Inhorealistinen avautuminen peräpukamista
Jotakuta hävettää jo sanan peräpukamat ääneen sanominen, mutta valitettavasti minä en kuulu niihin ihmisiin.
Usein naiseläjät pääsevät pukamista ”nauttimaan” raskauksien myötä. Synnyttäneiden naisten armeijatarinoissa kuuluu aivan oma osastonsa tarinoille peräpukamista, niiden mukaan pukamat ovat pahimmillaan olleet kuin tarjousrasiallinen viinirypäleitä peräaukon suulla ja parhaimmillaan vain terttu puolukoita – kummassakin tapauksessa kuitenkin erittäin ikävä tuttavuus. Näin olin kuullut ja todennut, että eipä vaivanneet minua, eivät edes juniorin raskauden aikaan kun painoa tuli itsellekin reippaasti lisää lähemmä kuusi kiloisen vauvan lisäksi.
Mutta KARMA is a BITCH!
Ja ei, en ole ikimyöhäistä iltatähteä lähtenyt tekemään, vaan kohdallani saan kiittää pukamista ETÄTYÖTÄ.
Kieroutuneen työmoraalini vuoksi istun kuin tatti työtuolissani koko työpäiväni, 12 min. kahvitauko, 30min lounastauko ja iltapäivän 10min teepaussi poislukien…
Perse hautuu ei-niin-ergonomisessa työtuolissani (kierrätyskamaa) eikä työpöytää saa nappia painamalla nousemaan niin että voisi seisten viettää osan päivästä ja niinpä sitten kävi näin…päivää päivää pukamat!
Viikonlopun kärvisteltyäni oli pakko lähteä lääkäriin maanantaina, kipu oli niin kova että oksetti, eikä paljon tehnyt mieli peräpäätään penkille istuttaa. Lääkäri osoitti suoraan kipuamaan housut kintuissa rahille ja spruuttasi liukastetta silikonihanskaansa tehden tehokkaan ja aivan s**tanan kivuliaan tutkimuksensa.
Jos jotain positiivista, niin sentään ovat meikäläisen pukamat ihan ensiluokkaiset. Näin ainakin lääkärintodistuksessa lukee: ensiluokkaiset peräpukamat. Että ei mitään toisen luokan tai kolmannen, ehtaa ensimmäistä luokkaa!
Sain reseptin suppoihin, joiden voi toivoa sekä puuduttavan kipua, että rauhoittavan ongelmaa, lisäksi sain kehoituksen popsia tulehduskipulääkettä reippaasti tarpeen mukaan ja välttää istumista nyt muutaman päivän, että vaiva rauhoittuisi mahdollisimman nopeasti.
Koska toimenkuvani koostuu 100% päätteellä istumisesta tällä hetkellä, kirjoitti lääkäri sairauslomaa ma-to. Vietän siis tämän viikon vältellen istumista, teen vaikkapa lumitöitä kuunnellen kirjaa tai luen kirjaa vatsallani röhnöttäen.
Paska vaiva, mutta revitään niistä nyt sitten irti kaikki mahdollinen ilo!
Mietin pitkään kehtaisinko kertoa oman – yhden niistä – stoorini tästä nolosta, mutta ah niin yleisestä vaivasta. Päätin kuitenkin kertoa, ihan vain siksi, että saat ees jotain riemua kivuliaisiin päiviisi.
Muutamia vuosia sitten piti mennä samasta vaivasta tt-lääkärille, vanhempi mies, saadakseni lähetteen kirurgille. No, ei siinä mitään, housut nilkkoihin ja ritsille.
”Piru vie, tää valo ei toimi, vartus vähän” (No et hemmetti soita huoltomiehelle!!)
Tarkistettiin johdot ja muut ja vähän vitsailtiin ja meninpä sitten itse vitsikkäästi toteamaan
”Olis pitäny ottaa taskulamppu mukaan”
Ja eikös setä lääkäri muistanut, että no onhan hänellä taskulammpu! Vaan miten tehdä tutkimus?
No nii-in. Lamppu hampaitten väliin ja tutkimusta tekemään.
En tiedä mihin luokkaan mun pukamat luokiteltiin, mutta lähete sairaalaan kyllä lähti ja tuo lääkärikäynti ei unohdu ikinä. Ja muistuu mieleen aina kun tarvitaan taskulamppua 🙂
hahahah – oi kiitos kokemuksen jakamisesta 😀
Mainio aihe ja tapa käsitellä sitä!
Pieni empatiakipu kyllä vaivasi lukiessa – sekä rypäleitä että kuusikiloista vaavia miettiessä.
Toivon lempeämpiä aikoja peräosastollesi!
Nyt aloin miettiä, mihin tabuteemaan voisin itse tarttua… 😀
Peräsuoli ja siihen liitetty ihminen kiittää toivotuksista!
Tabuja kehiin, odotan mielenkiinnolla panostasi asian tiimoilta.