Ihmiskoe

Wikipedia kertoo näin: ihmiskoe on ihmisen käyttöä tieteellis-teknisessä kokeessa kohdistamalle ihmiseen ärsykkeitä (kemikaaleja, ääniä, informaatiota, lääkkeitä tai muita olosuhteita) ja tarkkailemalla ärsykkeen vaikutuksia.

Olivat ihmiskokeet sitten eettisesti oikein tai eivät, niin minä suunnittelin koko viikonlopun aloittavani nyt ikioman ihmiskokeeni. Ai että mitä-missä-milloin-miten-millaisen?

Minäpä hiukan avaan asiaa.

Vaikka aikamoinen hölösuu olenkin aina ollut ja suustani on sammakoita sinkoillut suuntaan jos toiseenkin, niin yleisesti ottaen olen kuitenkin pyrkinyt pitämään tietoisesti sisälläni sanat ja lauseet, joiden vastaanottamisen olen satavarmasti tiennyt toiselle olevan kova paikka. Luovimalla näin olen sitten kuormittanut itseäni yhä enemmän ja enemmän, saanut itseni pahalle mielelle ja pahalle päällekin.

Olen kuunnellut ja ymmärtänyt (ainakin yrittänyt ymmärtää).
Olen vaiennut ja sietänyt.
Olen vaihtanut puheenaihetta ja vältellyt konflikteja.

Näin toimimalla olen ajatellut asioiden menevän sujuvammin ja elämän olevan helpompaa kaikille.Aina en todellakaan ole onnistunut toimimaan noin ja tuloksena on ollut pieniä tai keskisuuria räjähdyksiä, en minä sentään mikään pyhimys ole!
Elämä ei ole kuitenkaan helpottunut, ihmissuhteet parantuneet tai elo muutenkaan tasaantunut, vain minun oma ahdistukseni on kasvanut ja pääkoppani pullistellut paineista.

Joten nyt ajattelin aloittaa ihmiskokeeni. Ihmiskokeen, jossa sanon sen mitä ajattelen, koen ja tunnen juuri sillä hetkellä kuin ajattelen, koen tai tunnen sen.

Kevyttestauksessa tänään, vähän niinkuin kalibrointihengessä, olen ehtinyt saamaan äitini kyyneliin ja isäni huolestumaan sekä Turjakkeen pyytämään, että olisin hiljaa ja vaikka sähköpostilla kommenttejani hänelle lähettäisin.

Mielenkiintoista (ja pelottavaa) nähdä tuleeko minusta perheeni ja sukuni hylkäämä, työtön rääväsuu jahka oikein pääsen vauhtiin…