Avauduin iloisesti keväällä peräpukamista ja ajattelin loppukesän kunniaksi pistää vielä vähän paremmaksi nämä intiimit postaukseni!

Pukamat itsessään kyllä paranivat, mutta kipuilu ja ikävät tuntemukset kramppailuineen vain jatkuivat ja jatkuivat joten lopulta olin taas lekurin pöydällä pyllistelemässä, peräti ihan vatsakirurgian polilla kun ei terveyskeskustohtorin taidot riittäneet enää pidemmälle.

Ja kas!

Tohtorihenkilön tuseerailtua hartaudella peräsuoltani hän lopulta ”kurkkasi” tilannetta jonkinmoisen kameran avulla ja totesi, että haavaumahan se siellä sisuksissa oireita aiheutti edelleen. Ovat kuulema kovasti hankalia paranemaan vaikka miten lääkevoidetta pursottelisi, liikkuisi ja muutenkin tervehenkisesti elelisi.
Haavauma aiheuttaa krampin lihakseen ja tämä taas heikentää verenkiertoa joka parantaisi haavaumaa joka parantuessaan rentouttaisi krampin. Ja sehän on tietysti sellainen kiva oravanpyörä kun nämä haavaumat muutenkin hitaasti paranevat, niin kramppi kramppiutuu lisää ja verenkierto heikkenee ja haavauma pahenee ja kramppi pahenee jne jne jne. Loppumaton rundihan  se siinä sitten on.

Joten.

Tohtorihenkilö ehdotti siis korjausliikkeeksi ja kierteen katkaisemiseksi tätä kaikkien turhamaisten, varsinkin ikääntyvien naisten, ystävää Botoxia.
Ja tokihan minä suostuin, kukapa päälle viisikymppinen (tai nuorempikin!) ei tahtoisi sileämpää pintaa, kysynpä vain?

Valitettavasti se sileys ei paljon päivänvalolle näy, koska botox-ruiskeet tuikattiin peräsuoleeni.

Ja voinpa sanoa että saatanallisesti sattui!
Mutta nyt pitäisi kramppaavan lihaksen sieltä vähitelle rennoksi heittäytyä (hahahha, kyseessä ei siis ole sulkijalihas, ei pelkoa että paskoisin housuuni täst ´edes ) ja rentoutumisellaan antaa haavalle parantumisen mahdollisuuden.
Toki sain lisäriemuksi  myös kahden kk kuurin lääkevoidetta, jota saan truuttailla peffaani aamuin illoin.

Voi tätä iloa ja riemua!

t. Miss Botox-rectum