Kuinka usein googletat oman nimesi?

Kun on oikein tylsää, niin avaan Macin ja kirjoitan Googleen nimeni, joko nickini tai sitten sen ikioman, vanhemmilta saadun ja joka kerta saan ainakin naurun aihetta.

Niin kävi eilenkin.

Löysin nimittäin järisyttävän JÄNNITTÄVÄLLÄ otsikolla varustetun linkin:
Suomalaisperhe koki todellisen kananmunayllätyksen – ”olo oli jo suorastaan hämmentynyt!”
ja pakko naurusta hytkyen todeta, että nyt kyllä Suomalaisbloggaaja koki todellisen uutisyllätyksen…

Kyseessä on siis  viime vuonna julkaistu mtvuutiset piste fi:n juttu, joka on kasattu kokoon minun blogitekstistäni!
Voi apua!

Linkitettyäni jutun Faceen ystäväni kysyi josko minua oli ihan asiasta haastateltu, mutta näin ei siis ollut tehty.

Tajuan täysin sen, että nettiin pistetyt kuvat ja tekstit ovat ”vapaata riistaa”, eikä minunkaan avautumiseni mistään asiasta ole minkäänlaisen Copyrightin suojaamia, mutta silti olisi minusta ollut ihan fiksua, jos olisin vaikka sähköpostilla tai sitten kyseiseen blogikirjoitukseen kommenttina tiedon lainaamisesta saanut.
Onko sinulle käynyt samoin tekstiesi suhteen?

PS: tässä linkki alkuperäiseen blogipostaukseen ja tässä mtvuutiset-juttuun

Kommentit (3)
  1. Ei oo todellista?! 😅

    Mut siis eihän julkkiksiltakaan mitään kysytä. Uutisjuttu kyhätään kasaan toisen instakuvasta ja sen lyhyestä tekstistä mitään kyselemättä. Sitten toiset haukkuu huomiohu*raksi, vaikka toinen ei edes tiedä päätyneensä lehteen. Tätä tapahtuu myös bloggaajilla. Ei kukaan mitään kysele. 😔

    1. Onhan tuo toisaalta imartelevaa, että postaus huomioitu, mutta saan yleensä juuri tuon tyylisistä ”uutisjutuista” vatsanpuruja.KANAMUNAYLLÄTYS on kyllä timanttista otsikkoainesta 🤪

  2. No on kyllä LAURA MATILAINEN munannut ja unohtanut journalistin ohjeet ja etiikan ihan kokonaan. Ihme touhua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *