Elämäni vuosikymmenet: 70-luku

IMG_2924.JPG

IMG_2925.JPG

Yllä 70-luvun sisustustyyliä Susirajalla. Onkohan viehtymykseni oranssiin väriin peruja jo tuolta ajalta? Kaikki ”keltaisuus” kuvassa ei ole tullut värikuvien haalistumisen seurauksena.

IMG_2918.JPG

Menin ekaluokalle 1970. Koulu toimi pienessä kerhohuoneessa vajaa kilometri kotoani ja koska meitä 6-7 -vuotiaita oli isohko lauma, koulua käytiin kahdessa vuorossa, minun koulupäiväni alkoi puolilta päivin ja koulussa käytiin maanantaista lauantaihin.
Aloitin koulutaipaleeni mustalla silmällä ja heiluvalla hampaalla: koska kerhohuoneella ei ollut isompaa pihaa, missä olisimme välitunteja voineet vapaasti viettää, laittoi opettajamme meidät juoksemaan ympäri viereistä muuntajarakennusta. Vastahakoisena jäin seisoskelemaan paikoilleni kun muut pyrähtivät juoksuun,  mutta opettaja siitä sitten komensi minutkin liikkeeseen…ja minä säntäsin tietysti väärään suuntaan ja ensimmäisen kulman takaa vauhdilla pinkovan pojan kanssa yhteen. Tuloksena komea musta silmä ja heiluva etuhammas, vastapuolella verta vuotava nenä ja mustelma poskessa. Että kylläpä meillä olikin kivaa.

Kakkosluokalta siirryimme isompaan kouluun ja samalla solahdimme virallisesti muiden Suomen lasten kanssa peruskoululaisiksi, tosin jo ekalla luokalla olimme jossain kokeiluryhmässä ja käytössä oleva opetussuunnitelma oli peruskoulun mukainen. Samassa pihapiirissä toimittiin kahdessa rakennuksessa.  Toinen koulurakennus oli ihana, vanha puurakennus ja siellä opiskelivat 1-3 luokkalaiset ja toiseen,  pelottavan jyhkeään kivitaloon siirryttiin sitten 4-6 luokille. Piha-alueella oli tarkka, mutta näkymätön raja, jonka yli ei ollut asiaa, parempi puoli kuului kivitalon oppilaille ja me vauvat saimme pysyä askeettisemmalla reuna-alueella.

Minä pidin koulussa kaikesta muusta paitsi liikunnasta. Koulun alettua minulle oli viimein tehty selväksi mitä erinäisimmin keinoin, että olin vääränlainen:  olin iso ja tukeva, poikamainen ja tykkäsin todella paljon lukemisesta. Sain huomata etten ollut tervetullut oikein mihinkään ryhmään, mutta onnekseni minulla oli kuitenkin läpi ala-asteen aina joku, yksi ystävätär, samanlainen ulkopuolinen kuin minä, joten täysin yksinäinen ei minun tarvinnut olla.
Paitsi niillä liikuntatunneilla, kun joka-ainoassa lajissa valittiin joukkueita ja päädyin aina viimeiseksi, seisomaan nolona, kun valitsijat kiistelivät siitä, kumpi joutuis ottamaan kiviriipan kärsimyksekseen. Yäk. Koulusta alkoi liikuntainhoni, joka jatkui vuosikymmenen eteenpäin. Kiitos vaan!

IMG_2922.JPG

Vaikka sainkin arjessa huomata, että en ollut prinsessamateriaalia ja norsu-, tonnikeiju- ja läskiperse-nimittelyt  kuuluivat jokaiseen arkipäivääni, onnistuin säilyttämään itsetuntoni, ainakin ulkoisesti vahvana. Toki itkeskelin joskus pahaa mieltäni, mutta koska vanhempani ja lähipiirini jaksoi kannustaa ja osoittaa kaikin tavoin minun olevan hyvä juuri sellaisena kuin olen, niin mennä porhalsin eteen päin ja sain useasti kuulla kuinka vahva ja rohkea ja toimelias olen. Välttelin kuitenkin tekemästä julkisesti mitään sellaista, jossa olisi ollut julkisen nolostumisen vaara. Selviytymiskeino sekin.

Nelosluokalla rakastuin silloisen tyttökaverini kanssa  palavasti kuutosluokkalaiseen punapäähän, joka kulki koulupihan halki tiukoissa farkuissa, kädet lakkanailontakin taskuissa ja oli meistä komein yksilö maan päällä. Seurasimme ”Honen” (salaväännös hänen sukunimestään) kulkua janoisin katsein, missä hän vain kulkikin. Mikäli viikon aikana onnistui itsensä järjestämään arestiin, oli kohokohta perjaitai-iltapäivä, kun aresti nautittiin piti kärsiä kuutosluokkalaisten puukäsityötuntiluokan nurkassa. Kokonaiset kaksi tuntia vain parin metrin päässä jumalaisesta nuorukaisesta!

Löysimme myös musiikin, Hurriganes oli kovista kovin, Mudin keikan jälkeen leijuimme pilvissä viikkoja emmekä pesseet käsiämme, joihin olimme saaneet nimmarit. Kuulin ekaa kertaa isoveljeni fanittamaa Rolling Stonesia 10-vuotiaana ja vihasin määkivää laulajaa, joka oli kaiken lisäksi susiruma (hahahahaha).
Ei aikaakaan kun purkkamusiikin hurma haihtui ja yht´äkkiä Mick Jagger oli maailman seksikkäin mies ja Rollarit parasta musiikkia ikinä! Tämä rakkaus on muuten säilynyt tähän päivään asti & still goin strong.  Jagger on maailman ainoa 70-vuotias, jonka kanssa hyppäisin sänkyyn heti, jos vain tilaisuuden saisin.

Romantiikka ja rakkaus pyörivät tiukasti päiväunissa, olin kuitenkin edelleen Iso ja Tanakka enkä muutenkaan ajanhengen mukainen keijumainen neitokainen. Olin paha suustani, omapäinen enkä pukeutunut muodin mukaisesti. Luin kaiken mitä käsiini sain, kuuntelin musiikkia ja haaveilin ensi suudelmasta (tietenkin antajana koulupihan kingi Hone). Mutta haaveiksi ne jäivät, minulla oli kyllä poikia kavereina, mutta olin heidän mielestään Hyvä Jätkä. HAH!

IMG_2921.JPG

Ala-asteen päätyttyä, kesällä -77 innostuimme äitini kanssa orjallisesti seuraamaan lentoemodieettiä kahden viikon ajan ja yht´äkkiä en enää ollutkaan se tiejyrän kokoinen Amatsoni vaan ylä-asteelle asteli varsin edustava nuori nainen, pituutta 175 cm ja painoa 55 kg.
Ja sanoi kuka mitä hyvänsä siitä, että ulkonäkö ei ole tärkeää, niin höpöhöpö. Teinimaailmassa mikään ei merkitse niin paljon kuin se, miltä näyttää.

IMG_2776.JPG

Päädyin eri luokalle ala-asteen aikaisen ystäväni kanssa ja hän alkoi jostain syystä kiusata minua rankemman kautta joka välitunti. Tönimistä, haukkumista, repimistä ja uhkailua milloin milläkin. Väistelin tyttöä muutaman ajan, kunnes eräänä päivänä luimuillessani pyöräkatoksessa mieleeni nousi ihmetys, että miksi teen näin? Miksi kuuntelen, väistelen ja annan tytön kiusata, olen 20 cm pisempi ja vahvempi kuin hän? Kun tyttö sitten seuraavan kerran aurueittensa kanssa tuli tönimään, en väistänytkään vaan yksinkertaisesti, vedin häntä suomalaiskansallisen väkivaltaisesti turpaan. Rehtorin luokse tieni vei ja vanhemmatkin kutsuttiin kuulemaan pyhää sanaa yksilön loukkaamattomuudesta, sain pari viikkoa jälki-istuntoa ja huonon maineen, mutta sen koomin ei minua kiusattu.

Siinä sivussa löysin sitten uuden ystävän, olimme kyllä olleet luokkakavereita ekaluokalta asti, mutta nyt vasta löysimme toisemme todella. Seiskaluokan syksystä olemme olleet kuin paita ja peppu (ja varmaan pysymmekin niin hamaan hautaan saakka. What ever the distance).

Roikuimme velipojan bändin harjoittelukämpän liepeillä ja vilkuilimme nättejä soittajapoikia, lopulta ihme tapahtui ja vuoden vaihteessa -78, ”rakkaudesta se hevonenkin potkii”-metodilla päädyin kävelemään käsikädessä bändin pitkatukkabasistin kanssa. Minulla oli eka poikaystävä! Se ensisuudelma ei kyllä maailmoja täräyttänyt, mutta tulipahan koettua. Haihatteleva oli teinitytön mieleni, koska kauaa en jaksanut basistin kanssa kulkea ja auts, siinä hajosi veljen jo keikoillekin päässyt bändi.

IMG_2915.JPG

Samana syksynä sain käsiini Pelle Miljoona & N.U.S:n ensimmäisen ja ainoan levyn ja maailma aukesi silmiini aivan erilailla. Punk ja Uusi aalto eivät kolahtaneet parhaaseen ystävääni samalla vahvuudella, mutta se ei tahtia haitannut. Päivät olimme yhdessä koulussa ja iltaisin milloin liftasimme, milloin kävelimme keskustaan kiertämään rundia ja odottelemaan kyytitarjouksia. Ystävättäreni oli ja on kaunis kuin mikä, mutta vaikka otinkin aina sen roisimman ja rumemman roolin, korvasin suulaudellani ja itsevarmuudellani sen mitä jäin heikommalle ja aika useana iltana saimme kyydin kotiin ja vielä treffipyynnöt seuraavaksi illaksikin.

