Karin Erlandsson: Saarretut

Karin Erlandsson on kuvannut kirjaansa/kirjojaan näin ”Haluan kertoa tarinan. Kielen on oltava niin puhdasta, ettei se häiritse kertomusta.”
Hän on tehnyt juuri näin.

Saarretut kertoo tarinan jossa alkuun erillisiltä vaikuttavat osaset muodostavatkin kiinteän kokonaisuuden ja jonka ihmiset eivät tunnu yhtään paperisilta.
Talven hyökkäys pieneen kaupunkiin ja lumen tukkimat tiet, pyry ja kylmyys saavat minutkin käpertymään sohvalle levitetyn viltin alle ja hapuamaan kahvimukia sivupöydältä. Silti hetkeksikään herpaantumatta lukemisen pauloista.

Erlandsson kirjoittaa kieltä, joka ei koreile hienoilla sanoilla tai monimutkaisilla lauserakenteilla,  teksti tuo ihmisten tunteet ja ajatukset iholle ja tarina viettelee kiemuroihinsa. Muutama kutkuttava juonenkäänne tuo yllätyselementin tarinaan ja pitää mielenkiinnon yllä loppuun saakka.
Erlandssonia haluan lukea lisää!

PS: kun googletin hänen aiempia kirjojaan, huomasin, että siellä oli tuttu opus: Minkkitarha, jonka olen arvostellutkin kun bloggasin nimimerkin Oranssinen takaa, linkki kirja-arvosteluun tässä.

Karin Erlandsson: Saarretut
Julkaisuvuosi: 2018
Sivuja: 200
Kustantaja: S&S

PS: Kiitokset Kustannus S&S:lle ennakkokappaleesta.