Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

Johanna Sinisalon Ukkoshuilun alkua lukiessa tuli olo kuin lukisi Mika Waltari kohtaa raamatun -fanfictionia, mutta kyllähän sitä nykypäivään ja nykyaikaiseen kerrontaankin päästiin.

Meteorologi Leenalta menee työpaikka alta ja lopareiden jälkeen  hän lähtee extempore-lomalle salarakkaansa ja kollegansa Raikan kanssa jättäen perheensä siihen uskoon, että on työpaikan kustantamalla koulutuksessa.
Palattuaan hän jää valheestaan kiinni ja siinä rytinässä menee sitten parisuhdekin ja yksinhuoltajan arki on edessä.

Alan töitä ei tunnu löytyvän ja Leena suostuu lopulta työkokeiluun, kun mahdollisuus  edes sitä kautta on omaan osaamiseen liittyvän työn helmaan kiinni päästä. Salaisena alkanut suhde entisen kollegan kanssa ei etene suuntaan eikä toiseen, mutta Leena selittelee asiaa itselleen milloin milläkin verukkeella ja tyytyy niihin läheisyyden muruihin mitä mies itselleen sopivina palasina hänelle jakelee.

Töissä Leena ei pahemmin pääse käyttämään erikoisossamistaan vaan koostaa exceleitä, ihmettelee firmassa vierailevia ulkomaalaisia vieraita, koivunvitsalla energioita ja vesisuonia etsivää ”gurua” ja lopulta itsekin kehittelee säänliikkeitä ennustavia kansanuskomuksia.

Vapaa-ajallaan Leena ja hänen tyttärensä Leia viettävät aikaa isovanhempien kesämökillä ja erään kerran siellä ollessa Leia puhaltaa leikeissään Fulguriittiin (aka ukonvaajaan, joka on maahan osuneen salamaniskun kuumentamaan maaperään muodostama lasittunut, usein putkilon muodostava mineraalirakenne) ja ”tekee ukkosen”. Kun vastaavanlainen tapahtuma uusiutuu, alkaa Leena miettiä, josko tyttären vakaa usko ukkosen tekemisestä liittyisi vanhaan legendaan ukkoshuilusta ja päätyy viinipäissään vähän itsekin testailemaan asiaa.

Oletettu Ukkoshuilu pääsee esittämään isoa, mutta salattua roolia työpaikan solmimien kansainvälisten sopimusten myötä järjestettävissä testeissä, missä pyritään saamaan aikaan sadetta tai se lopettamaan. Ollakseen legenda tai uskomus sen oletettu olemassa olo saattaa vaaraan niin Leenan kuin hänen tyttärensä Leian.

Kirjan tarina tarjoilee monisyisen sekoituksen uskomuksia, faktoja, säätä ja ihmissuhteita. Ripaus mystiikkaa yhdistettynä rahanhimoon ja maailman hallitsemisunelmiin luo kokonaisuuden myötä pelottavia ajatuspuroja – ovatko kaikki tarinat ja uskomukset vain satua, vai onko niissä kuitenkin ”totta toinen puoli”?

En pitänyt kirjan päähenkilöstä Leenasta pätkääkään, eivätkä muutkaan henkilöt  (paitsi tytär Leia) suuresti sympatioita herättäneet, Sinisalon kieli on kaunista ja  teksti vie kuitenkin lukijaa kuin dieselveturi ja tarina laulaa seireeninlauluaan, sirotellen faktaa sopiviksi herkkupaloiksi pitkin rivejä.
Kokonaisuutena kiehtova kirja, jota suosittelen lämpimästi!

Kiitos kirjasta kustannus Otava!

Johanna Sinisalo
400 sivua
2021
Kustannus Otava

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen

Kolesterolin mittaus kotitestillä

Keväällä Turjake sai vähän noottia kohonneista kolesteroliarvoista (ja vähän sokeriarvoistakin), mutta ei halunnut lääkitystä vielä ottaa, joten lääkäri kehoitti kolme-neljä kuukautta katsomaan, josko ruokavalion muuttaminen laskisi lukuja. Uuteen testiin olisi hyvä suunnata näin syksyn pintaan ja silloin katsottaisiin lääkityksen tarve uudestaan.

Kolesteroliarvohan on jokaisen varsin hyvä tietää, koska se on keskeinen riskitekijä esim. sepelvaltimotaudissa. Arvoa ei tarvitse mitata kovin useasti, aikuisella ehkä neljän-viiden vuoden välein, ellei sitten ole jo lääkitystä vaativissa lukemissa ja oikean lääkityksen varmistamiseksi pitää useammin lukemat mitata.

Tyypillisen miehen tavoin (juu juu yleistän taas) Turjake ei halua lääkärissä käydä kuin viimeisessä pakossa, joten hän innostui tilaamaan netistä vimpaimia, millä voi kotioloissa ihan itse mitata niin kolesteroli- kuin verensokeriarvotkin.
Molemmat testipaketit saapuivat samana päivänä ja heti seuraavana aamunahan me aloitimme lääkärileikit!

Veren tikkaaminen sormenpäästä ei ole koskaan ollut lempipuuhaani, mutta onneksi siinäkin hommassa on kehitytty niin, että ”automaatti” napsaisee piikin sormeen nappia painamalla eikä tarvitse erillisellä lansetilla jurskaista piikkiä luuhun asti (kammottavia flashbackejä peruskoulun terkkarin vastaanottoihin).

Pestyäni kädet, putsasin desinfiointiaineella sormeni ja reippaana tyttönä tökkäsin reiän sormeeni.
Ja vertahan ei tullut pisaraakaan.
Käsien heiluttelua, sormien puristelua ja uusi pistos.
Ei verta.

Olenko kuollut huomaamattani?

Pesen kädet sietorajan kuumalla vedellä ja nutistelen nyrkkiin-auki-nyrkkiin-auki ja yritän vielä kerran…
Veripisara ilmestyy sormeeni, JIPPPIII!

Työnnän testiliuskan ”telineeseen” ja heruttelen sormesta siihen pisaran ja napautan sekunttarin käyntiin. 40 sekunnin kuluttua käännän telineen ja
TADAA
tulos on luettavissa: NORMAALI kolesterolitaso.

Sokeriarvon mittaamista varten ei sitten herunutkaan enää veritippaa enkä viidennen piston jälkeen enää saanut itseäni tökkimään kertaakaan. Mutta ehtiihän tuota vielä.

Testattavana on vielä sokerit ja toinen kolesterolitestilaite, joka antaa sitten tarkemman, numeraalisen tuloksen. Ennen tarkempaa testiä pitää kyllä paastota se vaadittu 10 tuntia, että tulos olisi luotettavampi.

Äidilläni  on FH-tauti eli familiaalinen hyperkolesterolemia, joka on perinnöllinen geenivirheen aiheuttama tila, jossa kolesterolia kertyy jo syntymästä asti ja tätä geenivirhettä kantavilla on yleensä jopa kaksinkertaiset arvot terveisiin nähden riippumatta ruokailutottumuksista. Kun tämä äidilläni aikanaan todettiin, testattiin sekä minut että veljeni ja onneksemme kumpikaan meistä ei FH-tautia pode. Niinpä kolesteroliarvomme ovat täysin itsestämme kiinni.

En siis ollut kovin yllättynyt pikatestin normaalista arvosta –   kolesteroliarvoni ei ole ikinä ollut korkea,  ei edes silloin kun karppasin ja ruokavaliossa oli tosi paljon kovia rasvoja, mutta mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarmuus.
Minua kiinnostaa kovasti eritelty tulos, minkä tuolla toisella T:n tilaamaalla laitteella saa eli mikä on hyvän ja pahan kolesterolin suhde, koska sehän se enemmän kertoo kuin pelkkä ”yleisarvo”.

Koska sinä olet viimeksi mittauttanut/mitannut kolesterolisi?

 

 

 

 

 

 

 

Hyvinvointi Terveys Testit