Ehtoisa emäntä kurkkuineen

Sadepäivät on hienoja, silloin voi päästää sisäisen Marttansa vapaaksi ja alkaa vaikkapa säilömään kesän viimeisiä kurkkuja! Niitä ei kauheasti säilöttäväksi jäänyt, koska nappasin ohikulkeissani usein kurkun käteeni rouskutellen sen samointein vatsaani. Hyviä olivat kurkkuseni!

Viimeiset päätin kuitenkin purkittaa, ennen kuin nekin ehtisin natustaa ja kaivoin aivan loistavan keittiötyökalun, Mandoliinin esiin. Maniskalla on super-nopeaa ja vaivatonta viipaloida kunhan pitää huolen siitä ettei vahingossa viipaloi sormiaankin (kokemusta on siitäkin).
Viipaloin kurkut ja sipulit suitsaitsukkelaan samalla kun pestyt purkit desinfioituivat uunin lämmössä ja etikka-sokeri-suolaliuos kiehahti liedellä.

Yksi purkeista on tarkoitettu meille tänne kotiin ja siihen silppusin reilulla kädellä myös valkosipulia ja roiskin kurkkukerrosten väliin myös timjamia sipuleiden seuraksi.
Kaksi muuta maustoin perinteisemmin tillillä ja sipulilla vain, koska ne päätyvät vanhemmilleni ja anopintekeleelle, joiden makunystyrät eivät ehkä ole aina niin kokeilunhaluisia kuin omani.

Kuuma liemi kerrostettujen kurkkujen päälle ja kansi kiinni. Jäähdyttyään ne saavat kehittyä jääkaapissa muutaman viikon ennen nautintaa.

Helppoa kuin heinänteko! Aika outo sanonta, koska kuinkahan moni nykyihmisistä on heinää päässyt tekemään ja jos nyt joutuisi, kokisikohan sen helpoksi?
********
Resepti:
n. kilo kurkkuja
iso sipuli
valkosipulia
timjamia/tilliä/sinapinsiemeniä (mitä makunystysi nyt halajavatkaan)

Viipaloi kurkut ja sipulit ohuenohuiksi, lado purkkeihin kerroksittain ja roiski yrttejä väleihin myös.

7dl vettä
2dl sokeria
1 rkl suolaa
keitä nämä ja lisää sitten 2dl väkiviinaetikkaa, kiehauta lios, kaada purkitettujen kurkkujen päälle ja sulje purkit.
Jäähdytä, sijoita jääkaappilämpötilaan vähintään 2 viikoksi ja nam-nam-nauti!

koti diy ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Hitto, kun olisi itsekin jaksanut säilöä parvekkeella kasvaneet kurkut, niin olisi jo herkkuja valmiina nautittavaksi! Mutta ei, laiskana sitä vaan söi suoriltaan. Jos sitä sitten ensi vuonna, jos vaikka innostuis uudelleen kurkkuja kasvattamaan…

    https://astuharhaan.wordpress.com/

  2. Oletpa toimelias! Joskus itsekin tein, mutta nyt on jäänyt…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *