainen, aavistus siitä, että elämässä ja maailmassa on muutakin kuin ehdottomat uskonnon sanelemat säännöt saa aikaan mielen myllerrystä itsenäisten ajatusten herättyä kyseenalaistamaan uskonnon oppien virheettömyyttä.

Kun valta päättää omista ajatuksista ja päätöksistä kaatuu synnyttyyn uskoon kiveenhakatuista totuuksista alkaa Silja lopulta ottaa vallan siitä ainoasta asiasta, mihin ei jumalan eikä äidin sana pysty hänen ylitseen astumaan.
Hän syö, ahmii ja oksentaa, bulimia kääntyy lopulta anoreksiaksi ja kehon taipuessa taipuu viimein Siljan mielikin ja hän joutuu tahdon vastaiseen hoitoon. Kehon ja mielen vastustuksesta huolimatta hoidossa hän vähitellen löytääkin oman itsensä, tai ainakin tien omaa itseään kohti.

En osaa arvioida kuinka totena Siljan tarinan lukisivat ihmiset, jotka Jehovan todistajissa ovat eläneet/elävät, mutta minä luin tarinan silmät ja sielu avoinna, sydän mukana eläen ja uskon sen olevan todellisuutta ainakin vahvasti mukaileva.

Itselleni mikä hyvänsä lahkoilu on äärimmäisen vastenmielistä sivustakatsojan roolissakin, mutta ehkäpä juuri siksi tällainen ”tirkistely” yhteen elämänjärjestykseen on suuresti viihdyttävää, vaikkakin sydäntäsärkevää.

Onneksi tässä tapauksessa tarina ei lopu pimeyteen vaan valon sarastukseen.

PS: Camilla Mikkosen kirja oli Viisikko-lukupiirimme syyskuun kirja.

kulttuuri kirjat suosittelen
Kommentit (2)
  1. Tämä oli hyvä kirja, kuten jo Viisikko-kirjakerhossamme julistin arvioissani. Valta näyttelee tässä kirjassa pääroolia, valta sen kaikissa muodoissa ja liiallisina annoksina sairastuttaa. Tämä on myös kirja irti päästämisestä, omille jaloilleen tipahtamisesta. Koskettava, raaka ja ajatuksia herättävä.

    Minna

  2. Hieno kuvaus tästä kirjasta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *