Ja taas pääsin sanomaan

Avaan oven työhuoneeseen, jonka jaan kolmen muun ihmisen kanssa noutaakseni hyllystäni pari kansiota, joita tarvitsen. Huone on pieni neljälle ihmiselle, mutta koska olemme väistötiloissa, väliaikaisesti sen on katsottu olevan ok. Kolme huoneessa istuvaa kollegaa kohottaa katseensa ja kenelläkään heistä ei ole maskia kasvoillaan.

En jaksaisi olla se mäkättävä ämmä, mutta päädyn taas kertaalleen se olemaan. Mainitsen johdon ohjeistuksesta (joka hehtaarinäytöltä pällöttää jokaisen kampuslaisen silmiin sisään astuessa) maskin käytöstä oppilaitoksen tiloissa ja pyydän heitä noudattamaan ohjetta poistuessani huoneesta.

Olen tämän viikon itse aspassa ja istahdan palvelupisteeni ääreen tuntien itseni samanaikaisesti ärtyneeksi, tympiintyneeksi, väsyneeksi ja vähän toivottomaksikin. Miten helvetissä se yhden maskin pitäminen on noin vaikeaa?
Kollegat tekevät työhuoneessamme sopimuksia, ettei maskia tarvitse pitää kun ”hehän ovat vain keskenään” enkä minä tajua ovatko he välinpitämättömiä vai totaalisen tyhmiä ajatellessaan noin.

Vai olenko minä vainoharhainen, turhaa pelkäävä nalkuttava paska?
Monen mielestä varmaan olenkin (eihän se maski mitään suojaa ja turha käsiäkään on liikaa pestä..), mutta en halua sairastua koronaan tai olla kantajana virukselle ja tartuttaa muita.

Niinpä tiedän, että seuraavankin kerran samassa tilanteessa minä mainitsen asiasta ja pyydän kollegoja maskia asianmukaisesti käyttämään.