Chicklittiä koko maaliskuu

Maaliskuu oli heikko lukukuukausi, taisin lukea pelkästään kevyttä yläpilveä, koska arki oli vähän rankemman oloista ja kaipasin aivoille lepoa murheista ja mustista ajatuksista.
Mutta ihanaa, että on olemassa kirjallisuuden lajeja joka fiilikseen!
Sain kyllä huomata mielialani vaikuttavan  kitkeröittävästi lukukokemuksiini…en mitenkään jaksa uskoa, että kaikissa valitsemissani kirjoissa olisi oikeasti niin paljon ärsyttävää ja kritisoitavaa kuin mitä tässä nyt kirjoittelen!

Kirjojen nautiskelu jäi pääasiassa kuuntelun varaan ja sekin valitettavasti tapahtui öisin, koska enimmäkseen karkoitin äänikirjoilla  aamuöistä demonilaumaa paisumasta niin määrällisesti kuin koollisestikin.
Ajatuksia muualle veivät ainakin nämä:

Emmy Abrahamsonin Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista perustuu kuulema kirjailijan omaan rakkaustarinaan.
Olisipa hauska lukea tarina todellisista elämänkäänteistä, koska tässä ”kuvitteellisessa” muodossa tarina herätti epäuskottavuudessaan  ärtymystä, jos vain sitä syvemmin erehdyin pohdiskelemaan.
Onneksi tähän pohdiskeluun eksyin vain hetkittäin, joten saatoin lukea/kuunnella Julian ja Benin satuja ja tarinoita -rakkaudesta ilman sky-high verenpaineita.

Lyhyesti: Opettajatar Julia kohtaa puistossa haisevan, paljain jaloin kulkevan Benin, joka asustaa kirjaimellisesti puskassa ja kas, tästäpä syntyy vuosisadan rakkaustarina
Onnea heille joo.

Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista (Hur man förälskar sig i en man som bor i en buske. 2016.)
Kääntäjä: Outi Menna.
Lukija: Maruska Verona
Gummerus
Tuija Lehtinen kirjoittaa sujuvaa ja viihdyttävää tekstiä. Pääosissa ovat usein itsenäiset ja itsepäiset, omillaan toimeentulevat naisoletetut ja kirjoissa usein ainakin vilahtaa myös muita, vakampiakin aiheita kuin rakkaus, romantiikka, vaahtokarkit ja shamppanja.
Lämmin luku suositus kaikille hänen teoksilleen, mikäli kotimainen ”paksummilla puikoilla” kudottu chick-lit on sinun juttusi.

Tuija Lehtinen:
Takaisin Sumulaaksoon (lukija Kaija Kärkinen)
Tuhansien aamujen talo (lukija Johanna Kokko)
Rafaelin enkelit (lukija Usva Kärnä)
Otavan äänikirjat

Jaana Taposen Stockan herkusta pihisin jo Instankin puolella. JOS tällainen nimi olisi yhdistetty vähäpukeiseen naisfiguurin ja varsinkin jos kirjoittaja olisi ollut miespuolinen, olisi miesrukka jo  kirkonkiroukseen hukutettu, ristiinnaulittu ja istutettu Paholaisen oikealle puolelle
…mutta naisen kirjoittamana, miestä esineellistävänä se on vain rohkea ja hieno valinta. (Joo joo, ylireagointi ehkä vähän, mutta silti!!).
Kirja oli jotenkin hämmentävä, chick-littiä selkeästi, mutta pinkille kankaalle roiskittu sitten rennolla ranteella kuolemaa, anoreksiaa, raiskauksia ja kiristyksiä. Isoja asioita, joiden käsittely tässä kirjassa meni kyllä omalta osalta vähän yli hilseen. Toinen naispäähenkilö oli onneton uhriutuja ja toinen piinkova bisnesqueen ja molempien moraali vähän missä sattuu…
Valivalivali – mutta luinpahan loppuun kuitenkin. Että mitäpä tässä länkätän.

Jaana Taponen: Stockan herkku
Otava

Sanna Tahvanaisen kirja Mitä perhoset tekevät sateella valikoitui luettavaksi ihan tuon hurmaavan nimen takia.
Kirjaa esitellään näin: ”Lumoava romaani sokaisevasta rakkaudesta – naisesta itsensä menettämisen aallokossa.”

Noh.

Kirjan alkupuoli oli oikeasti niin vaivaannutavaa tekstiä (tuli mieleen muinaiset lukioaikaiset proosasessiot täynnään ihanteita ja teinitunteita), että ihmettelen miksi jatkoin lukemista?
Ehkä olen masokisti ja nautin siitä että kirjan päähenkilöt ovat yhtä uskottavia kuin ufot ja muutenkin minulle kuin liidun kirskuntaa taululla?
Kunniamaininta alkuvuoden ärsyttävimmästä henkilökattauksesta!

Sanna Tahvanainen: Mitä perhoset tekevät sateella
Lukija: Elena Leeve
Otava

Ettei nyt ihan hampaiden kirskutteluksi menisi, niin sokeri pohjalla, minun maaliskuuni paras kirja.

Minna Haapasalon Tilkkuterapiaa saa minulta kuusi pinnaa viidestä:

Kahdeksantoista vuoden parisuhteen loputtua puolison rakastumiseen ja työkaverin raskaaksisaattamiseen löytää pian nelikymppinen, kolme keskenmenoa kokenut Riina itsensä vuokrayksiöstä vähävaraisena ja katkeran epäuskoisena asioiden saaman käänteen vuoksi.
Elämä sisustusbloggaavana edustusrouvana on ohi eikä tulevaisuus huonekaluliikkeen myyjänäkään näytä kovin turvatulta.
Siideri maistuu mutta paljon muu ei sitten maistukaan.

Mielenjohteesta hän ilmottautuu kansalaisopiston tilkkutäkkikurssille.

Riinan elämä eikä sen enempää tilkkutäkkikään asetu kohdillen kuin taikaiskusta, rimpuilussaan takaisin jaloilleen hän ehtii kerätä kellistämistään miehistä tähtitarroja jääkaappinsa oveen, käydä parturoimassa suunnitelemansa, exänsä asuttaman talon pihasta muutaman pensaan ja osallistua ”käsityöaktivismiinkin”.

Tilkkuterapiaa on ihanan lämminhenkinen, hauska ja välillä surullinenkin tarina, kaiken kaikkiaan niin tosi ja toivoa antava, että oikein harmitti kun kirja loppui!
Toistan alussa jo sanomani: maaliskuun paras kirja minusta, ehdottomasti.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa
Lukija: Armi Toivanen

***