Täydellinen Isänpäivälahja kofeinistille

Isänpäivälahja oli tänä vuonna helppo juttu!

Jouluhöperönä olen googlaillut ja katsellut FBssä erinäisiä joulusivustoja ja koska ISOVELI valvoo on sivulleni tietty pomppinut sitten joulumainoksia joka kolmannen postauksen väliin.
Moni niistä on ollut täysin turhake ja ärsyttävä, mutta Lifestylenordicin mainos osui hermoon ja sai siltä istumalta aikaan ostorelfleksin!

Tarjolla oli nimittäin kahvijoulukalenteri!
Rakastan joulua ja Turjake rakastaa kahvia – Mikäpä olisi siis parempi lahja rakkauden hedelmiemme Isälle, omalle kofeinistilleni,kuin kahvijoulukalenteri, häh?
Naputtelin tilauksen menemään ja se saapuikin n. viikossa T:n ollessa sopivasti mökillä, joten sain rauhassa ihastella ostostani.Pakkaus on yksinkertaisuudessaan kaunis ja sen lisäksi käytännöllisen kokoinen. Boxi sopii vähän ahtaanpaankin keittiöön. Vetolaatikko aukeaa sutjakasti ja sisällä on 24 numeroitua pussia, joiden sisällöistä valmistuu jokaiselle joulun odotuksen päivälle erilainen kahviannos!Pussien takaa löytyy tekstipätkä kyseisen päivän kahvista sekä määritys jauhatuksen  paahtoasteesta, hapokkuudesta, täyteläisyydestä ja alkuperämaasta. Muuten pusseja ei ole turhanpäiten kruusattu tai koristeltu, tässä kalenterissa ei tärkeintä ole korea kuori vaan maistuva sisältö!Boxissa on mukana myös vihkonen, johon voi vaikka merkitä omat mielipiteensä ja arvostelunsa kunkin päivän kahvihetkestä. Joensuussa on ihana kahvi- ja suklaakauppa Mokkamaa, josta voimme käydä ostamassa isompia annoksia kotiin, mikäli näistä löytyy uusia suosikkeja.Annospussin koko on 21g , ja siitähän kiehauttaa  tarkkojen taiteen sääntöjen mukaisesti kolme kuppia jaloa juomaa.  Niinpä toiveissa on sekin, että itsekin pääsisin osingolle ja nauttimaan tästä Isänpäivälahjasta pikkukupposen muodossa joulua odotellessa.

Mikähän näistä maistuu parhaalle?

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Suosittelen Tapahtumat ja juhlat

Nelivuotias blogi

Tänään 5.11. tulee täyteen 4 vuotta Älä ota sitä niin vakavasti-blogini ekasta kirjoituksesta.
Sitä ennen bloggasin 50 shades of a Ladyn ”alla”, mutta pienen tauon jälkeen halusin kirjoittaa ihan itsenäni, en enää vain aliaksena ja niinpä Lady sai jäädä varjoihin.

Nautin kirjoittamisesta omana itsenäni, mutta kaapista tullessani huvittuneena huomioin  blogin yleisen kiinnostavuuden hiipuvan, kun selvisi että kirjoittajana onkin Trendin suoranaista kohdeyleisöä/bloggaajakantaa vanhempi naisoletettu. Oranssisena kirjoittamiani tekstejä kun oli useampaankin otteeseen nostettuna framille Lilyn sivuilla, mutta +viiskymppisenä Suttana ei tätä enää tapahtunut.
Onneksi teitä kommentoivia lukijoita kuitenkin muutamia löytyy aina ilahduttamaan, koska eihän siitä mihinkään pääse, että vaikka miten itselleen ja omaksi ilokseen kirjoittaa, niin lukijoiden reagointi teksteihin lämmittää kummasti! Vai mitä mieltä sinä olet?

Sitähän blogimaailmassa aina painotetaan, että pitäisi asettua selkeästi jonkun kategorian ja aihealueen alle, mutta minkäs teet kun olet hienostellen ilmaisten renessanssi-ihminen ja tykkäät sotkea räpyläsi joka toiseen soppaan ja niistä avautua ilman tarkempaa suodatinta!
Jos oikein haluaisin julistajaksi alkaa, niin heiluttaisin Oranssia lippuani  viiskymppisiin ja vanhempiin kohdistuvien harha- ja ennakkoluulojen karkoittamiseksi, mutta ehkä se aihe olisi kyllästyttävä yhdeksi ja ainoaksi, joten kulkekoon se mukana kaikessa muussa mistä nyt päähäni saan kirjoittaa.
En siis suunnittele isompia linjauksia jatkossakaan aihepiiriin vaan tällä tyylillä mennään eikä meinata jatkossakin.

Onnea siis blogille ja minulle kun sitä kirjoitan! Ja kiitos sinulle kun blogissani vierailet <3

Puheenaiheet Oma elämä Runot, novellit ja kirjoittaminen Ajattelin tänään