”Eka päivä töissä”

Viime huhtikuussa alkanut äitiyslomansijaisuuteni päättyi eilen. Mutta vielä en joutunut kirjautumaan työttömien armeijaan, vaan uusi määräaikaisuusjakso alkoi tänään ja se jatkuu syyskuun loppuun saakka, reilu puoli vuotta lisäaikaa siis!

Aamulla olin ensimmäisenä työpaikalla ja täytin kahvinkeittimen valmiiksi, hain aulan kahviosta valkosuklaapallerot kahvin seuraksi ja aloin availla konetta.

Kun ensimmäinen työkaveri astui takatilaan, hyppäsin pystyyn ja menin käsi ojossa häntä vastaan
Oikein hyvää huomenta! Minä olen XX, mukava tavata.  Tässä ensimmäistä päivääni aloittelen ja kylläpä onkin kiva tulla teidän kanssa töitä tekemään...”

Työkaveri katsoi pari sekuntia ihan hölmönä, mutta vatkasi sitten reippaasti kättäni ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi, ihaili odottavaa aamukahvitarjoilua ja mainitsi miten tuollainen työkaverien voiteleminen onkin suotavaa hyvän työilmapiirin ylläpitämiseksi.

Toisella kollegalla meni hiukkasen pitempään vastata tervehdykseeni, mutta sitten hän purskahti hörönauruun ja totesi, että ehti jo hetken pohtia olinko se minä vai hän itse, joka oli tullut höperöksi yön aikana.

Kolmas vastasi tyynesti kättelyyn ja kysyi suorilta, että mitä sinä nyt sekoilet?

Aamu alkoi siis hersyvästi hihitellen, tuoreen kahvin ja suklaapalleroiden helliessä makunystyröitä. ”Eka työpäivä” oli kyllä to-del-la tylsä, koska asiakkaita ei tänään paljon näkynyt eikä kuulunut.

Pienet ilonhetket piristävät arkea kummasti, eikö totta?

Työ ja raha Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.