Kun viininjuonnista tulee tapa

Minua on alkanut ärsyttää joka viikonloppuinen viininlipityksemme.
Se automaattisuus, millä Turjake käy perjantaina ostamassa viikonlopuksi 4-5 pulloa punaviiniä.
Se että mietitään,  mitä viiniä ostetaan, ei laisinkaan kyseenalaisteta aihetta ostetaanko ollenkaan.

Viini viikonlopuksi on yhtä oleellinen kuin maitoleipähedelmät.

Aina ei ole ollut näin.

Kun muutimme Susirajalle 2000, työskentelin Painonvartijoissa tiistaisin ja kun kotiuduin töistä, oli Turjake laittanut lapset nukkumaan ja pääsimme viettämään omaa aikaa. Toin yleensä tullessani pizzat (painonvartija!!) ja pari pulloa PepsiMaxia , jotka nautimme  olohuoneen lattialla istuen, katsoen telkkarista Desperate Houswifes sarjaa ja vain nautimme toistemme seurasta.

Joku tiistai sattui olemaan merkkipäivä, en edes  muista enää mikä sellainen, mutta Turjake oli ostanut sellaisen pienen punaviinipullon meille puoliksi. Kuinka kutkuttavan syntiselle tuntuikaan, nauttia punkkua keskellä viikkoa!
Niinpä se pienoinen viinipullo tuli osaksi pizzatiistaitamme jatkossakin.

Yksi lasillinen ei pian  riittänyt koko pizzalle.

Niinpä iltana eräänä tarjolle ilmestyikin normaalikokoinen viinipullo, toksi sitä ei juotu kokonaan, koska aamulla piti olla reippaana töissä, mutta siinä se nökötti, iso pullo punkkua. Yksi pullo riitti useammaksikin tiistaiksi, mutta PepsiMaxia emme enää juoneet, viiniä sen olla piti, pizzakin maistui paremmalle!

Minulla oli (outo?) ajatus siitä, että en halunnut pienten lasten läsnäollessa juoda alkoholia arkena, olihan meillä juhlapäivinä ruokapöydässä viiniä ja joskus samppanjaakin, mutta eivät ne olleet arkisia juomia vaan tosiaankin kuuluivat juhliin ja merkkipäiviin. Halusin  lasten näkevän sen, että viiniä ja viinaakin kuuluu tavalliseen elämään, eivätkä ne mitään mörköjä ole, joten emme me mitään tekopyhiä hymistelijöitä olleet!

No lapset kasvoivat ja tavat arkistuvat. En edes huomannut missä vaiheessa aloimme Turjakkeen kanssa juoda viiniä myös perheen yhteisissä leffailloissa, eivätkä lapsetkaan asiaa mitenkään kommentoineet. Katsoimme leffaa, söimme ”kepattia”, lapset joivat limpparia ja me viiniä. That´s it. Humalaan asti ei pullollisesta kahdelle aikuiselle riittänyt, joten ehkä asia tuntui vain ”ruoan maun korostamiselta”, niin kuin joskus naureskelimme.

Kuitenkin vuosien mittaan se yksi pullo ei enää perjantain leffailtaan riittänyt, pidimme erilaisista viineistä, joten molemmille piti olla oma pullonsa…
Ja lauantainakin ruoan kanssa viini maistui hyvälle.
Sunnuntain päivällisellekin toki piti olla viiniä.

Joka perjantai.
Joka lauantai.
Joka sunnuntai.

Ja loma-aikoinahan viinillä pitää juhlistaa lomaa. Joka päivä.

Minua häiritsee tämä miten tuosta viininlipittämisestä on tullut niin ”arkinen asia”. Tuskin meitä kumpaakaan alkoholistiksi voisi kutsua, mutta jotenkin tämä asia minua mättää.
Miksi se viinipullo avataan ilman pienintäkään kyseenalaistusta, vain koska siitä  on muodostunut tapa.

Onko todellakin vanha heitto ”ilo ilman viinaa on teeskentelyä” tullut todellisuudeksi? Pitääkö se pullo avata jokaisen ilon aiheen vuoksi tai sellaisen syntymiseksi?
Miksi nykyään pyydetään kaveriakin aina lasilliselle tai paukulle tai oluelle, eikä enää kahville, teelle tai ihan vain juttelemaan?

Kun sitten itse kieltäytyy  viikonloppuna/arkena/ihan koska vaan ottamatta sitä lasillista, niin heti kysytään syytä:
”hehe- oletkos raskaana?”
”ai onko sulla lääkekuuri”
”vietätkö tipatonta?”.
”Ei huvita ottaa”, tuntuu olevan tosi outo vastaus ja tulee olo kuin olisi ilonpilaaja tai aivan juuri koht´sillään saarnaamaan puhkeava kukkahattutäti.

Periaatteesta inhoan ja boikotoin näitä perisuomalaisia kalenterikännejä vappuna, juhannuksena, uunnavuonna ja mitänäitäpyhiäonkaan, niin miksi ihmeessä minä sitten tissuttelen läpi viikonloppujen?

Se että makustellaan eri rypälelaatuja pikkusormi pystyssä ei tee hommasta yhtään sen hienompaa. Liika juominen on liikaa juomista.

Vai mitäpä mieltä olet sinä?