Etätyön vaikutuksia: tunnelma kiristyy

Etätöitä on jatkunut nyt 17 päivää ja kun ne työt sinällään sujuvat ilman ongelmia kotoakin käsin, kaikki muu tökkii.

Minä olen rakentanut työpisteeni takkahuoneeseen ja Turjakkeen työhuone sijaitsee olohuoneen toisella puolen ja ensimmäiset päivät olivat oikein mukavia ja herttaisia, käytiin yhdessä kahvitauolla ja lounaalla palataksemme
omien päätteidemme ääreen jatkamaan työskentelyä tuonne kolmeen-neljään saakka. Koneet kiinni naps ja vapaa-aika alkoi.

Käytiin yhdessä kävelyllä, tehtiin yhdessä ruokaa, katsottiin yhdessä telkkaria…yhdessäyhdessäyhdessä.

Mitä useampi päivä kului, sitä kiinnemmäksi vedin takkahuoneen liukuovia ja sitä harvemmin istahdin kahville/lounaalle samaan aikaan miehen kanssa ja ärsyynnyin enenevässä määrin kun hän tuli taukotanssahtelemaan
selkäni taa kysymättä yhtään onko minulla jotain ellaista kesken tai työnalla, mitä hänen ei kuuluisi nähdä.
Töiden loputtua otin kirjan ja linnottauduin (ihananihanan) sohvan nurkkaan ja yritin olla ärsyyntymättä lisää yhtään mistään.

Viikonloppuna kävi pääni sisässä jo aikamoinen pyörteily, mitä parhaani mukaan yritin pitää aisoissa touhuamalla ihanmitävain, kunhan oli jotain tekemistä, vaikka sitten sen talvella hartaasti kolattujen lumikasojen takaisin
levittelyä pihamaalle.

Pääasia että pääsin olemaan yksin.
Ja samaan aikaan ikävöin hulluna tapaamisia ystävien kanssa kahvikupposen ääressä, päämäärätöntä huuhailua kirppareilla ja kaupungissa.

Tämän hetkinen elämänmalli on minulle äärimäisen rasittavaa, päivät eivät katkea mihinkään, vaikka miten pukisin aamulla työvaatteet päälle, kellottaisin kahvitunnit ja lounaat  ja selkeästi ”olisin töissä”. Olen silti
koko ajan kotona, koko ajan kuulen, näen ja aistin Turjakkeen haahuilevan jossakin takavasemmalla hakemassa onnessaan kontaktia, kun nyt ollaan kerrankin päivätkin yhdessä.

Minä en osaa.

Taisi miesrukka aistia ärtymykseni ,jonka suorastaan Oscarin arvoisesti 90 prosenttisesti pidin sisälläni, mutta tokihan sitä 27 vuoden kokemuksella aistii milloin puoliso on kireänä jostakin – nimittäin tiistaina hän sitten
kasasi koneensa ja muut kimpsut&kampsut ja siirtyi kesämökille.

”Jos sulle tulisi sitten parempi olo”.
No ihan paska olohan minulle siitä tuli, olen hirviö ämmä, joka ajaa toisen kotoaan kesämökille, kun ei kestä olla samassa tilassa muuttumatta pirulliseksi kiukkuajaksi. Ja pyysinkin sitä anteeksi, mutta en pyytänyt jäämään
kotiin.

Tätä herkkua olisi vielä ainakin kuukausi edessä.
Voi apua.

Kestääköhän minun pääni/meidän parisuhteemme tämän koettelemuksen?