On se niin väärin

IMG_2884.jpg

Kelan hylättyä joulukuussa hakemukseni biologisesta lääkityksestä nivelpsoriasikseen ehdotti reumalääkäri visiittiä ihopoliklinikan puolelle, ihopsoriaatikoille kun korvaavuuden saaminen on kuulema helpompaa.
Ja ihoni oli hänen mukaansa sen verran huonossa kunnossa kun marraskuussa nähtiin, että muutenkin ihotautilääkärillä olisi tarpeen käydä. Hän laittoi lähetteen eteenpäin ja eilenpä ajelin ihopolille tavatakseni lääkärin.

Tässä kohtaa kerron, että iho oli todellakin huonossa kunnossa marraskuussa. Ja minähän tietysti sitä aloin hoitamaan. Perusvoidetta kolme kertaa päivässä, kokovartalokuorinta kerran viikossa, karstaa irroittavaa voidetta kerran viikossa, lääkevoidetta kaksi kertaa päivässä…

Yhtä rasvojen kanssa lotraamista elämä, mutta sitähän se kausittain on ollut siitä asti kun psori alkoi ihollani kukkia. Mutta tulostakin saavutin, kämmenen kokoiset läiskät alkoivat parantua vähän kerrallaan, puhdasta ihoa alkoi pilkistellä läikkien keskeltä ja joku aika sitten isot läikät olivat ”hajonneet” täpliksi.

Hieno juttu! Eikös joo?

Lääkäri oli todella ihana, mukava ja oikesti minun puolellani.

Biologisen lääkityksen myöntämiseen ihopuolella on omat kriteerinsä:
* potilaalla on joku sisäisesti tai pistoksena käytetty lääke (metotreksaatti, check!)
* potilasta on hoidettu toistuvasti valohoidoilla (PUVA, check!/SUP, check!, UVB, check!)
* PASI arvo on yli 10 ( Pisteytyksessä otetaan huomioon ihottuman laajuus (prosenttiosuus) pään, vartalon sekä ylä- ja alaraajojen alueilta erikseen, läiskien punoitus, paksuus ja hilseily)

Eihän se lääkäri voinut sanoa, että kunpa et olisi hoitanut näitä läiskiä…

Koska kaikki muut kriteerit toteutuivat, sovittiin lääkärin kanssa, että jos ihoni tila huononee, voin soittaa polille ja pääsen heti vastaanotolle ja hän pistää paperit kuntoon oitis KELAn hakemusta varten.

Saattaa olla että rasvaukset jää nyt hiukka vähemmälle. Viinikin voi maistua vähän useammin. Untakaan ei tarvitse ehkä niin paljon mitä sitä on tullut nautiskeltua.

Harmi kun rööki maistuu pahalle ja sattuu suolistoon.

 

 

 

Kommentit (6)
  1. Ainoa_Huutaja
    3.3.2017, 23:02

    Minkä ikäienä sinulla puhkesi tämä nivelpsori ja juuriko vain nivelissä ensin? Olen ymmärtänyt, että se iholta sinne levittäytyy. Omalla äidilläni on psoriasis ja jännityksellä odotan, puhkeaako minullekin sama vaiva. Jonkinlaista esiastetta on kai ollut jo sormien ja varpaiden välissä (punoittavaa vesikelloihottumaa) – tai ehkä se on jotain muuta. – Ja mitä ne biologiset lääkkeet ovat? Kyselytulva!

    1. Mulla todettiin nivelpsori vasta vuonna 2006 (iholla pentuna jo 1977), mutta silloin epäiltiin, että nivelissä ollut jo paljon kauemminkin, koska esim. toinen leukanivel ehtinyt eroosioitua olemattomiin.

      Periytyväistähän psori on, mutta esim. omilla lähisukulaisilla sitä ei ollut eikä (koputan puuta) omilla lapsillakaan sitä pintaan ole ainakaan vielä noussut. Atoopikko on kyllä esikoinen (ja isänsä myös).
      Eli ”suattaa tulla tai olla tulematta”. Yleensähän se leimahtaa vaikka pahan tulehdustaudin, kuten flunssa tai angina, jälkihöyryissä.

      Biologisista lääkkeistä pientä postausta tein täällä.

      Veikkaisin ettei tuo vesikelloihottuma liity psoriin vaan on esim. kosmetiikka-yliherkkyttä tms.

      1. Miun pitää kyllä päästä eroon noiden lyhenteiden käytöstä. TYHMÄLTÄ näyttää teksti tautofonisesti hokien esim. ja tms. blaablaablaa.

  2. Hahah, sulla on hyvä asenne kuitenkin 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *