Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu
Johanna Sinisalon Ukkoshuilun alkua lukiessa tuli olo kuin lukisi Mika Waltari kohtaa raamatun -fanfictionia, mutta kyllähän sitä nykypäivään ja nykyaikaiseen kerrontaankin päästiin.
Meteorologi Leenalta menee työpaikka alta ja lopareiden jälkeen hän lähtee extempore-lomalle salarakkaansa ja kollegansa Raikan kanssa jättäen perheensä siihen uskoon, että on työpaikan kustantamalla koulutuksessa.
Palattuaan hän jää valheestaan kiinni ja siinä rytinässä menee sitten parisuhdekin ja yksinhuoltajan arki on edessä.
Alan töitä ei tunnu löytyvän ja Leena suostuu lopulta työkokeiluun, kun mahdollisuus edes sitä kautta on omaan osaamiseen liittyvän työn helmaan kiinni päästä. Salaisena alkanut suhde entisen kollegan kanssa ei etene suuntaan eikä toiseen, mutta Leena selittelee asiaa itselleen milloin milläkin verukkeella ja tyytyy niihin läheisyyden muruihin mitä mies itselleen sopivina palasina hänelle jakelee.
Töissä Leena ei pahemmin pääse käyttämään erikoisossamistaan vaan koostaa exceleitä, ihmettelee firmassa vierailevia ulkomaalaisia vieraita, koivunvitsalla energioita ja vesisuonia etsivää ”gurua” ja lopulta itsekin kehittelee säänliikkeitä ennustavia kansanuskomuksia.
Vapaa-ajallaan Leena ja hänen tyttärensä Leia viettävät aikaa isovanhempien kesämökillä ja erään kerran siellä ollessa Leia puhaltaa leikeissään Fulguriittiin (aka ukonvaajaan, joka on maahan osuneen salamaniskun kuumentamaan maaperään muodostama lasittunut, usein putkilon muodostava mineraalirakenne) ja ”tekee ukkosen”. Kun vastaavanlainen tapahtuma uusiutuu, alkaa Leena miettiä, josko tyttären vakaa usko ukkosen tekemisestä liittyisi vanhaan legendaan ukkoshuilusta ja päätyy viinipäissään vähän itsekin testailemaan asiaa.
Oletettu Ukkoshuilu pääsee esittämään isoa, mutta salattua roolia työpaikan solmimien kansainvälisten sopimusten myötä järjestettävissä testeissä, missä pyritään saamaan aikaan sadetta tai se lopettamaan. Ollakseen legenda tai uskomus sen oletettu olemassa olo saattaa vaaraan niin Leenan kuin hänen tyttärensä Leian.
Kirjan tarina tarjoilee monisyisen sekoituksen uskomuksia, faktoja, säätä ja ihmissuhteita. Ripaus mystiikkaa yhdistettynä rahanhimoon ja maailman hallitsemisunelmiin luo kokonaisuuden myötä pelottavia ajatuspuroja – ovatko kaikki tarinat ja uskomukset vain satua, vai onko niissä kuitenkin ”totta toinen puoli”?
En pitänyt kirjan päähenkilöstä Leenasta pätkääkään, eivätkä muutkaan henkilöt (paitsi tytär Leia) suuresti sympatioita herättäneet, Sinisalon kieli on kaunista ja teksti vie kuitenkin lukijaa kuin dieselveturi ja tarina laulaa seireeninlauluaan, sirotellen faktaa sopiviksi herkkupaloiksi pitkin rivejä.
Kokonaisuutena kiehtova kirja, jota suosittelen lämpimästi!
Kiitos kirjasta kustannus Otava!
Johanna Sinisalo
400 sivua
2021
Kustannus Otava
