Kirjat, joiden kanssa aloitin vuoden 2021

Alun perusteella odotin tästä kevyttä yläpilveä ja hattaraa ja hiukkasen imelää ja  ehdinkin ajatella ensi sivuilla, että ”no tämä on taas näitä, niin ennalta-arvattavaa”. Ilokseni sain todeta, että eipä sittenkään ja nenäliinaakin sai esiin kaivella loppupuolella.

Dannie on suunnitellut elämänsä kattavasti ja kohdannut sopivan puolisoehdokkaankin, jonka kanssa tulevaisuuden suunnitelmat natsaavat yhteen – eteneminen suunnitelmien mukaan sujuu myös hyvin. Yltiöromanttisen, täydellisesti järjestetyn kihlauksen jälkeen Kaiken pitäisi olla upeasti, mutta hän näkee unta elämästään viiden vuoden kuluttua nykyhetkestä ja mikään ei ole niinkuin hän oli suunnitellut. Hän asuu aivan toisaalla ja mies kenen kanssa hän unessa päätyy vuoteeseen ei ole hänen kihlattunsa.

Aika kuluu,Dannie ja kihlattunsa elävät urakeskeistä elämää  häiden siirtyessä aina vain eteenpäin. Eräänä päivänä hänen paras ystävänsä esittelee hänelle miehen,  elämänsä rakkauden ja Dannien edessä seisoo mies unesta.

Draamaa kehittyy kirjan loppua kohti enemmän ja enemmän ja loppu pääsee yllättämään.
Hurmaava kirja!

Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin (In Five Years)
Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää
256 s
Kustantaja: OtavaTyytyväistä lesken elämää viettävä Tina asustaa kahden kissansa kanssa maaseudun ”rauhassa”. Edesmennyt puoliso Ulf on ollut väkivaltainen paskiainen, joten Tina ei todellakaan miestä kaipaa. Poikaansa hän kuitenkin kaipaa, välit tähän ovat menneet, koska poika ei voi antaa äidilleen anteeksi sitä ettei tämä jättänyt väkivaltaista miestään.

Kun naapuriin muuttaa uusi perhe, ystävystyy Tina perheen äidin Sannan kanssa ja ihastuu suunnattomasti tämän poikaan Noaan. Pinnalta täydellinen perheidylli ei sitä kuitenkaan ole ja vähitellen Tinalle vahvistuu, että Sannan mies Mats on väkivaltainen. Nykyisyys ja menneisyys sekoittuvat  Tinan mielessä, niin että välillä hän kokee Matsin omaksi pelottavaksi puolisokseen ja hän alkaa hänmiettiä olisiko hänen vallassaan tehdä jotain, ettei Tinan ja hänen poikansa kohtalo toistuisi Sannan, Noan ja vasta kohdussa kasvavan vauvan kohdalla.

Ja kyllähän hän voi.

Ihmissuhderomaani trillerihunnutuksella, viihdyttävä ikävästä aiheestaan huolimatta. Pidin Jonna Järnefeltin ilmeikkäästä lukutavasta tosi paljon.

Susanne Schemper: Sikolätti (Svinstian)
Kääntäjä KIm Lilja
äänikirja 7h 27min (lukija Jonna Järnefelt)
Saga Egmont

Anni Kytömäen Margaritasta on jo kirjoitttu ja kohkattu niin paljon, että mitäpä tästä enää voisi sanoa?
En pitänyt Kytömäen esikoisesta, joten aloitin tämän Finlandia-voittajan lukemisen hiukkasen pitkin hampain, mutta niinhän siinä kävi että
hupsista vaan suoraan syvään päähän upposin.

Kaunis, koskettava, monitasoinen tarina.
Minulla on ikävä metsään.

Lue tämä.

Anni Kytömäki: Margarita
e-kirja 388 s/ äänikirja 19h 12 min
Gummerus
Päähenkilö Annun nykyisyyden ja lapsuusajan tarinan kautta kerrotaan paitsi Annun tarina, myös laajalti käsitellään naisen valtaa/voimattomuutta oman kehonsa suhteen.

Annun isä oli ”enkelintekijä” aikana, jolloin laillista aborttia ei ollut olemassakaan eikä nainen saanut itse päättää kehostaan, Annu itse on menestyvä naistentautien lääkäri joka kohtaa  nykypäivässä naisia, joiden itsemääräysoikeus omaan kehoon on yhä olematon vaikkapa uskonnon tai puolison sanelemana.

Äidin ja pikkusiskon katoaminen, isän vankilaan joutuminen ja pettymys sijaisperheessä muokkaa pienestä Annusta  varsin kyynisen aikuisen, joka hylkäämisen pelossa ei uskalla luottaa toisiin. Tyttärenkin hän synnyttää  varsin erikoisen  hedelmöittymisen kautta ja kasvattaa tämän itsenäisesti.
Potilaansa Annu uskaltaa kuitenkin ottaa sydämeensä ja pyrkii toimimaan heidän etunsa mukaisesti, joskus jopa vastoin potilaan toivetta, jos etu sen vaatii.

Itseäni miellytti suuresti kertomuksen kaksi aikatasoa ja pidin Vasantolan tavasta kutoa vähän kerrallaan tarinan lankoja vahvemmaksi kudokseksi. Loppukiemurat menivät hieman överiksi, mutta kokonaisuutena tarina oli monisyinen ja rankkakin hetkittäin, viihdyttävä, silti vakavia asioita käsittelevä.
Kannattaa lukea.

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet
274 s
Kustannus Tammi

Kommentit (5)
  1. Hyviä lukuvinkkejä!
    Sinulla on muutenkin mainio blogi ja kiva tyyli kirjoittaa 🙂

    1. Voi kiitos! Naama virneessä luin kommenttisi, aina on kiva saada kehuja!

  2. Margarita aloitettu tänään 🙂 Vahva lukusuositus muuten B. A. Parisin kirjalle Suljettujen ovien takana. Koukuttava, ahdistava, ja pääsi välillä jopa yllättämään.

    1. Hih, Suljettujen ovien takana – kirjaa kommentoin Instassa näin:
      ”Jos haluat narskutella hampaistasi ja _todella_ vihata ja inhota kirjan päähenkilöä niin tämä on sinun kirjasi. Gracen ja Jackin satumaisen täydelliseltä vaikuttava avioliitto paljastuukin sivu sivulta sairaammaksi ja liki sadistiseksi suunnitelmaksi Gracen ja tämän Down-siskon pään menoksi.”
      Erittäin suositeltava!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *