Me, myself & I

Istun kesämökin etukuistilla ja kuuntelen kun grillihiilet risahtelevat perinteisessä pallogrillissä. Ympärillä on niin hiljaista että korvissa soi.

Tai sitten se on vain ylikierroksilla käyvän pääni kierrokset jotka korvissa humisevat.

Piti nimittäin lähteä ”retriittiin”  mökille vähän tasaamaan tunnelmia – eilen ja tänä aamunakin ehdin jo vedellä pienet itkupotkuraivarit läheisilleni ja ennen kuin suustani jotain todella pahaa ja ilkeää päästin, tempaisin laukun olalle ja ilmoitin lähteväni etsimään sisäistä rauhaa.

Se  sisäinen rauha oli tosin aikamoisen kovilla kun mökkipitäjässä kaupan pihaan kaarrettuani huomasin että kas, laukkuni, missä kukkaro (eli rahat) on, on jäänyt kotiin.
 
Eipä hätää, ajattelin ensin – istuin S-marketin pihassa ja siellähän käy Mobilepay, iloisesti vihellellen tepastelin sisään kauppaan ja onneksi tarkistin asian vielä, ennnekuin kärriäni aloin lastata.
Ei nimittäin käy Mobilepay vielä. Ei käy ei.

Huomasin kuitenkin että kaupan kassapäätteessä oli Applepay-tarra ja niinpä pistin viestiä kotiin, että laittakaapa mulle tekstarina kortin numero, aktivoin applepayn ja tadam! Shoppailu onnistuu.
Väärin, oi niin väärin.
Osuupankki ei ole tehnyt sopparia asiasta, koska haluaa kehittää ihan ikioman systeeminsä.
VOI SANONKO MIKÄ#=)€/#€=”)€=”#)=”#)!!

Seuraavaksi yritys somen puolella, huutelin FB:ssä mahdollisia lähistöllä olevia tuttuja, keneltä voisin saada käteistä ja siirtää summan heidän tililleen samoin tein. Mutta eipähän ollut hereillä vielä yhdeksän aikaan paikallisia yksilöitä.

Tekstiviesti parinkymmenen kilometrin päässä olevalle veljelle olisi ehkä auttanut, mutta tässä välissä ehti Turjake ilmoittaa, että voi omalla kauppareissullaan kiepaista sen ylimääräiset 40 kilsaa suuntaansa…
On se niin ihana ja minä sitten sille(kin) tämmöinen paska.

Keräilin siinä huvikseni Pokemoneja paikallisella hautausmaalla odotelllessani pelastavaa ritaria paikalle ja pyydystinkin monta monituista ja samalla tutkiskelin hautakiviä ja niissä olevia nimiä. Yhteenvetona: täällä tykätään tosi paljon krumeluureista hautakivien yhteydessä. Oli enkeliä ja lintua ja kynttiläkoloa  itse hautakivessä, oli lyhtyjä ja pieniä patsaitakin.
Onkohan hautakivien ulkonäössä miten nopeasti vaihtuvat trendit? Ja onkohan hautausmaalla sama kuin elävien naapuristoissa –  kun yksi hankkii jotakin, niin sitä toiset perässä? Näin olisi voinut kuvitella kun katseli niitä kivien päälle istumaan laitettujen enkeleiden määrää…

Kukkaron ollessa tiukasti kätösessäni tein viimeinkin tarvitsemani ostokset ja ajelin mökille.

Täällä minä nyt sitten istuskelen, yksinäinen grillimakkara tirisee grillissä ja minä odottelen sen kypsymistä sinappituubi tanassa. Johan tässä nälkä onkin.

Jossain välissä laitan saunan lämpiämään ja sen valmistumista odotellessa käyn rämpimässä metsässä ja tarkistamassa sieni- & puolukkatarjonnan.

Saunan jälkeen ajattelin upota muihin maailmoihin jonkun hyvän kirjan avulla, siemailen haaleaa valkkaria (jääkaappi on rikki) enkä ajattele ketään enkä mitään arkista ja normielämään kuuluvaa.

This is me-time.