Elämäni vuosikymmenet: 80-luku

Niin se vuosikymmen vaihtui. Yläaste loppui, sain elämäni ensimmäisen (ja viimeisen) stipendin siitä hyvästä että olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja kohottanut keskiarvoani kokonaisen numeron. Tiesin, että se oli tehtävä, jos halusin päästä haluamaani lukioon, jossa oli kaupungin kovin keskiarvoraja.

Pääsimme parhaan ystäväni kanssa haluamaamme lukioon, joten saatoimme jatkaa tuplatohelointia edelleen. Norssin ilmapiiri ja mahdollisuudet muodostivat lukioajasta tosiaankin ”virikkeikään” ja ”maailmaa avartavan”. Erityisellä rakkaudella muistan loputtomia harrastusmahdollisuuksia, kuvaamataidon kerhotoimintaa, valokuvausta ja kaiken kaikkiaan muutenkin vilkasta tapahtumakulttuuria.

80-luvulla Vanhojen päivänä ei pukeuduttu iltapukuihin ja blingblingiin, vaan enemmänkin menneiden aikojen arvokkaisiin juhlapukuihin, harvempi osti pukuaan, ne yleensä vuokrattiin. Naisen aluilla oli juhlapukunsa päällä lämmittämässä turkki, joka oli kaivettu suvun kaapeista. Omani oli iso-isoäitini aikoinaan itselleen teettämä rekiturkki, joka painoi kuin synti, mutta oli lämmin kuin mikä. Ei palellut vaikka pakkasta reilu 20 astetta olikin.

Yleensä jäin kaikissa ”pituusjärjestysparituksissa” ilman miespuolista paria, koska naisia oli enemmän ja minä pisimpiä naisista, mutta kun tanssiharjoitukset (= paritukset) alkoivat, käänsikin jumppamaikkamme järjestyksen päinvastoin ja aloitti parinmuodostuksen pisimmästä päästä. Jee, kerrankin minä sain tanssiparin!
Tuolloin ei sitä tanssiparia saanut toisesta koulusta tai kaveripiiristä valita, poikaystävästä puhumattamaan (ja mulla kun olisi ollut ihan RUKin käynyt upseerismies!!). Nounou – kakkoset tanssivat oman koulunsa kakkosten kanssa. Piste.

Onni ja ilo tanssiparista hyytyi kyllä heti ensimmäisissä harjoituksissa kun sain huomata, ettei parini omannut minkäänlaista rytmitajua (Tämä toisiimme hyytyminen näkyy varsin selkeästi tässä kuviskerhon ottamassa potretissa). Vietinkin sitten kaikki harjoitukset ja varsinaiset tanssitkin laskemalla hänelle tahtia ääneen ja väistellen hemmon kanootin kokoisia kenkiä…Mutta kyllä me oltiin komeita yhdessä!

En tehnyt kesätöitä lukion aikana. Jotain urakkaluontoisia joululahjojen kasauksia tein, mutta muuten sain keskittyä hauskanpitoon  opiskeluun. Vanhempieni mielestä koulu oli tärkeintä ja jos lukuvuoden aikana panostin siihen niin että tulokset olivat hyvät, sain kesän käytää rentoutumiseen. En todellakakaan kapinoinut tätä sääntöä vastaan, vaikka muuten olinkin teini suoraan helvetistä.

Koulu meni kuitenkin hyvin, olen aina pitänyt uusien asioiden oppimisesta ja omaksuin asiat helposti kuuntelemalla ja muistiinpanoja tekemällä, lukea ei paljon tarvinnut.

Kesät juoksin siis festareilla, kavereiden mökeillä, keikoilla, poikaystävän/-vien kanssa milloin missäkin.

Tapasin ohimennen kotikaupungin torilla suloisen Interrailaavan Fransmannin ja päädyimme kirjeenvaihdon kautta etäsuhteeseen vuosiksi. Hyvin suvaitsevaiseen etäsuhteeseen, koska molemmat tahoillamme solmimme myös IRL suhteita 😀

Rinssi vietti tapaamistamme seuranneen vuoden kesällä kuukauden Suomessa asuen kotonani ja olimme aivan umpirakastuneita. Suhde jatkui kirjeiden ja puheluiden voimalla.

Ylioppilaaksi kirjoitin -83 keväällä, arvosanoina muutama L ja useampi M. Lukion jälkeen halusin vähän miettiä tulevaisuutta ja vietin syksyn ”Enkeliopiston” (Ev.lut. kansanopisto) Matkailu- ja kielilinjalla, missä vietimme railakasta sisäoppilaitoseloa loistavan porukan kanssa.

En kestänyt ajatusta viettää moooontaa vuotta yliopistossa, joten hain kauppaopistoon josta pääsisi ”oikeaan elämään” vain kahden vuoden jälkeen. Pääsinkin opiskelemaan pienen laskentalinja-koukkauksen jälkeen matkailualaa. Opiskelupaikkakunta oli pienenpieni sisäänlämpiävä Nurmes, jossa vietin ensimmäisen puoli vuotta varsin karsastettuna yksilönä – en istunut ulkoisesti sen enenpää opiston pinkkiin sihteerikkölinjaan kuin kaupungin yleiseen ilmeeseenkään ja kun vielä kaupan päälle vietin varsin vapaamielistä elämää, olin suosittu vain poikaporukoissa. Rinnakkaisluokalla opiskeli muuan pörröpäinen, varsin vallaton nuorimies jonka kanssa tuli ”salaa” kuherreltua diskoiltojen jälkeen, silloin en osannut arvata, että törmäisin häneen joskus myöhemmin…

Solahdin lopulta porukoihin mukaan ja viimeiset puolitoista vuotta touhusinkin aktiivisesti kaikissa riennoissa mukana. Järjestimme diskoja, muotinäytöksiä ja muita tempauksia kerätäksemme rahaa Kanarialle suuntautuvalle luokkaretkellemme ja päädyin useimmiten mikrofonin varteen juontamaan niitä koska en pelännyt esiintymisiä.

Kauppaopiston jälkeen tein kesän töitä matkatoimistossa ja syksyllä lähdin suurin aikein kohti Ranskaa ja Pariisia, missä odotteli elämäni Prinssi…joka osoittautui sitten äitinsä siipien suojassa ihan muuksi mitä oli omillaan ollut. Tossu, tohveli, ylivarovainen, nössö…
Ei tullut minusta kreivitärtä vaan keräsin kimpsuni ja kampsuni ja pienen Ipswich-kiepin jälkeen palasin Suomeen.

Ensimmäisenä iltana kotikaupungissani ystävien kanssa iltaa istuessa baariin astui sisään nuori mies, jonka nähtyäni totesin, että jos en tuota saa, niin en huoli ketään muuta. Vartin päästä unelma seisoi vieressäni ja pyysi tanssimaan..

Pääsin töihin matkailutoimistoon, ensin järjestämään laulujuhlien yksityismajoitusta ja sitten matkailuneuvojaksi. Unelmien tanssittaja pyöri kuvioissa mukana, hän opiskeli paikkakunnalla mutta kesällä ja pidemmillä lomilla hän asusteli ja työskenteli  sisaruksiensa luona Tukholmassa, minne halusi valmistumisen jälkeen muuttaa pysyvästi.

Minä läksin opaskurssille Espanjaan ja pistimme suhteen poikki, koska välimatka oli pitkä ja emme halunneet sitoa toisiamme. No – kahden viikon päästä hotellillamme sain puhelun ja sekavien sanakäänteiden jälkeen olimme päätyneet siihen, että etäisyydestä huolimatta jatkaisimme yhdessä.

Palasin kuitenkin pian takaisin Suomeen huomattuani ettei minun luonteellani olla turistien oikkujen orjana. Sain töitä vakuutusyhtiöstä ja elämä palasi uomiinsa. Insinööri sai tutkintodistuksensa ja muutti Tukholmaan, mistä hän lensi aina kun mahdollista Suomeen. Lopulta hän pyysi että muuttaisin Tukholmaan hänen luokseen. Miettimättä sen enempää minä pakkasin kaiken omaisuuteni pieneen Datsuniini ja muutin Ruotsiin.

Tavallaan vuodet Ruotsissa olivat onnellisimpia aikoja ikinä, mutta toisaalta miehen juominen lisääntyi siellä roimasti. Elämä oli kuitenkin niin täynnä kaikkea hienoa, uutta ja ihanaa, ettei siihen kiinnittänyt niin paljon huomiota, enhän itsekään lasiin sylkenyt.

Olin kuitenkin muuttanut Ruotsiin perimmäisenä ajatuksenani oppia kieli kunnolla ja kun kolmen vuoden jälkeen jo näin uneni ja kirjoitin muistilappunikin pelkästään ruotsinkielellä, alkoi ajatus paluumuutosta muhia päässäni. Mies ei olisi halunnut muuttaa, mutta kun ilmoitin lähteväni vaikka sitten yksinäni alkoi hän etsiä töitä Suomesta. Parhaat tarjoukset tulivat Turusta ja Tampereelta. Lopulta päädyimme valitsemaan Tampereen, koska siellä työnantaja järjesti meille myös asunnon.

Vuosikymmenen lähetessä loppuaan kävin vuokraamassa Tampereelta muuttoauton, mihin pakkasimme tavaramme ja suuntasimme kohti kotisuomea – minä ratissa ja sammunut mies turvavöihin köytettynä kyytiläisen paikalla.

Ei siis mitkään parhaat lähtöfiilikset, mutta Tampere  ja 90-luku odottivat.