Huhtikuun kirjalliset hihhuloinnit

Huhtikuu on kuukausista julmin, totesi T.S.Elliot 1922  runoelmassaan the Waste Land ja aikamoisen julma ja koetteleva oli huhtikuu armottomana vuonna kakstuhattakaksikymmentäkaksikin.

Mutta oli elo millaista hyvänsä, niin sekaan mahtuu aina hetkiä, joissa olemista keventää, nostaa, hämmentää ja kaikinpuolin herättelee erilaisia tunteita kirjallisuus. Tässäpä mieleenjääneitä & loppuunluettuja huhtikuulta:

Eppu Nuotion Leinikkimekko (Gummerus) esittelee Raakel Oksan, puusepän ja intohimoisen käsityöläisen, joka kerrostalohuoneiston väliseinää purkaessaan löytää remottikaverinsa Dannen kanssa rakenteista peltirasian. Peltirasian sisältä löytyy katkaistu letti, pala hartsia ja kesäinen leinikkimekko.
Raakel ei pääse irti löytönsä herättämistä ajatuksista ja alkaa selvittää, kenelle rasian sisältö kuului ja miten se päätyi seinän sisään.
Raakelin remontointia ja tutkimuksia on mukava lukea ja tarina soi haikeasti kuin alttoviulu, lisää hänen remontointejaan ja tutkimuksiaan on varmasti tulossa. Oiva kirja loman odotukseen ja lomalle! 3/5

Enni Mustoselta yökuuntelin kaksikin kirjaa,: Yhdeksäs aalto ja Yksinäisten sydänten kerho (Otava). Mustosen vanhemman tuotannon ilonaihe on loistava ajankuvaus, nämä kaksi kirjaa on kirjoitettu 90-luvun alussa ja tunnelma on käsinkosketeltavissa. Tarinat ehkä hieman vanhahtavia, mutta viihdyttäviä kuitenkin.
2/5

Vappu-Tuuli Fagerson: Special Edition (Saga Egmont) on mitä selvimmin chicklittiä, mutta mielenkiintoisella twistillä. Päähenkilö,  ilmaisjakelulehden toimittaja ja positiivisen ajattelun hyödyntämisestä luennoiva Vappu kulkee pyörätuolilla, koska hänellä on diplegia spastica, yksi CP-vamman spastisista muodoista. Kohta kolmekymppisellä Vapulla on ihan samat ilot ja murheet ja huolenaiheet kuin muilla ikätovereilla, vamma ja pyörätuoli eivät määritä elämän tahtia, mutta värittävät päiviä joskus vastoinkäymisillä ja joskus (mustallakin) huumorilla. Vappu ei välttämättä ole maailman miellyttävin tahi avarakatseisin ihminen, mutta mielenkiintoista oli lukea todentuntuista kuvausta pyörätuolin ja avustajan vaatimasta elämästä.
2,5/5

Terhi Tarkiainen: Kitty, eli kuinka mies tuhotaan ja Emily, eli kuinka sukua jatketaan (Tammi)
Yleisen historian maisteri Terhi Tarkiainen osaa raamittaa kirjansa niin todentuntuiselle 1700-luvulle, että kirjan sivuilta  haistaa, maistaa ja tuntee elävän historian, vaikka tarinat itsessään ovat fiktiivisiä.
Kuten nimistäkin voi päätellä, kirjojen päähenkilöt ovat vahvoja, ratkaisukeskeisiä naisia miesten hallitsemassa maailmassa eivätkä he jää vain nypläämään pitsiä ja palvelemaan herrojaan. Tarkiainen kuvaa seikkaperäisesti ja kuivalla huumorilla historiallista maailman menoa ja lohdittujen aikakausitunnelmakuvien määrä tekee kirjoista hiukka tahmaisen runsaita, kuten monesti historiallisessa genressa tuppaa tapahtumaan. Hieman pitkäpiimäisiä olivat molemmat kirjat perinpohjaisine historiallisine kuvailuineen, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin tapahtuikin ryminällä.
Ehdottoman vahva lukusuositus molemmille kirjoille, jos historialliset, vahvojen naisten tarinat, joissa välillä mennään aika railakastakin haipakkaa (ja juu, erotiikkaa, seksiä ja kostonhurmaakin löytyy) ovat mieleesi.
3/5

Anna Jansson: Amorin kiehkurat (Gummerus) – dekkaristina paremmin tunnettu Anna Jansson osaa kirjoittaa chicklittiäkin!
Visbyn Sördertorgilla sijaitsevaa kampaamoa pyörittää keski-ikäinen ja eronnut, mutta hurmaava Angeliga, joka kysyessään asiakkailta miten voin auttaa?’tarkoittaa kaikkea muutakin kuin vain hiustyyliä. Angela ja hänen monitaitoinen mutta samalla uusavuton assistenttinsä Ricky pistävät varsin sekalaisesta seurakunnasta koostuvan asiakaskunnan rakkausasiat järjestykseen ja valmistavat siinä sivussa kiinnostavia ruokalajeja, joiden reseptit löytyvät kirjan lopusta.
Hyvin kirjoitettua hömppää.
3/5

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaantotto (Otava)
Viisikko-lukupiirin huhtikuun kirja, vaikka miten onkin Finlandia-voittaja, ei saanut minua hihkumaan riemusta ja uppoamaan sen syövereihin kykenemättä irroittamaan silmiäni tekstistä. Suorastaan päinvastoin, keskeytin kirjan ties miten monta kertaa ja vain hillittömällä sitkeydellä kuuntelin/sain sen luettua loppuun.
Mutta luin loppuun koska se oli lukupiirikirjamme!
Onnistuin löytämään kyllä kirjasta useammankin ajatushelmen, mutta vaikka viimeisin intohimoni onkin palapelit, ei palapelimäinen kirja innostanut minua. Olisivapa palat olleet edes samasta palapelistä niin ehkä sitten?
2/5

****

Toivottavasti toukokuu saa minut sekoamaan onnesta kirjatarjonnallaan!