Itku tuli kun luin…

eye-2274884_1280.jpg

tulee itku, tai kyyneltyvät silmät, palakin kurkussa aivan yhtenään.

Somessa törmään tämän tästä näihin ilmaisuihin milloin minkäkinlaisessa yhteydessä. Milloin kyse on liikkis-tarinasta, tunteellisen hetken kuvauksesta tai vaikkapa kertomuksesta toisen ihmisen auttamisesta.

Onko ilmakehässä saasteiden lisäksi jotain outoja hiukkasia, mitkä tekevät ihmisistä suunnattoman herkkiä vai säteileekö älypuhelimistamme ja tietokoneistamme jotain extraa?
Tokihan kyseessä voivat olla vain enemmän sanoja miettimättä heitetyt kliseet, joilla halutaan  kuvailla tekstin sisällön koskettavuutta, mutta:

anteeksi vain, minä kuiva, kylmä ja kyyninen kurppa ärsyynnyn.

Ärsyynnyn varsinkin näistä värisyttävän koskettavista tarinoista, missä joku jossain tavallisen arjen keskellä huomaa kanssakulkijan hädän ja huomioi sen. Ja some täyttyy kannustavista ja ihailevista ja ylistävistä kommenteista teon suhteen.

Sankarillista! Mahtavaa! Upeaa! Niisk Nyysk Aah Oooh, ihan itkettää miten upea kyseinen ihminen tekoineen, jotka hän vaatimattomana somessa tietysti jakaa, onkaan.
Jos oikein paljon tykkäyksiä postaus kerää, voi sankari/sankaritar päästä vaikka Iltasanomien pikku-uutiseksi tai saada peräti mitalin, vähintään kunniakirjan kuitenkin!

Olen tainnut tästä aikasemminkin aukoa päätäni, mutta taas on paineita näköjään päässyt kertymään siihen malliin, että avaudunpa uudestaan.

Toisen ihmisen auttaminen kuuluu ihmisyyteen ja pitäisi olla jokaiseen normaaliin ihmiseen koodattuna tai edes lapsesta asti opetettuna ja mallia näyttämällä omaksuttuna.

Jos lapsi itkee yksin kadulla tai joku kaatuu liukkaalla kelilä tai vanhus näyttää olevan hukassa talvipakkasessa kevyissä vaatteissa ja aivan yhtä hyvin kesä-aikaan asiallisestikin pukeutuneena niin kyllähän täyspäinen kanssaihminen menee ja kysyy onko joku hätä, voinko auttaa? Ja sitten auttaa.

Ihan ilman tekovaatimattomien nyyhkykertomuksien postaamista someen omasta erinomaisuudestaan. Hyvä ja hieno ihminen kun välitin.

Jaksan yllättyä joka kerta miten läheisen huomioiminen ja auttaminen ylittää uutiskynnyksen.
Ja joka kerta tulen myös surulliseksi. Olemmeko me todellakin tulleet niin itsekkäiksi, että oman lähipiirin ulkopuolelle ulottuva välittäminen ja huoli on uutisoinnin arvoista?

Puututaanko epäkohtiin ja autetaan lähimmäistä konkreettisesti tässä ja nyt vain silloin kuin toiveissa/tiedossa on oman egon kiillottuminen?

Ihan tässä kyynel nousee silmään…

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Sohaisen varmaan ampiais- ja kaikkia muita ötökkäpesiä, mutta menköön:
    Iltapäivälehti kertoo, että sejase julkisuuden hlö on kuollut (tunnetumpi tai vähempi tai vähemmän tunnettu). Face täyttyy hetkessä päivityksistä
    – R.I.P. xxxx
    – Kevyet mullat xxx
    jne
    Hä?????? Ja jotkut vielä lisäävät perään ”mun äiti/isä/mummo/kummi/kummin kaiman naapurin koira on kuollut samana päivänä 20 vuotta sitten.

    Ei varmaan tarvi selittää?

  2. Täysin samaa mieltä! Olen kanssa monesti miettinyt että miksi sitä omaa kruunua pitää kiillottaa somessa toisen hädän kustannuksella. On hyvä että autetaan, mutta kai autettaisiin myös, ellei olisi tilaisuutta julkaista siitä somessa..? Ainakin toivon näin. 

    1. Toivotaan/uskotaan näin yhdessä 🙂

      PS: kiva saada ”elonmerkkiä” sinusta <3

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *