Eija Mansikkamäki: Kun minua ei enää ole – vähän erikoisempi synttärilahja

Ystävättäreni tuli käymään synttäreideni aattona ja juteltuamme päälimäiset kuulumiset hän sanoi, että hänellä on minulle lahja, mutta hän on vähän epävarma siitä, vaikka onkin melko varma siitä, että ymmärrän lahjan oikein ja….pitkähkön alustuksen jälkeen hän antoi minulle luettavaksi Eija Mansikkamäen haastattelun, joka oli julkaistu Maaseudun tulevaisuus -lehdessä ja siinä vaiheessa halusin jo kuumeisesti saada lahjani käsiini!

Eila Mansikkamäki alkoi miettiä käytännön järjestelyjä ja omia toiveitaan kuoleman jälkeisistä toimista kohdattuaan kuolemaa lähipiirissään sen verran että asia pysäytti. Kun hän yritti puhua toiveistaan ja ajatuksistaan teini-ikäisille lapsilleen oli vastaanotto totaalisen torjuva, joten hän päätti, että jos en saa puhua, niin sitten kirjoitan!

Näistä lähtökohdista syntyi kirja Kun minua ei enää ole.Me kuolemme kaikki, sillehän ei voi mitään, mutta teinivuosien ”syvällisten” kuolemapohdintojen jälkeen asiaa ei ole tullut aktiivisesti mietittyä, hautajaisiin olen osallistunut isovanhempien kuoltua ja ne ovat sujuneet perinteisen askelmallin mukaan. Ensimmäinen kokemus muunlaisesta tavasta tuli kun ystäväni kuoli vajaa nelikymppisenä ja me, hänen toiveidensa mukaisesti ympäri Suomea asustavat ystävänsä, hänen hautajaispäivänään vietimme yhteisen muistohetken – kukin omalla puolellaan Suomea kumosi tujakan viskipaukun ja luukutti Motörheadia kesäiseen yöhön.Mutta mitä enemmän ikää, sitä enemmän kertyy asioita, joita jälkeenjääneiden hoidettavaksi jää. Suru on musertava ja silti pitäisi osata hoitaa miljoona asiaa, järjestää hautajaiset, mahdollinen muistotilaisuus, hoitaa SOME, pankkiasiat…

Eikä aina ole kyse edes lopullisesta kuolemasta.
Mitä jos joutuu onnettomuuteen, saa sairauskohtauksen, päätyy tilaan missä ei itse enää kommunikoimaan pysty? Samoja valintoja ja asioiden hoitamista on läheisillä edessä.

Ja niinkuin Mansikkamäen teinit, välttämättä eivät omatkaan läheiset halua keskustella asiasta kun kaikki on vielä hyvin.

Siksi tämä kirja on minusta loistava. Monet kohdat ovat tosin sellaisia, että päivitystarvetta tullee useampaankin otteeseen, mutta perussetistä asioitani hoitamaan joutuville on oikeasti iso apu ja helpotus, jos ja kun aikani on tästä maailmasta poistua.Kirjan sivuilla on myös kohtia, jotka ainakin itse koen varsin humoristisiksi – listaus erityisistä tavaroista  kätköissä ja piiloissa, viesti saattoväelle, musiikki- ja asutoiveet hautajaisiin…  TÄMÄ ON HELMI! Kaikki ne viisaudet, joita kukaan ei halunnut kuunnella kun elossa ollessani yritin niitä jakaa!
KAIKEN voin kirjata tähän! Se on täytetty.
Enhän toki (todennäköisesti) pysty pilvenreunalta tarkkailemaan kuinka toiveitani noudatetaan, mutta jos sattuisi niin että pystyisinkin, luulen että tulos olisi juuri niinkuin elävässä elämässäkin – jotkut toiveistani toteutuisivat ja toiset eivät.

Koska lopulta hautajaiset ovat niille, ketkä jälkeeni jäävät, eivät enää minulle.
Kaarlo Sarkian runon sanoin:

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
”Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

***