IMG_2914.JPG

(Kuvassa Pelle & 1980)
Kiersimme lähialueen keikkapaikat ja klubikeikat, kesällä kotikaupungin omat festarit toivat uusia ihmisiä liikenteeseen ja taisin vähän hullaantua uudesta olemuksestani. Olin todella paha flirtti ja annoin innokkaiden kohteideni ymmärtää paljon enemmän kuin mitä sitten annoinkaan. Poikaystävät vaihtuivat, joskus vääränlaisen hatun takia tai sitten ihan vain huvin vuoksi. Taisin olla aika ”Bitch”.

Rippileiri kesti 70-luvulla kaksi viikkoa ja vaikka meno mitä suuremmalla todenäköisyydellä oli nykymeininkiä kiltimpää, niin kivaa oli. Rippilahjaksi sain matkan Leningradiin.

IMG_2916.JPGEn tietenkään yksin. Hah.
Koko perhe hyppäsi bussiin ystäväperheen kanssa ja vietimme pitkän viikonlopun tutustuen kiltisti nähtävyyksiin. Iltaisin pääsimme kyllä ravintolaan ja yökerhoonkin, missä eräs matkakumppanimme yritti jopa myydä meidät paikallisille naisennälkäisille!

IMG_2917.JPG

Sain piilolasit kesällä ennen ysiluokkaa ja tapahtui Amerikkalaisista elokuvista tuttu ”ruma tyttö heittää pois silmälasinsa ja kas, hänestä  tulee suosittu”. Ihan totta!
Mikäs minä olin kyseen alaistamaan uutta tenhovoimaani, saatoin ”lisätä kierroksia” nauttiessani uudesta ulkomuodostani ja ottaa takaisin esiteini-ikäisen näkymättömyyteni.

IMG_2920.JPGAika kusipäinen ilme on tuossa kuvasssa minulla. Mutta tuo ilme upposi itseni ikäisiin ja vähän vanhempiinkin nuorukaisiin ja käytin sitä taiten. Mutta en säästellen.

Joka toinen viikonloppu paikalliselle isolle tanssilavalle tuli joku nuorisobändi ja me olimme aina siellä. Kiersimme ympäri lavaa ja kun näimme mielenkiintoiset kohteet aloimme tuijottelun. Yleensä tuijottelun seurauksena saimme pian illan ajaksi seuralaisen, jonka kanssa käveltiin ympäri ja suudeltiin pimeissä nurkissa. Kun ilta loppui, loppui kaikki muukin. Suuteleminen oli parhainta hupia kun viimein oli sen jujun oivaltanut.

Viinaa emme juoneet, emmekä polttaneet röökiä, neitsyitäkin olimme vaikka varsinkin minä sain useinkin kuulla, yleensä toisten tyttöjen suusta, tuota ah, niin yhteishenkeä kohottavaa huora nimittelyä.

Viimeisen yläastevuoden syksyllä sain luokanvalvojalta kehoituksen ”vähän skarpata”. Tykkäsin kyllä koulunkäynnistä paljon, mutta en ehkä jaksanut ihan kaikkeen keskittyä ja auoin päätäni myös opettajille. Lukioon haku oli edessä ja keski-arvoillahan sinne mentiin.

”Viimeinen syksy, sitten vanhenemme 10 vuotta,
pahat muistot vieköön syysmyrsky
antaa hyvien hedelmää tuottaa
pesköön kasvomme suolaiset tyrskyt
meidän täytyy huomiseen luottaa!”

Pellen biisin fiiliksissä odotimme vuoden ja vuosikymmenen vaihtumista.

 

 

 

 

puheenaiheet hopsoa
Kommentit (2)
  1. Siis, niin tuttua tunnelmaa! Oikein kylmät väreet meni…Tuo kirjahylly, ilmeisesti kaikilla oli tuollaiset, tummaruskeat. Ei meillä täsmälleen samanlainen ollut, mutta juuri tuota tyyliä, voi Luoja tuota aikaa ja tuo telkkari 🙂 ja nuo värit…juuri sitä itseään, 1970-lukua. Minäkin pääsin ripille ja farkut oli jalassa 🙂 Alban alta näkyy…heh

    1. Miekin muistelen, että tuon tyylisiä kirjahyllyjä oli ihan jokaisella. Ja sellainen harmaaselkäinen tietosanakirjasarja sitten jökötti siellä perhekuvien seassa…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *