Leena Lehtolainen: Jälkikaiku

Uuden Maria Kallion lukeminen on kuin olisi törmännyt kadulla vanhaan ystävään, jota ei ole tavannu vähään aikaan ja saanut päivityksen hänen elämäänsä.

Jälkikaiussa Maria toimii uuden Lasten ja nuorten tekemien ja heihin kohdistuvia rikoksia tutkivan jaoksen (kavereiden kesken LaNu) pomona ja hänen alaisinaan ovat tutut Puupponen, Johanna Al-Sharif, Kristo Pohjola ja Pekka Koivu.

Aina ei tutkijan/poliisin/dekkarin tarvitse olla pohjalta noussut, traagisen menneisyyden omaava, kuitenkin superälykäs tai muuten ylivertainen friikki, hän voi olla myös keski-ikäinen, punk-rockista pitävä äiti ja nainen.
Pidän Maria Kallio-kirjoissa siitä, että tutkijat ovat tavallisia ihmisiä ja elävät tai ainakin yrittävät elää perusarkea työnsä sivussa. Maria on selkeästi keski-ikäinen, tytär kirjoittaa ylioppilaaksi, poika suunnittelee omaa irtautumistaan kotoa ja jopa aiemmista kirjoista tuttu kissaherra Venjamin ikääntyy! Myös muiden tutkijoiden elämät kulkevat polkuja, joita sinun tai minun elämänikin voisi kulkea, samat arjen ongelmat, huolet ja ilonaiheet nousevat pintaan kuin perusjanttaraisilla missä vain.

Jälkikaiussa käsitellään isoja asioita: tarinan myötä framille nousevat maahanmuuttajataustaiset rikokset,  transsukupuolisuus , vanhemmuus, nettitrollit ja maalittaminen. Pahoja tyyppejä” löytyy niin maahanmuuttajista kuin supisuomalaisista, mutta silti koin hieman osoittelevaksi maahanmuuttajataustaisen uhrin transseksuaalisuuden ja alun maahanmuuttajataustaisen raiskaajan.
Tämä siis voi olla vain minun korvien välissä olevaa yliherkkyyttä, kertokaa mielipiteenne kun olette itse lukeneet tarinan.

Nautin kuitenkin suunnattomasti uppoamisestani Marian maailmaan ja kuuntelinkin kirjan yhdellä istumisella-makaamisella-kävelylenkillä.
Loppukesän ehdoton herkkupala Maria Kallio-faneille!

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku
238 sivua/11h 3min
Kustannus Tammi